Ota hitaammin

Nykyisyyden henkeen kuuluu tehokkuus ja tuloksellisuus. On kiire. Kiire valmistua, kiire työelämään, kiire tulla aikuiseksi. Ajan kuluessa ja vuosien karttuessa kiire kuroo välimatkaa umpeen. Huomaat lopulta, että kuljette rinta rinnan, et ole askeltakaan sen edellä. Moni sanoo, että kiire on vain mielen tila. Se on oman mielikuvituksen ja ajan tuote. Osittain varmasti näin onkin.

Kiirettä on monenlaista. On olemassa ohimenevää, hetken kestävää hoppua ja sen vastapainona on oman elämän kiire, joka on huomattavasti kanssa olijaansa raskaampaa. Sen paino syntyy muiden odotuksista ja siitä mitä itse olettaa muiden odottavan ja mitä itse itseltään odottaa. Tässä vaiheessa mukaan astuu ikä. Aina vanhetessaan tulee punninneeksi kaikkea sitä mitä elämässään on saanut aikaan ja kaikkea sitä mitä olisi pitänyt tehdä. Elämässä ei voi vain olla. Vai voiko?

Välillä heittäydyn oravanpyörään ja ryven itsesyytöksissä. Olen vanha, enkä ole saanut mitään aikaan. Opinnotkin on niin kuin ovat. Moni ystävä on jo siirtynyt työelämään ja itse kitkutan edelleen samoja polkuja. Toisaalta. Vaikka nykyaika yrittää sanella omia sääntöjään, niitä ei ole pakko totella kirjaimellisesti. Missä on kultainen keskitie? Opiskelu on kuitenkin yksi suuri ja merkittävä osa ihmisen elämästä. Opiskelijaelämää muistellaan lämmöllä vielä keinutuolissakin. Se on lisäaika ja pieni hengähdystauko nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa. Sitten meitä taas viedään. Olisi sääli, jos kaiken sen kahlaisi kiireessä läpi, avaamatta silmiään oikeasti. Silloin ei ehdi kyseenalaistamaan, ihmettelemään ja uppoutumaan. Opiskelu valmistaa elämään, mutta on itsessään jo elämistä ja olemista. Niin, ja kiire on, mutta aina voi hidastaa.