Matkani matkailututkimuksen opiskelijaksi

Musta tulee isona lentäjä, arkkitehti, eläintenhoitaja, näyttelijä tai runoilija. Siinä muutamia esimerkkejä 7-18- vuotiaan Ennin ajatuksista, mikä hänestä tulee isona. Parikymmentä vuotias Enni ei kuitenkaan tällä hetkellä löydä itseään eläinten joukosta, lentokoneen ohjaamosta, teatterin lavalta tai kameran edestä, eikä myöskään käyttämästä olematonta matikkapäätään piirrellessään pohjapiirustuksia. Runoja nyt syntyy yhtä koukeroisesti kuin silloin 7- vuotiaanakin. Sen sijaan Enni on löytänyt itsensä Lapista opiskelemasta yhteiskuntatieteitä, eikä hänellä vieläkään ole tietoa siitä, mikä hänestä tulee isona.

Runoilija- ainesta. Nyt ainakin tiedämme kuinka kauppa_reissulla käyttäydytään.
On monia, jotka jo lapsesta saakka tietävät mikä heistä tulee isona. Päätös tulevaisuuden ammatista on vahva mikä auttaa valitsemaan ammattikoulun tai ohjailee valitsemaan oikeita sivuaineita lukiossa. Sitten on niitä, jotka haluaisi tehdä ja kokeilla vähän kaikkea ja ajatukset muuttuvat kuukausittain, viikottain tai pahimmillaan jopa päivittäin. Oma vahvuusalue odottaa vielä löytämistään. Itse tiedän kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään. Lukioajan odottelin, että päätös koulupaikasta tupsahtaisi kuin tyhjästä päähäni. Päätös koulupaikan valinnasta lukion jälkeen oli yksi tähänastisen elämäni hankalimmista päätöksistä, ja sopivan koulupaikan löytyminen vaatikin yhden välivuoden mietiskely- ja tutkiskeluaikaa. Lähdin yksin matkalle Aasiaan. Ei ehkä uskoisi, mutta ajatus koulupaikasta löytyi reissatessa, kun kiinnostuin matkailusta entisestään.

Tiesin Lapin yliopiston ainutlaatuisesta mahdollisuudesta opiskella matkailututkimusta yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Täytyy kuitenkin myöntää, että ensimmäiset ajatukset Rovaniemestä opiskelukaupunkina olivat kaukana omista haaveistani. Rovaniemi oli pitkään ajatuksissani "no sinne ei ainakaan"- vaihtoehto. Siellä on kylmä, pimeää ja se on k-a-u-k-a-n-a. Hassua miten ajatukset olivat kapeakatseisia tästä Lapin talvisesta ihmemaasta. Rovaniemi kummitteli kuitenkin koko kevään mielessäni. Kaupallisten aineiden (sivuaineina markkinointi ja johtaminen) ja matkailututkimuksen yhdistelmä. Voisiko parempaa opiskelupaikkaa löytyä ihmiselle, joka rakastaa matkailua, mutta on kiinnostunut myös kaupallisesta alasta? Ei voi.

Päätös hakea Etelä-Suomesta Rovaniemelle opiskelemaan vaati itseltäni paljon rohkeutta, mutta pian huomasin ajattelevani asiaa innostuneena ja avoimin mielin. Sopeutuminen mihin tahansa kaupunkiin, joka on kauempana ystävien ja vanhempien luota voi olla hankalaa välimatkasta riippumatta. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uusi elämä odottaa joka tapauksessa. Ajatukseni muuttuivat vähitellen ja aloin näkemään Rovaniemen eksoottisena ja kauniina kaupunkina. Missä muualla voi katsella revontulia öisin taivaalta? Harrastaa niin paljon talviurheilua kun vaan kunto kestää? Tehdä helposti retkiä Lapin muihin matkakohteisiin?

Lapissa on kylmä talvella, mutta Helsingin vesisade-loskamössön jälkeen lumen narskuminen kengänpohjassa on ihan mukavaa vaihtelua. Lapissa on pimeää, sitä on turha kiertää tai kaunistella. Onneksi lumi tuo kuitenkin valoa marras-joulukuun pimeyteen. Ehkä suurin epäilykseni Rovaniemeä kohtaan oli sen kaukainen sijainti. Nykyään useita kertoja lennettyäni väliä Roi-Hki (1h 20 min), en sanoisi sen olevan kovin kaukana. Junamatkat ovat tosin asia erikseen.

Kuva: Tiina Kaksonen (Studia- messuilta)

Olin marraskuussa Studia- messuilla esittelemässä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttia sekä matkailututkimuksen opiskelua Lapin yliopistossa. Tulikos sattumoisin joku abeista juttelemaan meidän pisteelle? Lapin yliopisto on Suomen ainoa yliopisto, jossa voi opiskella matkailutukimusta yliopistotasolla. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin sekä Lapin yliopiston yhteistyö mahdollistavat sen, että opintoja voi ristiinvalita ammattikorkean, yliopiston ja matkailuopiston puolelta. Matkailututkimuksen opinnot painottuvat suurelta osin matkailun kestävyyden ja vastuullisuuden tarkasteluun erilaisista näkökulmista. Opiskelussa käytetään paljon esimerkkejä Lapin matkailusta. Mikäli mieleen tuli jokin kysymys aiheeseen liittyen niin kommentoi alle, vastailen mielelläni!

Kaikki te kohtalotoverit jotka kamppailette koulupaikan valitsemisen kanssa, kehotan teitä avaamaan mielenne sekä antamaan mahdollisuuden uudelle ja tuntemattomalle. Olkaa rohkeita!

- Enni


Kommentit

  1. Moi! Itseäni askarruttaa millainen on matkailututkimuksen pääsykoe. Ymmärsin että siinä on jonkinlainen case-kuvaus ja siihen liittyvät väittämät ja kysymykset. Pitääkö valintakoekirja osata etu- ja takaperin ulkoa, vai oliko koe enemmän soveltamiseen painottuva? Riittikö neljä tuntia hyvin kokeen tekemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Juurikin niin eli matkailuun liittyvä case- kuvaus ja siihen liittyviä soveltavia kysymyksiä ja väittämiä. Itse olin lukenut kirjan muutaman kerran läpi ja kirjoitin muistiinpanoja kirjan pääkohdista. Kokeeseen saa ottaa kaksi A4- kokoista paperiarkkia mukaan, johon voi kirjoittaa muistiinpanoja niin paljon kuin vaan mahtuu paperien molemmille puolille. Suosittelen panostamaan muistiinpanoihin:) Case- kuvaukset olivat soveltavia, ja niissä testattiin mielestäni enemmän kokonaisuuden ymmärtämistä kuin nippelinappelitietoja. Itselläni meinasi aika loppua kesken, mutta se on tietysti yksilöllistä kuinka kauan menee vastauksen suunnitteluun, kirjoittamiseen ym. Tsemppiä lukuihin! :)

      Poista
  2. http://www.ulapland.fi/loader.aspx?id=bde73ec8-c799-4ca9-9da0-5fa40fa2e8ec

    Tuolta vielä lisätietoa matkailututkimuksesta ja valintakokeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Ihmettelin just tuota miten paljon niitä muistiinpanoja saa ottaa kokeeseen; luulis että koe on tosi vaikea kun omia raapustuksia saa tuon verran kantaa mukanaan :D Mutta näillä mennään, kaikki lisäavustus on vaan plussaa! Kiitos sulle, lukupaniikki hellitti tällä vähän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit