Ensimmäinen vuosi takana!



Ensimmäinen vuosi Lapin yliopiston opiskelijana, Rovaniemen uutena asukkaana ja yliopiston blogistina alkaa olla takana. Lukuvuosi on mennyt todella nopeasti ja odotan jo innolla syksyä! Opintoja sain suoritettua yli omien odotusten ja voin hyvillä mielin keskittyä seuraavat kolme kuukautta työntekoon ja kesästä nauttimiseen! Päätin ottaa kesän koulun osalta rennosti, enkä edes tenti mitään kesän aikana. Kyllä opiskelu kuuluu ihan jonnekin muualle kuin kesään :)

Yleensä uuden vuoden kynnyksellä muistellaan mennyttä vuotta ja valmistaudutaan tulevaan miettimällä, mitä tekisin toisin. Nyt ei ole varsinaisen vuoden loppu, mutta yhden ajanjakson loppu kuitenkin. Tässä siis mietteitä ja muisteloita edelliseltä vuodelta:

Lukuvuosi alkoi uuteen kaupunkiin muutolla. Olin positiivisen jännittynyt uuteen kaupunkiin muuttamisesta. Sain hyvän kämpän yliopiston läheisyydestä, ihania ystäviä ja opinnot lähtivät rullaamaan. Syksy meni nopeasti uusiin ihmisiin tutustuessa ja sopeutuessa uusiin oppimismetodeihin: yliopisto nääs. Kevätlukukausi alkoi ryminällä opintojen osalta ja vähän tuurin ja sattuman kautta pääsin myös töihin. Kevät on hujahtanut aivan u.s.k.o.m.a.t.t.o.m.a.n nopeasti!

Rovaniemi

Lukuvuosi oli siis näiltä osin onnistunut! Vuosi on kuitenkin ollut myös raskas. Minun arkeani ovat varjostaneet pahat selkä- ja hermokivut, jotka diagnosoitiin välilevyn pullistuman aiheuttamaksi. Onneksi yliopistossa opintojen suoritusmahdollisuuksia on enemmän kuin yksi, joten olen pysynyt muiden perässä kirjoittelemalla esseitä kotisohvalla, kun muut ovat olleet tenttimässä ja kuuntelemalla luentoja peittojen alla kylmäkalle selän alla. Välillä nauratti, välillä itketti. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella!

Operaatiota operaation perään..NURSE!

Lapin yliopisto ja Rovaniemi otti minut hyvin vastaan ja näin lukuvuoden lopulla on jo jopa mukava palata reissuilta Rovaniemelle kotiin! Paljon kotoutumiseen on vaikuttanut mieluisa pääaine, kaupunki sekä opiskelijayhteisö, mikä on luonut tunteen siitä, että oikeasti kuulun tänne.

Kiitos kaikille teille, ketkä olette seuranneet touhujani tämän kevään aikana. Tuleville sosiaalityön opiskelijoille toivotan tervetuloa: nähdään syksyllä!

Make Love, Not War.

Minna

Kommentit

Suositut tekstit