Herääminen

Helatorstai sattui varsin sopivaan saumaan, siis torstaille. Hyvin päätetty vajaat 2000 vuotta sitten. Monet koulut ovat sallineet oppilaansa pitäytyä ylimääräisellä vapaalla myös perjantain, koska tuskin itsekään jaksavat raahautua paikan päälle. Etenkään tänä vuonna, kun kevään ensimmäinen helleaalto väläyttelee lämpöasteitaan tänään, luvassa yhtä lämmin huominen ja ylihuominen. Hyvää alkavaa kesää kaikille! (Ja punaisia neniä vaaleaveriköille, joihin myös itsekin lukeudun.)

Tänään paahtavan auringon alla Himoshoppaajan vauva -kirjaa lukiessani olen varmistunut lopullisesti siitä, miksi koulua käydään talvisin. Aurinko sulattaa viimeisetkin aivosolut, pakottaa vaakatasoon orastavalle nurmikolle, kehottaa kaivamaan kaapista luettavaksi vain hömppää - ja ruoanlaitto ei tule kysymykseenkään. Lopputuloksena on äärimmäisen epäryhdikäs ja lötkö olo, johtuen aurinkohumalasta, jonka saa kun talven jäljiltä lämpöä janoavana haalii itselleen helteestä huolimatta sen kuumimman ja hehkuvimman pihapaikan, nauttii aikansa ja sitten nöyränä raahautuu sisätiloihin potemaan päänsärkyä ja nestehukkaa.

Miten tällaisessa tilassa opiskelut päivästä toiseen sujuisivat? Ehkä ajan myötä kehittyisi jonkinlainen itsesuojeluvaisto, tottuisi aurinkoon eikä hekumoisi joka päivä lämmössä ja valossa kuin ei koskaan kokisi moista enää. Tiettävästi etelässäkin on kehittynyt koulutuksen tuloksena varsin älykkäitä ihmisiä. Heille aurinko ei ole mikään juttu.

Mutta mitä jos aurinko ei olisikaan juttu? Voisiko ihminen kokea samanlaista henkiin heräämisen nautintoa, kuin pitkän ja pimeän talven jälkeen kevään ensi helteillä? Kun kroppa on poltettu ja ensimmäinen grilliateria vatsassa, voi suhtautua kesän tuloon jo varsin järkevästi (viileissä sisätiloissa jäävettä juoden). Ensimmäinen kesäpäivä on kuitenkin aina yhtä huumaava. Sellainen, joita tarjoillaan juuri Suomessa.