University of Lapland - Lapin huippuyliopisto?
Olen viime päivinä herännyt miettimään omaa ja muiden oppimista sekä opetuksen laatua ja tasoa oppilaitoksissa, joissa olen opiskellut. Tämän heräämisen taustalla on Petteri Wellingin kirjoittama juttu Suomen Kuvalehdessä sekä Matti Parpalan juttu Aino-lehdessä.
Suomen Kuvalehden juttu käsittelee tulevaa lukio-uudistusta opettajan näkökulmasta hyvin laajasti ja kriittisesti. Sain jutun luettuani suuria oivalluksia ylioppilastutkinnon ja sen yleissivistävyyden merkityksestä peruskoulun ja korkeakouluopintojen välillä.
Tässä kirjoituksessa paneudun kuitenkin Aino-lehden juttuun, jossa mietitään mikä erottaa Harvardin huippuyliopiston ja perinteisen suomalaisen yliopiston.
Jutussa kerrotaan, että suuri ero Harvardin ja suomalaisen yliopiston välillä on läsnäolopakon määrä. Olen itsekin huomannut, että ainakin meillä oikeustieteellisessä on hyvin vähän pakollista läsnäoloa. Kuten jutussakin mainitaan, nämä vähäiset läsnäolot hermostuttava opiskelijoita, kun on jo totuttu siihen että pääosan opinnoista voi suorittaa yksin omaan tahtiin päntäten. Se mahdollistaa muun muassa toiselle paikkakunnalle muuttamisen varhaisessa vaiheessa opintoja (tästä olenkin kirjoittanut aiemmin), mutta kuinka ammattitaitoisia lakimiehiä yliopistostame valmistuu jos suurin osa opiskelusta tapahtuu yksin kotona?
Ilmeisesti tiedekuntaamme tuleva opintouudistus vastaa osittain tähän ongelmaan. Uudistus koskee ennen kaikkea ensi syksynä ja sen jälkeen aloittavia opiskelijoita, joten olen itse hieman pihalla uudistuksesta. Käsittääkseni läsnäoloja on kuitenkin tarkoitus lisätä huomattavasti. Kun olen jutellut muiden oikeustitetelijöiden kanssa uudistuksesta, monien mielipide tuntuu olevan, että hyvä homma, muttta onneksi ei kosketa minua.
Olen myös pistänyt merkille, että opiskelijoilla on tapana olla paikalla, muttei läsnä. Muutamilla luonnoilla, joilla olen ollut, on tullut jo huono mieli luennoitsijan puolesta, kun näkee kuinka suurin osa opiskelijoista ei keskity ollenkaan opetukseen. Ihmiset räpläävät puhelimiaan ja läppäreittään ja muun muassa lukevat tenttiin. Tätä ei Parpalan mukaan tapahdu Harvardissa, sillä siellä kaikilla luennoilla ketä tahansa voidaan milloin tahansa pyytää kommentoimaan käsiteltävää asiaa. Tämä pakottaa opiskelijat keskittymään opetukseen ja luo opintojen alusta asti keskustelevamman ilmapiirin. Kun joku luennoitsija yrittää tätä meidän yliopistossa, opiskelijat ovat ärsyyntyneitä ja pyrkivät jopa mahdollisuuksien mukaan lintsaamaan. (Tästäkin olen kirjoittanut aiemminkin.) Pitäisikö keskutelevamman kulttuurin ja argumentoinnin opetuksen lähteä jo lukiosta tai jopa peruskoulusta?
Jutussa huomatetaan myös siitä, että opiskelijat eivät vaadi professoreilta eivätkä professorit opiskelijoiltaan tarpeeksi. Ihminen on tunnetusti laiska eläin ja opiskelijat tekevät yleensä sen mikä on aivan pakko. Mitä vähemmän on pakkoja niin sitä vähemmän myös tehdään. Opiskelijat harvoin vaativat laadukasta opetusta, vaan tyytyvät siihen mitä heille tarjotaan ja toivovat että heiltä vaadittaisiin mahdollisimman vähän. Parpala kehuu sitä, miten Harvardissa professorit mainostavat vastaanottoaikojaan ja ovat aidosti kiinnostuneita opiskelijoiden tapaamisesta. Minun käsityksen mukaan meidän tiedekunassamme vastaanottoaikoja on vähän, niitä ei liiemmin mainosteta, eivätkä professorit välttämättä niidenkään aikana ole paikalla. Osa ei juurikaan vastaa edes sähköposteihinsa. Se siitä kanssakäymisestä.
Tuleeko Lapin yliopistosta huippuyliopisto oikeustieteellisen tiedekunnan opintouudistuksen myötä? Minkälainen lukiouudistuksesta lopulta tulee ja miten se vaikuttaa yliopistoihin? Mitä minä voisin tehdä oppimiseni parantamiseksi? Mitä pitäisi tehdä ja kenen pitäisi tehdä jotain opetuksen laadun parantamiseksi? Valmistuuko minusta työelämään valmis lakimies? Jään pohtimaan näitä kysymyksiä samalla seuraavaan isoon tenttiin kotona päntäten. Taidan mennä myös seuraavaan tutkintouudistuksen infotilaisuuteen, jotta tiedän missä täällä mennään.
PS. Suurten kysymysten äärellä on myös hyvä ottaa välillä rennosti. Opiskelijoiden tärkein juhla on vappu, jota juhlitaan perinteisesti viikon ajan. Omalla kohdallani vapun juhlinta on jäänyt tänä ja viime vuonna yhteen päivään, mutta se on tuntunut riittävän. Loppukevennyksenä minun ja pikkuystävieni vappuperformanssi.
Suomen Kuvalehden juttu käsittelee tulevaa lukio-uudistusta opettajan näkökulmasta hyvin laajasti ja kriittisesti. Sain jutun luettuani suuria oivalluksia ylioppilastutkinnon ja sen yleissivistävyyden merkityksestä peruskoulun ja korkeakouluopintojen välillä.
Tässä kirjoituksessa paneudun kuitenkin Aino-lehden juttuun, jossa mietitään mikä erottaa Harvardin huippuyliopiston ja perinteisen suomalaisen yliopiston.
Jutussa kerrotaan, että suuri ero Harvardin ja suomalaisen yliopiston välillä on läsnäolopakon määrä. Olen itsekin huomannut, että ainakin meillä oikeustieteellisessä on hyvin vähän pakollista läsnäoloa. Kuten jutussakin mainitaan, nämä vähäiset läsnäolot hermostuttava opiskelijoita, kun on jo totuttu siihen että pääosan opinnoista voi suorittaa yksin omaan tahtiin päntäten. Se mahdollistaa muun muassa toiselle paikkakunnalle muuttamisen varhaisessa vaiheessa opintoja (tästä olenkin kirjoittanut aiemmin), mutta kuinka ammattitaitoisia lakimiehiä yliopistostame valmistuu jos suurin osa opiskelusta tapahtuu yksin kotona?
Ilmeisesti tiedekuntaamme tuleva opintouudistus vastaa osittain tähän ongelmaan. Uudistus koskee ennen kaikkea ensi syksynä ja sen jälkeen aloittavia opiskelijoita, joten olen itse hieman pihalla uudistuksesta. Käsittääkseni läsnäoloja on kuitenkin tarkoitus lisätä huomattavasti. Kun olen jutellut muiden oikeustitetelijöiden kanssa uudistuksesta, monien mielipide tuntuu olevan, että hyvä homma, muttta onneksi ei kosketa minua.
Olen myös pistänyt merkille, että opiskelijoilla on tapana olla paikalla, muttei läsnä. Muutamilla luonnoilla, joilla olen ollut, on tullut jo huono mieli luennoitsijan puolesta, kun näkee kuinka suurin osa opiskelijoista ei keskity ollenkaan opetukseen. Ihmiset räpläävät puhelimiaan ja läppäreittään ja muun muassa lukevat tenttiin. Tätä ei Parpalan mukaan tapahdu Harvardissa, sillä siellä kaikilla luennoilla ketä tahansa voidaan milloin tahansa pyytää kommentoimaan käsiteltävää asiaa. Tämä pakottaa opiskelijat keskittymään opetukseen ja luo opintojen alusta asti keskustelevamman ilmapiirin. Kun joku luennoitsija yrittää tätä meidän yliopistossa, opiskelijat ovat ärsyyntyneitä ja pyrkivät jopa mahdollisuuksien mukaan lintsaamaan. (Tästäkin olen kirjoittanut aiemminkin.) Pitäisikö keskutelevamman kulttuurin ja argumentoinnin opetuksen lähteä jo lukiosta tai jopa peruskoulusta?
Jutussa huomatetaan myös siitä, että opiskelijat eivät vaadi professoreilta eivätkä professorit opiskelijoiltaan tarpeeksi. Ihminen on tunnetusti laiska eläin ja opiskelijat tekevät yleensä sen mikä on aivan pakko. Mitä vähemmän on pakkoja niin sitä vähemmän myös tehdään. Opiskelijat harvoin vaativat laadukasta opetusta, vaan tyytyvät siihen mitä heille tarjotaan ja toivovat että heiltä vaadittaisiin mahdollisimman vähän. Parpala kehuu sitä, miten Harvardissa professorit mainostavat vastaanottoaikojaan ja ovat aidosti kiinnostuneita opiskelijoiden tapaamisesta. Minun käsityksen mukaan meidän tiedekunassamme vastaanottoaikoja on vähän, niitä ei liiemmin mainosteta, eivätkä professorit välttämättä niidenkään aikana ole paikalla. Osa ei juurikaan vastaa edes sähköposteihinsa. Se siitä kanssakäymisestä.
Tuleeko Lapin yliopistosta huippuyliopisto oikeustieteellisen tiedekunnan opintouudistuksen myötä? Minkälainen lukiouudistuksesta lopulta tulee ja miten se vaikuttaa yliopistoihin? Mitä minä voisin tehdä oppimiseni parantamiseksi? Mitä pitäisi tehdä ja kenen pitäisi tehdä jotain opetuksen laadun parantamiseksi? Valmistuuko minusta työelämään valmis lakimies? Jään pohtimaan näitä kysymyksiä samalla seuraavaan isoon tenttiin kotona päntäten. Taidan mennä myös seuraavaan tutkintouudistuksen infotilaisuuteen, jotta tiedän missä täällä mennään.
PS. Suurten kysymysten äärellä on myös hyvä ottaa välillä rennosti. Opiskelijoiden tärkein juhla on vappu, jota juhlitaan perinteisesti viikon ajan. Omalla kohdallani vapun juhlinta on jäänyt tänä ja viime vuonna yhteen päivään, mutta se on tuntunut riittävän. Loppukevennyksenä minun ja pikkuystävieni vappuperformanssi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.