Ammatti-identiteetti ja stereotypiat

Tiedätkö toista ammattiryhmää jolla olisi niin vahva ammatti-identiteetti kuin lakimiehillä? Lääkärit? Kiinteistövälittäjät? Poliisit? Vuosisatojen perinteet omaava koulutus, arvostettu ammatti ja kohtuullinen palkkataso antavat jo aiheen ylpeilyyn - ulkopuolisen silmissä saattavat herättää jopa kateutta. Juristin stereotyyppi elää lukuisissa lakimiesvitseissä ja lakimieshuumoria ymmärtävät myös lakimiehet itse. Kemijärven käräjäoikeuden asianajajien taukohuoneen seiniä täyttävät sarjakuvastripit, joissa asianajaja istuu itse putkassa tai selittää asiakkaalleen miksi oikeudenjumalatar on sokea. (Mitä eroa on mateella ja lakimiehellä? Toinen elää pohjamudissa heikompiaan saalistaen ja toinen on kala.)

Sitten tosielämään. Keskimääräinen lakimies tienaa 5836 e/kk, paiskii töitä 41,7 h/vko, pukeutuu tyylikkäästi, asuu kalliisti, muistaa ulkoa muutaman latinankielisen maksiimin ja harrastaa kenties golfia. Vanhempi lakimies nauttii vakaasta ja turvatusta työpaikasta ja nuorempi joutuu sinnittelemään määräaikaisuudesta toiseen. Kuulostaako tutulta? Entä kuinka helppoa on poiketa tästä keskiarvosta?

Vahva ammatti-identiteetti vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa pontta ammatilliselle edunvalvonnalle. Ryhmäajattelun vaarana on kuitenkin paikalleen jämähtäminen ja kykenemättömyys nähdä laatikon ulkopuolelle. "Ihmisellä on halu tehdä samoin kuin ihmiset, jotka muistuttavat häntä. Homogeenisissa, voittamattomiksi itsensä kokevissa ryhmissä lauma-ajattelu yleistyy, ja erilaiset ajattelutavat koetaan uhkiksi. Myös epävarmoissa asioissa sosiaalisen paineen merkitys kasvaa. Samanlaisten ryhmien päätöksenteossa vaihtoehtojen määrä pienenee."

(Heini Larros, Näin päätät paremmin, Juristikirje, 11. helmikuu 2015)

Ammatti-identiteetin muodostaminen alkaa yliopistossa, ja usein jo hyväksymiskirjeen saapuessa (kädet kohti kattoa ja Tarzanin voitonhuuto). Loistava tulevaisuus motivoi opiskelemaan ja asettamaan tavoitteita. Ammatin ulkoisten vaatimusten täyttäminen jo opiskeluvaiheessa saa silloin tällöin naurettavat mittasuhteet. Taannoin eräässä alan julkaisussa Tuija Brax kertoi omista opiskeluajoistaan: "Juppikulttuuri saapui Helsingin oikeustieteelliseen tiedekuntaan kahdeksankymmentäluvulla: oli olkatoppauksia ja kolmiosaisia pukuja, innostuttiin osakesijoittamiseen. Sitten tuli lama." (Jenni Turunen, Juristi-identiteetti koetuksella, Juristikirje, 2. marraskuu 2011) 

Varhaiskypsällä ammattiylpeydellä on kuitenkin nurja puolensa: ymmärtääkö monikaan kuinka vastuullisen ammatin on valitsemassa? Vilkaistaanpa vaikka mitä hyvä asianajotapa ja laki asianajajista vaatii asianajajalta. Ammatinharjoittamiseen kuuluu ehdoton salassapitovelvollisuus ja eikä asianajaja saa olla konkurssissa. Asiakas luottaa henkensä ja elämänsä käsiisi. (No ei nyt aivan näin, mutta noloahan se on ryypätä fatalji tai perustaa kanteensa asiallisesti aivan vääriin lainkohtiin.) Lakimiehen ura ei ole pelkkää nauramista matkalla pankkiin. Harvoin sitä. Eivätkä kaikki lakimiehet yksityisyyttään suojatakseen voi olla sosiaalisessa mediassakaan. No, Rovaniemellä ei onneksi ole liivijengejä.

lähde

-Ella

P.S. Milloin lakimiehistä tehdään raflaava tosi-tv-sarja?