Home is where your heart is

Pari kuukautta on vierähtänyt Pekingissä nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Ensimmäinen kuukausi piti sisällään niin paljon ihmettelyä ja uusia asioita etten olisi voinut uskoa koskaan kotiutuvani kaupunkiin. Toisin kuitenkin näköjään kävi ja tästäkin paikasta on tullut koti. Kodin ytimenä on tietysti oma asunto, johon on helpottavaa palata pitkän päivän jälkeen. Tämän lisäksi kotiin kuuluu myös lähikatu, jonka kaikki kaupat ja ravintolat alkavat pikkuhiljaa olemaan tuttuja. Ja osaltaan kotiin kuuluu myös tuttu bussireitti 104, jonka ystävällisellä avustuksella pääsen päivittäin töihin. Näköjään oma kotiutumiseni vie noin 2 kuukautta, sillä eilen koin ensimmäistä kertaa oloni täysin kotoisaksi.

Huolimatta siitä, että Pekingiä on mahdotonta ajaa päästä päähän edes useassa tunnissa, tunnen ajoittain asuvani Rovaniemen kokoisessa kaupungissa. Ihan kuin pieniä kaupunkeja olisi vain ripoteltu hyvin lähekkäin ja ne muodostaisivat yhdessä suurkaupungin. Vaikka Peking on jättimäinen, lähiöissä ja eri kaupunginosissa kaikki on pientä. Työmatkabussissa vastapäätä istuvat aina ne samat ihmiset ja lähikaupassa tapaa viidettä kertaa saman viikon aikana saman naapurin. Viime viikolla tunsin oloni ilmeisesti myös töissä hyvin kotoisaksi, sillä aloin puhumaan työkaverilleni yhtäkkiä suomea. Tunnen muutenkin välillä olevani vain yksi kiinalainen muiden joukossa, joka ei vaan satu ymmärtämään kieltä. Kotiutumistani työpaikalle on varmasti vauhdittanut mahtava työporukkani ja se, että syömistäni puikoilla ei enää tuijoteta salaa tietokoneen ruudun takaa :)

En voisi kuvitella muuttavani Pekingiin pysyvästi, mutta kieltämättä kaupunki on osittain onnistunut hurmaamaan minut. En tiedä mistä se johtuu, mutta tämä on ensimmäinen maa, Suomen lisäksi, jossa tunnen oloni todella kotoisaksi. Ehkä se on kiinalaisten ihmisten tietynlainen konstailemattomuus ja maanläheisyys. Täältä puuttuu vielä lähes täysin eräänlainen ulkokultaisuus ja ihmiset tuntuvat monella tapaa hyvin aidoilta verrattuna moneen muuhun maahan. Vaatekauppaan mennessä myyjä saattaa syödä nuudeliateriaansa samalla kun huutelee sinulle viimeisimpiä tarjouksia (josta ehkä ymmärrät yhden sanan..), parturissa istuskelee parturoitavan lisäksi parturin sukulaisia, kavereita ja parturoitavan lähimmät ystävät ja muutama koira. Vaikka olen itse laadukkaan asiakaspalvelun kannattaja, tuntuu ajoittain että samalla myös jotain menetetään. Vasta täällä huomaa, miten paljon standardeja, sääntöjä ja ohjeita Suomi pitää sisällään. Hassua tässä on se, että Kiina on monessa suhteessa Suomea vapaampi maa elää ja olla, vaikka oma käsitykseni oli alussa täysin päinvastainen. Välillä herääkin kysymys, ovatko kaikki ne standardit,ohjeet ja rajoitukset tehneet omasta yhteiskunnastamme todella paremman paikan elää, vai onko kaikki muuttunut kuitenkin hiukan persoonattomaksi? Ehkä suomalainenkin parturi voisi lisätä odotustilaan muutaman sohvan ja kutsua kaverinsa käymään tai paikallinen vaatekauppias voisi syödä lihapiirakkansa tiskin takana, kurkkusalaatit suupielissä, tarjouksia huudellen.