Poliisi etsii luokanopettajaopiskelijaa
Rovaniemellä
maanantain vastaisena yönä tavattiin mies. Miehellä oli yllään
tiukat siniset farkut, harmaa huivi sekä musta t-paita. Mies
liikuskelee vailla varsinaista tietämystä. Viranomaisten
mukaan mies on normaalin näköinen ja kokoinen, sekä mahdollisesti
vaaraton. Ilmoitettua on, ettei mies ole kyennyt hakemaan töitä,
mennä nukkumaan riittävän ajoissa tai olla olematta aiheuttamaan
paniikkia vastakkaisessa sukupuolessa. Tämän lisäksi mies nauraa
kovaan ääneen, mutta ääni ei ole rouhean viettelevä,
vaan kirkkaan rehellinen.
”Emme
voi tässä kohtaa ottaa kantaa mihinkään. Aikaisempien kertomusten nojalla voinemme
ainoastaan toivoa jonkinlaista päätöstä ikävälle
tragedialle, joka on jo nyt ravistellut kansalaisten turvallisuudentunnetta. Tilanne on kaikessa vakavuudessaan hyvin
tavallinen”, toteaa Lapin yliopiston Sosiologisen tiedekunnan
ihmistuntemuksen professori Marjatta-Inkeri Kyyttö.
Poliisin
valmiusyksikkö tulee tekemään lyhyitä vierailuja alueelle jossa
mies on havaittu. Tänä aikana kansalaisia
suositellaan lukitsemaan sisälle kaikki. Rovaniemen kävelykadut on suljettu Sisäministeriön saattueen ajaksi.
Eksyneen oloinen mies vaikuttaa vieraantuneen modernista yhteiskunnasta kauan sitten. Mies keskustelee täysin vieraiden ihmisten kanssa ilman
varoitusta, kuljeskelee kaupungin kaduilla ja asioi paikallisissa
ruokakaupoissa ”ihan vaan huvikseen”.
Ilmeisesti
erilaisia hedelmärykelmiä sylissään kanneskeleva mies on paikoin jopa
tarjonnut niitä muille. Havaintojen
mukaan mies lauleskelee ja on muutenkin holtiton. Sosiaali-
ja terveysministeriön tiedotteen mukaan toiminta on epäsopivaa. Häkeltyneet kansalaiset ovat olleet yhteydessä Punaisen Ristin kriisipuhelimen (010 195 202) ja heidät on ohjattu lähimpiin toipumiskeskuksiin. Pohjoisen tutkimuskeskus on aloittanut hätäetsinnät löytääkseen selityksen oudolle hyväntuulisuudelle joka miehestä heijastuu.
Havaintojen mukaan mies
lauleskelee ja on
muutenkin holtiton.
Joskus
riemaantumispisteessä kiikkuva yksilö voi ymmärtää toista, ja
silloin voidaan puhua sanoista. Muutoin neljä minuuttia kestävä
arvonta siitä, voiko toista ihmistä todella ymmärtää, on
tarpeeton.
Enempiä
kommentteja viranomaiset eivät anna. Tutkimus on päättynyt.
Blogger / Eetu Jay, Rovaniemi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.