Kiitos LYY-Speksi 2014!
Haluaisin kiittää LYY-Speksiä seuraavista asioista:
- Kiitos siitä, että pidit minut liikkeellä
- Kiitos, että opetit minulle että vuorosanat tai mitä muuta tekstiä hyvänsä, on mahdollista opetella lausumaan/sanomaan/laulamaan ulkoa lyhyessäkin ajassa
- Kiitos siitä, että opin sinun kauttasi tuntemaan uudenlaisia ihmistyyppejä
- Kiitos siitä, että saatoit minut konfliktin kautta sydämellisen kohtaamisen äärelle
- Kiitos siitä, että sain useamman kerron upota mahtavaan leikin ja improvisoinnin virtaan, unohtaa kaiken muun ja pitää vaan hauskaa lavalla!
- Kiitos siitä, että annoit minun loistaa laulullani! Että sain ensimmäistä kertaa laulaa bändin kanssa!
- Kiitos siitä, että bändi soitti vikassa esityksessä tango-otteella, aivan mahtavaa! Että sain siten vahvistusta ajatukseen, että iskelmäbändissä laulaminen olisi tai onkin aivan ässää.
- Kiitos myös siitä, että opetit minulle ylevän, ylpeän ja voimakkaan kuningattaren ns. ylä-statuksen. Tästä roolista tulee varmasti olemaan vielä paljon iloa ja hyötyä elämässä! Mua haa!
- Kiitos myös siitä, että opetit minut tupeeraamaan hiukseni palloksi.
- Kiitos siitä, että sait minut nauramaan lukuisia kertoja.
- Kiitos myös siitä, että sain tuplaroolituksen ansiosta itsekin katsoa esityksen kokonaisuudessaan yleistöstä käsin!
- Kiitos siitä, että sain tutustua uusiin ihmisiin!
- Kiitos siitä, että opetit minut neljän esityksen myötä päästämään irti kaikenlaisesta jännityksestä ja löytämään oman tilani näytelmän kuplasta yleisöstä huolimatta, heidät silti huomioiden.
- Kiitos siitä, että sait minut unohtamaan erinäisistä syistä monta kertaa koko muun maailman.
- Kiitos siitä, että opin nauttimaan lavalla olemisesta
- Kiitos siitä, että opetit minulle kuinka paljon mukavampaa on mennä esiintymistilanteeseen valmistautuneena
- Kiitos, että opetit minulle kuinka hauskaa on työskennellä yhtenä rattaana suuressa produktiokoneistossa
Jokaisen kiitoksen juuret juontaa itsensä yhteen tai useampaan henkilöön, sillä ihmisiltähän me kaiken opimme. Kiitos sinä, sinä, sinä ja sinä!
LYY-Speksi järjestettiin tänä vuonna toista kertaa Lapin yliopistossa. Speksiä oli äärimmäisen hauska tehdä ja suosittelen osallistumista kaikille, joita ajatus vähänkin vetää. Jokaiselle löytyy oma oiva tulokulma tuohon laajaan, ratkiriemukkaaseen projektiin!

Speksi 2014 tiimi viimeisen näytöksen päätteeksi Vappuaattona 30.4.2014 |
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.