Salirakkautta

Vaikka viimeksi kirjoitin siitä, kuinka vaikeaa minun on ollut sopeutua Rovaniemelle, on täälläkin yksi paikka, jossa tunnen olevani kotona. Nimittäin kuntosali. Olen aina ollut liikunnallinen ja lapsena suosikkiharrastukseni olivat ratsastus ja tanssi. Ratsastus jäi ennen yläastetta, mutta tanssi pysyi mukanani pitkään - aina siihen asti, kun valmistuin sosionomiksi ja muutin Tampereelta Kajaaniin. Tanssilajeista olenkin harrastanut niin showtanssia, street tanssia, balettia kuin tankotanssiakin ja toivon kovasti pääseväni tulevaisuudessa jatkamaan rakasta harrastusta. Minustahan itseasiassa piti tulla tanssinopettaja, mutta 16-vuotiaana todettu polvieni rustonpehmentymätauti torppasi haaveet tanssijan urasta. Kuntosaliin puolestaan hurahdin Kajaaniin muutettuani ja sillä tiellä ollaan edelleen.


Olinkin viime syksynä erittäin innoissani, kun luin Lapin korkeakoululiikunnan Sporttipassista. Kyseisellä passilla pääsee harrastamaan niin ryhmäliikuntaa, erilaisia palloilulajeja kuin kuntosalitreeniäkin, joiden lisäksi passilla saa alennusta myös esimerkiksi joogasta, uinnista ja kiipeilystä. Täältä näetkin, mitä kaikkea voit Rovaniemellä Sporttipassilla tehdä. Ja mikä parasta, Sporttipassin hinta koko lukuvuodelle on vain 35 euroa.


Kouluhommien, kotona reissaamisen ja kaiken muun ohella salitreenille jää usein aikaa vain yhtenä päivänä viikosta. Otankin siitä päivästä aina kaiken irti. Salilla puntteja nostellessa ajatukset siirtyvät vain ja ainoastaan siihen ja kunnon hikitreeni on itselleni hyvä tapa nollata stressaava arki. Omaa kehitystä on mielenkiintoista seurata ja mikään ei voita sitä tunnetta, kun jaksat yhden toiston aiempaa enemmän. Rovakadulla sijaitsevasta Gym Everybodysta onkin tullut tärkeä osa opiskelija-arkeani ja melkeinpä sen jo salille mennessään tietää, ketkä siellä kyseisenä päivänä kanssani treenaavat.


Mukavaa hiihtolomaa! Muistakaa levätä ja liikkua sopivassa suhteessa ja nauttia juuri siitä lajista, joka itsestä tuntuu parhaalle.

-Johanna

//

Hope you have heard about Student Sport Pass which works as a membership to participate in sport and athletics classes and provides you discounts on for example yoga, swimming and climbing. And the best part, the price for the whole academic year is only 35 euros.

Have a great winter holiday!

-Johanna

Kommentit

Suositut tekstit