5 minuuttia julkaisuun
Aloitan siitä että lopetan. En ole kuunaan ollut töissä jossa kukaan ei kysele perään. Hetkeksi olen Suomessa, Pian New Yorkissa tai Rodoksella. Harmi ettei Helsinki ole saari. Puussa on jääkarhuja jotka tuoksuvat morsiusangervoilta. Jos tajunnanvirta on ennemminkin tuupertunut suo, voiko sitä laskea virraksi? Totuus on se että näiden merkkien kautta etsin itseäni kovemmin kuin kukaan. Dinosauruksetkin ovat matka lohikäärmeistä todellisuuteen. Eräänlainen typografinen krapula.
10 minuuttia julkaisuun.
Päälle laskeutuu tahmea olento ulkoavaruudesta. Tai sitten se on puusta. Eetu sä et kato. Voiko rakkauden kääriä siirappiin tai kuoria pumpulista? Tekisin suuria kannanottoja maailmasta jos olisin kova tyyppi ja saisin jotain suurta aikaan. Muiden tehtävä on sanoa meidän olevan kujalla. Jos tänään teen jotain mitä en yleensä tee, mitä teen huomenna? Herään ja katson kalkkia johon olen piirtänyt kasvoni. Tämäkin sana on ikuisesti Internetissä. Tämäkin. Sana.
15 minuuttia julkaisuun.
Ystävämme tottuvat meidän surkeisiin ominaisuuksiimme, siksikö heistä tulee ystäviämme? Vai koska hyväksyvät sen että muuttavat itseään vain koska meitä ei voi muuttaa? Yhtä kiertoa. J.P. Chenet ja referaatti tulevaisuudesta. Shaolin-munkki käy salaa tupakalla. Tunti on pitkä aika jos itkee 20 minuuttia peilille. Hypnagogiset painajaiset töihin menosta, mikseivät työt voi vieroksua minua yhtä paljon kuin minä niitä? Päätin että jos lopetan odottamisen ja alan nauttia mahdollisuuksista. En ole tainnut julkaista mitään jota en lue. Tietty kirjallinen itsensä pahoinpitely. Ympyrätalon apteekki on periaatteessa sama asia kuin Korkalonkadun taksitolppa.
20 minuuttia julkaisuun.
Kyse ei ole tykkäämisestä vaan pystymisestä. Elämän voi purkaa metaforiksi kuin auton. Sain ajokortin jotta voisi esitellä sitä, sotilaskortin jotta voisin piilotella sitä ja kirjastokortin jotta voisin hävittää sen. Pian suussa alkaa maistua mustan teen pussilta - enhän edes ole juonut mustaa teetä. Kenen päälle kusee jos laittaa silmät kiinni ja antaa virrata? Näistä puhutaan vain kännissä. Miksi en tunnista tuotakaan lintua. Miksi en tiedä mitään jääkiekosta? Välttelen viikon aihetta joka tulee korvan takaa ja rajusti. Henkäisee kylmäkiskoisesti ja lopettaa kaiken ryhtymisen. Tulee kylmä pelkkä kauluspaita päällä. Tehokkain vitsi on sellainen joka alkaa itkettää.
25 minuuttia julkaisuun.
30 minuuttia julkaisuun.
Tuli kovasti hiljaista. Vaikka yrittää, näppäimet eivät kerro mitä niillä on asiaa. Exiä kadulla, kummallisia ihmisiä puistoissa. Kävelen sisälle meditoimaan, kättelen avuttomasti ihmisiä joita en tunne. Tarkoituksenani ei missään tapauksessa ole haistattaa kellään mitään. Viinipullon korkki hukkuu katseisiin. Voiko olla normaalisti elossa. Mitä jos lopetan teeskentelyn kokonaan, valehtelun tuohon lokkiin jonka haluaisin litistää? Päivän subi on muuttumaton kaava, 15 senttiä. Menikö Thompson selvin päin minnekään? Mitä jos menee ulos vasta sitten kun Aurinko ei paista?
35 minuuttia julkaisuun.
Mitä jos olen jo myöhässä? Mitä jos alkuruoan sijaan taarjoillaan loppuruoka? Mies raahaa multaa omaan kotiinsa, valmis hautautumaan tai kasvamaan. Toisinaan en ajattele mitään. Kävelin Saiturin pörssiin asti kuuntelemaan autenttista eestiä. En ole kuullut itsestäni viikkoihin. Syönyt kunnolla kuukausiin. Sitä joko lopettaa tai kirjoittaa ikuisuuksiin. Sitten on vain päätettävä koska. Voivatko ihmiset hymyillä ympäristölle tai toisilleen tarkoittamatta pahaa? Jos loppu on alku, onko alku silloin loppu?
40 minuuttia julkaisuun.
Tikut katkeilee ja teksti yrittää syttyä. Riiuutan tätä tietokonetta ja se katselee jonnekin muualle. Tokoenranta on kylmä ja lämmin, veden pinta on yhtä värekarvaa. Savua menee silmään, turbo-mode opiskelijatarjouksena Pub Porthanista. Heräsin hikisenä koska tiesin että pitää lopettaa. Tänään kaikki loppuu. Tuntuu että olen sivurooli oman elämäni pääosassa. Mietin tuleeko lauseen perään piste vai kaksoispiste. Viiniä tarjoillaan, molemmat kädet silti täynnä (koneessa ja konehuoneessa). Pyydän ohi kaitsevia naisia kertomaan vitsin. Pahin vitsi on se etteivät kerro.
15 minuuttia julkaisuun.
Ystävämme tottuvat meidän surkeisiin ominaisuuksiimme, siksikö heistä tulee ystäviämme? Vai koska hyväksyvät sen että muuttavat itseään vain koska meitä ei voi muuttaa? Yhtä kiertoa. J.P. Chenet ja referaatti tulevaisuudesta. Shaolin-munkki käy salaa tupakalla. Tunti on pitkä aika jos itkee 20 minuuttia peilille. Hypnagogiset painajaiset töihin menosta, mikseivät työt voi vieroksua minua yhtä paljon kuin minä niitä? Päätin että jos lopetan odottamisen ja alan nauttia mahdollisuuksista. En ole tainnut julkaista mitään jota en lue. Tietty kirjallinen itsensä pahoinpitely. Ympyrätalon apteekki on periaatteessa sama asia kuin Korkalonkadun taksitolppa.
20 minuuttia julkaisuun.
Kyse ei ole tykkäämisestä vaan pystymisestä. Elämän voi purkaa metaforiksi kuin auton. Sain ajokortin jotta voisi esitellä sitä, sotilaskortin jotta voisin piilotella sitä ja kirjastokortin jotta voisin hävittää sen. Pian suussa alkaa maistua mustan teen pussilta - enhän edes ole juonut mustaa teetä. Kenen päälle kusee jos laittaa silmät kiinni ja antaa virrata? Näistä puhutaan vain kännissä. Miksi en tunnista tuotakaan lintua. Miksi en tiedä mitään jääkiekosta? Välttelen viikon aihetta joka tulee korvan takaa ja rajusti. Henkäisee kylmäkiskoisesti ja lopettaa kaiken ryhtymisen. Tulee kylmä pelkkä kauluspaita päällä. Tehokkain vitsi on sellainen joka alkaa itkettää.
25 minuuttia julkaisuun.
30 minuuttia julkaisuun.
Tuli kovasti hiljaista. Vaikka yrittää, näppäimet eivät kerro mitä niillä on asiaa. Exiä kadulla, kummallisia ihmisiä puistoissa. Kävelen sisälle meditoimaan, kättelen avuttomasti ihmisiä joita en tunne. Tarkoituksenani ei missään tapauksessa ole haistattaa kellään mitään. Viinipullon korkki hukkuu katseisiin. Voiko olla normaalisti elossa. Mitä jos lopetan teeskentelyn kokonaan, valehtelun tuohon lokkiin jonka haluaisin litistää? Päivän subi on muuttumaton kaava, 15 senttiä. Menikö Thompson selvin päin minnekään? Mitä jos menee ulos vasta sitten kun Aurinko ei paista?
35 minuuttia julkaisuun.
Mitä jos olen jo myöhässä? Mitä jos alkuruoan sijaan taarjoillaan loppuruoka? Mies raahaa multaa omaan kotiinsa, valmis hautautumaan tai kasvamaan. Toisinaan en ajattele mitään. Kävelin Saiturin pörssiin asti kuuntelemaan autenttista eestiä. En ole kuullut itsestäni viikkoihin. Syönyt kunnolla kuukausiin. Sitä joko lopettaa tai kirjoittaa ikuisuuksiin. Sitten on vain päätettävä koska. Voivatko ihmiset hymyillä ympäristölle tai toisilleen tarkoittamatta pahaa? Jos loppu on alku, onko alku silloin loppu?
40 minuuttia julkaisuun.
Tikut katkeilee ja teksti yrittää syttyä. Riiuutan tätä tietokonetta ja se katselee jonnekin muualle. Tokoenranta on kylmä ja lämmin, veden pinta on yhtä värekarvaa. Savua menee silmään, turbo-mode opiskelijatarjouksena Pub Porthanista. Heräsin hikisenä koska tiesin että pitää lopettaa. Tänään kaikki loppuu. Tuntuu että olen sivurooli oman elämäni pääosassa. Mietin tuleeko lauseen perään piste vai kaksoispiste. Viiniä tarjoillaan, molemmat kädet silti täynnä (koneessa ja konehuoneessa). Pyydän ohi kaitsevia naisia kertomaan vitsin. Pahin vitsi on se etteivät kerro.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.