Työharjoittelua Kiinassa

Toissapäivänä alkoi matkani kohti idän ihmeitä ja Pekingiä. Suoritan tutkintooni kuuluvan työharjoittelun Kiinassa, Pekingissä. Harjoitteluni kestää 6kk, joten Suomeen palaan heinäkuun puolenvälin tienoilla.

Opiskelen pääaineenani matkailututkimusta ja opintoihin voi sisällyttää työharjoittelun joko 5op tai 10op laajuisena. Heti opiskeluiden alussa olin päättänyt, että suoritan työharjoittelun jossain vaiheessa opintoja, sillä sen avulla saan lisää alan työkokemusta ja tutustun erilaisiin työtehtäviin tarkemmin. Tarkoitukseni oli tehdä harjoittelu kotimaassa, mutta viime helmikuussa huomasin nettiä selaillessani mahdollisuuden ulkomailla tehtävään harjoitteluun. Sen enempää miettimättä täytin hakemuksen CIMOlle ja sain hyväksymismailin hakuajan päätyttyä. CIMO tarjoaa harjoitteluvaihtoehdoiksi lukuisia maita, mutta itse halusin valita maan joka tarjoaisi itsessään haastetta ja jossa voisin jossain määrin kyseenaalaistaa tutut ajattelumallini. Halusin lisäksi oppia aivan uuden kielen ja matkustaa Euroopan ulkopuolelle. Kiina valikoitui siis kohteeksi noin kymmenen minuutin pohdinnan jälkeen :)

Vaikka hakuprosessi oli nopea ja helppo, ei sen jälkeen mikään asia ole sujunut nopeasti ja helposti. Harjoittelupaikkani varmistui vasta kuukausi ennen lähtöä, joten asunnon irtisanominen, lentolippujen varaaminen, viisumin hankkiminen ja muut käytännön asiat jäivät joulukuulle. Harjoittelupaikan hankkiminen oli myös erittäin stressaavaa ja jouduin tekemään lukuisia haastatteluja ennenkuin tärppäsi. Saamaani paikkaan tein 3 eri haastattelua Skypen kautta ja näistäkin jokainen haastattelu peruuntui noin 3 kertaa ennenkuin sain ne tehtyä. Ulkomaille lähtiessä joutuu myös ottamaan huomioon lukuisia eri asioita niin Suomen kuin Kiinankin päässä: KELA, rokotukset, viisumit, apurahat, työsopimukset, asunto, asunnon irtisanominen, irtaimiston säilytys jne. Kaiken lisäksi joulukuu piti sisällään töitä ja koulua sekä muuton 22.12, joten tällä hetkellä ei voi kuin huokaista helpotuksesta että kaikki on suunnilleen järjestyksessä.

Tarkoituksenani on kirjoitella täältä Kiinasta käsin harjoittelukuulumisia ja raottaa hiukan kiinalaista työkulttuuria, sillä yritys jossa teen harjoitteluni on täysin kiinalainen. Itseni tuntien luvassa on myös jos jonkinlaista mutkaa matkassa. Tällä hetkellä Facebook näyttäisi kuuluvan kiellettyjen sivustojen listalle ja Kiinan "great firewall" estää pääsyn myös bloggeriin. Jatkan siis madonreikien etsintää. Onneksi blogin päivittäminen onnistuu myös s-postin kautta.

Kommentit

Suositut tekstit