Lukiosta yliopistoon

Mitä sinä muistat omista ylioppilaskirjoituksistasi? Lukulomalle lähdön vapaudesta, piinaavasta jännityksestä koesaliin astuessa, tulosten saapumisesta ja hetkestä, jolloin ylpeänä painoit valkolakin päähäsi? Pekka Räihä, Tampereen yliopiston kasvatustieteiden lehtori kritisoi jokin aika sitten Hesarin mielipidekirjoituksessa ankarasti ylioppilaskirjoitusten hyödyllisyyttä. Räihän mielestä ylioppilaskirjoitukset leimaavat lukio-opintoja liiaksi tuottaen uupuneita, tenttikirjat sanasta sanaan päntänneitä ylioppilaita, joilta puuttuu kriittisen ajattelun, mielipiteiden perustelun ja omien ajatusten esille tuomisen taito. Ja juuri tällainen aines täyttää yliopistojamme tälläkin hetkellä. Enkä ole itse sen parempi.

Voin hyvin allekirjoittaa Räihän mielipiteet. Lukio oli minulle äärimmäisen epämiellyttävä kokemus. Olin kirjoitusten jälkeen lopen kyllästynyt lukemiseen, mikä heijastui kohtalokkaasti myös ensimmäisen opiskelupaikan valintaani. Lisäksi lukion ilmapiiri oli huono. Oppilaat olivat lähinnä opettajainhuoneen sisäisen valtataistelun pelinappuoloita, kun kilpailtiin siitä, kenen aineesta kirjoitetaan parhaimmat arvosanat. Lukio-opiskelu tähtäsi lähestulkoon yksinomaan kirjoitusten läpäisemiseen, triviaalin nippelitiedon nopeaan oppimiseen (ja nopeaan unohtamiseen). Ja minähän kirjoitin hyvin, kirjoitin loistavasti. Silti yhteistyötaitoni ovat kömpelöt, vieraiden kielien suullinen ilmaisutaitoni on kaukana kirjallisesta osaamisestani ja pitkän matematiikan laudaturista huolimatta lasken edelleen yksinkertaisimmatkin päässälaskut sormin. 

Lukio on erityisen vaarallinen kilteille ja suorituskeskeisille (tyttösille). Mielenterveysongelmat ovat yleisiä jo peruskoulussa, ja erityisesti lukioikäiset tytöt kokevat koulu-uupumusta. Räihän mielestä ei olekaan mikään ihme, jos opiskelu ei yliopistossa enää maistukaan.

Kuva täältä.

Omassa luokattomassa lukiossani kaikkein luokattominta oli kuitenkin opinto-ohjaus. En usko että puolellakaan vuosiluokastani oli kirjoitusten jälkeen hajuakaan minnen pyrkiä lukion jälkeen. Saati virtaa ryhtyä lukemaan pääsykokeisiin. Kaikesta lukiossa ”oppimastani” en ole kokenut tarvinneeni kieliopintoja lukuunottamatta PALJOAKAAN nykysissä opinnoissani. Lukio on yleissivistävä oppilaitos. Mutta toisaalta lukiosta seuraava askel eteenpäin on korkeakoulututkinto, ylioppilastodistuksella kun ei pitkälle työelämässä pötki. Tämä on yksi syy, minkä takia lukio täytyisi ottaa suurennuslasin alle myös täällä yliopistossa. Minkälaisia valmiuksia lukion pitäisi antaa jatko-opintoja varten? Kuinka ylioppilastodistuksen arvosanat painavat opiskelijavalinnoissa? Onko kohtuutonta vaatia korkeakouluun tähtääviä ainevalintoja jo lukion ensimmäisillä luokilla? 

Ylioppilaslakki on aikojen saatossa kokenut kovan inflaation, mutta silti media ylläpitää hypeä kirjoituksista. Äidinkielen tekstitaidon aiheet pääsevät etusivuille, ja lukiorankingit jaksavat kiinnostaa vuosi vuodelta. En kuitenkaan ole sitä mieltä että ylioppilaskirjoitukset pitäisi poistaa - ne mittaavat mitä mittaavat.

Minulle lukio ei kuitenkaan antanut eväitä elämään. Se söi takin tyhjäksi.

-Ella



P.S. Jos haluat tietää mihin sinun kannattaa lukiossa panostaa, pysy kuulolla. Maaliskuun aikana Opiskelijaelämää-blogiin tipahtelee postauksia siitä, millaista opiskelu neljässä tiedekunnassamme oikeasti on.