Vielä yksi viikkokuosi // My week as a pattern
Torstaina oli jännittävä päivä, sillä iltapäivällä marssin luentosaliin runoilemaan maturiteettikoetta – sain kuin sainkin kandin valmiiksi viikon alussa! Viikonloppuna nimittäin testasin istumalihaksiston kestävyyttä ja sain viimein loputkin päässä haahuilleet ajatukset kandin muotoiseksi tekstiksi. Illalla juhlistimme mahtavien luokkatovereiden kera kandintutkinnosta selviytymistä syömällä hienosti ja hienoina. Hurjaa kuinka nopeasti kolme vuotta voi kulua! Oli kovin haikeaa tajuta, että kaikki eivät syksyllä enää yliopiston luentosaleihin palaa, vaan hajaantuvat omiin suuntiinsa tavoittelemaan unelmiaan. Haikea kevätjuhlatunnelma vaati ehdottomasti suvivirren kajauttamista keskustan kerrostalojen keskellä illan hämärtyessä. Itketti ja nauratti niin kuin kevätjuhlissa kuuluukin.
Perjantaina olo oli hieman epätodellinen, eikö todella enää ollut akuutteja kurssitehtäviä suunniteltavana ja kirjoitettavana? Tartuin siis kannettavan sijaan siivousrättiin ja tiskiharjaan, ja siivosin kämppää urakalla. Illalla sain myös yllätysvieraan iltateen ääreen kun kaveri odottamatta koputti ovelle.
Viikonloppuna suuntasin pitkästä aikaa metsään partioporukalla. Sateen ropistessa oli mukava pelata korttipelejä autiotuvan hämärässä kamiinan rätistessä. Sunnuntaiaamu alkoi mainiolla lättybrunssilla! Vaikka retkellä on aina hauskaa, melkein yhtä mukavaa on aina päästä kotiin, lämpimän suihkuun ja päiväunille. Illalla autoin Essiä seuraavan päivän näyttelynavajaisten tarjoiltavien valmistelussa, saaatoinpa raastaa ja soseuttaa muutaman porkkanan.
Maanantaina jatkoin siivousintoilua mutta tällä kertaa työn merkeissä Lapin partiolaisten piiritoimistolla. Viimeisen siivouskeikan kunniaksi piiritoimiston tyypit tarjosivat jäätelökahvit! Illalla taas oli aika juhlistaa Essin Iholla-näyttelyn avajaisia. (Mainioita maalauksia tärkeästä aiheesta Rotkolla 11.6. saakka!) Ilta oli mainio ja vegaaniset punajuuri- ja porkkanatahna-ruisnapit tekivät hyvin kauppansa!
Tiistaina oli vuorossa jälleen siivousintoilua opiskelijakämpässä ja sen ohessa rinkan pakkausta. Ihmeellisesti sitä sai mahdutettua puolet vaatekaapista pieneen rinkkaan, painoa kertyi sen mukaisesti. Illalla ehdin vielä käydä kaverin synttärikakuilla, voi naurun, herkkujen ja höpötyksen määrää! Iltaisin alkaa olla sen verran valoisaa ettei paljon enää tarvitse nukkua. Kävinpä siis keskiyön kävelylenkillä kun odottelin unen tuloa. Sateisten päivien jälkeen metsä tuoksui hyvältä ja linnut pitivät meteliä hiljaisella lammella.
Aamulla heitin rinkan selkään ja kiirehdin junaan. Junanikkunassa pohjoisen sadepilvet jäivät pian taakse ja kevät eteni pikakelauksella Rovaniemen hiirenkorvista etelän kukkaloistoon. Kesäloma. Valoisaa, iloista ja rentouttavaa sellaista myös teille!
// Here’s my last week in the form of a pattern!
Thursday was an exciting day – I had my maturity exam! To celebrate finishing our bachelor’s degrees we headed to a restaurant with my class mates. It was strange to realize that not everyone’s coming back next autumn to continue in the master’s degree. They’re heading towards their own dreams in different places. I guess we’re all going to miss them quite a lot, the night was a mixture of laughter and tears.
Friday I grabbed some cleaning utensils and cleaned my apartment because it started to look exactly what it does after intense weeks of studying and writing the bachelor’s thesis: very, very messy. Luckily I got a cance to relax in the evening when a friend of mine popped for a surprise visit and evening tea. The weekend I spent in the forest with my scout friends! It was nice to go camping after a long break. Listen to the rain inside the cottage by the cozy warmth of the fireplace. We started Sunday morning with a pancake brunch before heading back home. After a warm shower and an afternoon nap I helped Essi to prepare some snacks for her gallery opening the next day.
On Monday I woke up early and headed to the office I work at as a cleaner. It was my last shift so we had some ice cream and coffee with the ladies of the office to celebrate the summer. In the evening it was time for Essi’s gallery opening! (Her exhibition is still at Rotko until 11th of June!) The evening was great and I have to say, so were our vegan snacks!
Tuesday was a day of frantic packing and cleaning but also the birthday of a friend in the evening. I tried to go to sleep early but the time of the midnight sun is getting closer so sleeping gets harder. Instead I headed to a midnight walk, the scent of the forest was lovely after all these rainy days and the birds kept noise at the silent lake. On Wednesday I woke up early to head to the train back home. What I love about traveling in a train this time of the year is watching the spring go fast forward in the train window: in the North the leaves of the tress are still opening, but in the South the summer flowers are already blooming. Summer vacation time! I hope you have a good one!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.