Ennen oli me, nyt on minä
Aika kultaa muistoja. Menneet ajat ovat usein niitä hyviä aikoja. Ennen vanhaan kaikki oli paremmin. Lapsuus täyttyi muista arvoista ja asioista kuin internetistä, kännyköistä ja etäviestinnästä. Silloin käytiin kysymässä ovella asti että leikitkö mun kaa. Aika kului ulkona eikä kaukosäädin kädessä sisällä. Ajat ovat siis toiset nykyisin. Teknologia on tunkeutunut päiviimme ja istuttanut itsensä niihin pysyvästi. Syytän sitä ja kiitän sitä. Se auttaa meitä, mutta samalla koteloittaa meitä ja käpertää sisäänpäin omaan maailmaamme, jossa ei ole tilaa muulle.
Meidän aika on osittain ohi. Tai ehkä se ei ole täysin ohi, kuollut ja haudattu, se on vain muuttanut muotoaan. Ennen, silloin joskus kun kännykkä oli vain herrojen käsiin tarkoitettu, yhteisöllisyys näyttäytyi eri vaatteissa. Silloin nähtiin pelkästään näkemisen näkökulmasta ja käytiin pullakahvilla illalla naapurissa ihan muuten vain. Nyt väliin ovat tulleet tietokoneet ja kännykät padoten aidon kommunikoinnin vapaata virtaa. Tarvitsemme syyn lähteä juomaan kupposen kahvia ystävän luokse. Kotiin vanhempien luo meneminen ja siellä viihtyminen ovat pitkään venytettyjä pakkopullia. On helpompaa soittaa tai laittaa sähköpostia.
Kuitenkin, kaikella on kaksi puolta. Vaikka kehitys käveleekin vanhojen aikojen ohi ja yli, raivaa se myös tietä. Yhteisöllisyys on eri vaatteissa kuin silloin hyvinä aikoina, mutta samalla se on monipuolistunut ja luonut mahdollisuuksia. Sen mukaan ei kannata kuitenkaan mennä kyseenalaistamatta sen seuraa. Aika epätodellisen maailmassa on pois ajasta todellisuudessa, aitojen ihmisten ja aitojen kohtaamisten hetkistä. Virtuaalitodellisuus ja puhelinliittymät antavat meille helposti luvan tuudittautua minä-maailmaan. Yhteisöllisyys on kuitenkin sitkeänä kaikkialla, se on purkkana menneen ja tulevan välillä. Meitä ei saa eikä voi unohtaa. Parasta huoltoa ja me-terapiaa ovat pienet oven avaamiset todelliseen maailmaan, todellisiin aikoihin ja paikkoihin. Ovi kannattaakin etsiä heti ja pitää sitä auki. Todellisuudessakin viihtyy, jopa paremmin.
Meidän aika on osittain ohi. Tai ehkä se ei ole täysin ohi, kuollut ja haudattu, se on vain muuttanut muotoaan. Ennen, silloin joskus kun kännykkä oli vain herrojen käsiin tarkoitettu, yhteisöllisyys näyttäytyi eri vaatteissa. Silloin nähtiin pelkästään näkemisen näkökulmasta ja käytiin pullakahvilla illalla naapurissa ihan muuten vain. Nyt väliin ovat tulleet tietokoneet ja kännykät padoten aidon kommunikoinnin vapaata virtaa. Tarvitsemme syyn lähteä juomaan kupposen kahvia ystävän luokse. Kotiin vanhempien luo meneminen ja siellä viihtyminen ovat pitkään venytettyjä pakkopullia. On helpompaa soittaa tai laittaa sähköpostia.
Kuitenkin, kaikella on kaksi puolta. Vaikka kehitys käveleekin vanhojen aikojen ohi ja yli, raivaa se myös tietä. Yhteisöllisyys on eri vaatteissa kuin silloin hyvinä aikoina, mutta samalla se on monipuolistunut ja luonut mahdollisuuksia. Sen mukaan ei kannata kuitenkaan mennä kyseenalaistamatta sen seuraa. Aika epätodellisen maailmassa on pois ajasta todellisuudessa, aitojen ihmisten ja aitojen kohtaamisten hetkistä. Virtuaalitodellisuus ja puhelinliittymät antavat meille helposti luvan tuudittautua minä-maailmaan. Yhteisöllisyys on kuitenkin sitkeänä kaikkialla, se on purkkana menneen ja tulevan välillä. Meitä ei saa eikä voi unohtaa. Parasta huoltoa ja me-terapiaa ovat pienet oven avaamiset todelliseen maailmaan, todellisiin aikoihin ja paikkoihin. Ovi kannattaakin etsiä heti ja pitää sitä auki. Todellisuudessakin viihtyy, jopa paremmin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.