Nyt loppuu!
Minunkin osaltani tämä lukuvuosi vetää viimeisiään. Viimeinen tentti on ensi maanantaina ja sen jälkeen on hoidettavana enää muutama pienempi juttu ennen kesälomaa.
Mitä tästä vuodesta sitten jäi käteen?
Mieltä avartavin kokemus oli ehkä todistajan tuki -kurssin käyminen. Todistajan tukihenkilönä toimiminen tuomioistuimessa oli todella palkitsevaa ja toi kaivattua vaihtelua tenttiin lukemiselle. Samalla siinä pääsi tekemisiin hyvin erilaisten ihmisten kanssa: juttelin tuomiostuinten henkilökunnan, rikoksen uhrien, todistajien, asianajajien ja rikoksesta syyttettyjen kanssa. Osa heistä tuntui elävän aivan eri maailmassa kuin minä, ja välillä tuntuikin, että olin aivan absurdeissa tilanteissa. Opin varmasti paljon sellaista, mitä en olisi ikinä voinut perinteissä yliopisto-opetuksessa oppia. Innostuin kokemuksesta niin paljon, että suunnittelen nyt myös vapaaehtoiseksi sovittelijaksi ryhtymistä.
Viime keväänä lomille lähtiessäni minusta tuntui, etten ollut oppinut oikeustieteestä kuin pintaraapaisun. Nyt minusta tuntuu, että olen saanut syventää oppimistani. Huomasin myös, kuinka asiat rupeavat jo kertaantumaan eikä minun enää tarvinnut uuteen tenttiin lukiessani lähteä aivan nollista. Opintopisteitä kertyi sen verran, että ainakin Kela on tyytyväinen. Yliopisto olisi varmaan toivonut minulta hieman enemmän.
En saanut vielä tänäkään vuonna oman alan kesätöitä. Jouduin kyllä myöntämään näin loppukeväästä, että työnhakuni oli tänä vuonna säälittävää puuhastelua ja olisi ollut suorastaan ihme jos olisin alan töitä saanut. Otan kuitenkin mielelläni irtioton oikeustieteestä, ehdin varmasti työskennellä sen parissa tarpeeksi tulevaisuudessa. Palaan Ouluun tuttuun siivousfirmaan kahdeksi kuukaudeksi, joten kerkeän pitää lomaakin. Mielestäni opiskelija on lomansa ansainnut. Itse menen mielelläni töihinkin, sillä luvassa on tuttu ja mukava työ kivojen työkavereiden kanssa.
Tänä vuonna ehdin myös käydä katsastamassa Rovaniemen pakolliset turistirysät äitini ja siskoni vieraillessa luonani. Kävin muun muassa moikkaamassa joulupukkia noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siskoni oli saada sydänkohtauksen kun joulunäyttelyssä ollut pukki olikin aito eikä nukke.
Rovaniemellä on kyllä mahtava asua ja Lapin yliopistossa on mukava opiskella. Suosittelen kaikille. Oikein hyvä vuosi oli taas. 5/5.

Yliopiston kahvila avasi terassikautensa, kävin nauttimassa luennon tauolla. |
Rovaniemellä on kyllä mahtava asua ja Lapin yliopistossa on mukava opiskella. Suosittelen kaikille. Oikein hyvä vuosi oli taas. 5/5.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.