Vapaudentunnetta vapaa-ajalla
Kesä. Töiden tekemisen aikaa monelle nuorelle. Opiskelijan arki ei ole usein kovin aikataulutettua muuta kuin luentojen osalta, ja nekin ovat usein vapaaehtoisia. Itse kaipasin rutiineja ja aikatauluja elämääni- elämän lukujärjestystä. Viikonpäivät menettivät merkityksensä, viikonloput eivät tuntuneet viikonlopuilta. Arkena sai usein nukkua myöhään ja toisaalta myös valvoa myöhään. Viikonloput eivät useimmiten olleet täysin vapaita esseiden kirjoittamisesta tai tenttiin lukemisesta. Itse huomasin, että "pitäisi lukea ja pitäisi kirjoittaa"- tunne seurasi minua myös vapaa-ajalla. Vapaa-aika oli usein itse määriteltävissä, kun lukeminen ja kirjoittaminen on itsenäistä tekemistä. Luennot antavat usein vain lisäarvoa opiskelulle.
Pohdiskelin opiskeluvuottani nyt taaksepäin. Olipas rentoa, ihan kuin olisi lomalla ollut vaikka opintopisteitä tupsahti WebOodiin päälle 60. Toisaalta vaikka "vapaa-aikaa" tuntuikin olevan, ei se usein tuntunut vapaa-ajalta. Viikonloppuina takaraivossa kummittelivat keskeneräiset luentopäiväkirjat/esseet, ryhmätyöt ja tulevat tentit.
Töitä on nykyaikana hankala saada, moni opiskelija kuitenkin aloittaa kesätyöt ja paiskii hommia tienestien eteen. Kesätyöntekijöillä harvemmin on lomaa. Itse kuitenkin ajattelen, että vaikka päivät vietänkin sisätiloissa ja näen auringonvalon vain ikkunasta, on minulle vapaa-aika nyt oikeasti vapaa-aikaa. Maanantaitkin taitavat tosin tuntua nyt oikeasti maanantailta. Töistä ei saa kotiin läksyjä tai muuta opiseltavaa, työt ovat töissä. Vapaa-aika on ansaittua.
Tämä olikin viimeinen blogikirjoitukseni tältä keväältä, kiitokset kaikille lukijoille ja ihanaa, aurinkoista kesää kaikille! <3
Ja paljon tsemppiä pääsykokeisiin lukeville !
- Enni

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.