Kaksi yötä jouluun on


Kaupoilla käydessäni jouluähky on jo havaittavissa - materiaa hamstrataan, joulunalet pyörivät jo, vaikka itse joulu on vasta edessä. Tuskin olen kuitenkaan ollut viimeinen villahousu lahjahankintojeni kanssa. Varsinkaan pähkäillessäni kysymyksiä mitä pakettiin kääritään, mistä lahjan saaja tykkäisi ja etenkin kenelle lahjoja hankkisi. Etenkin tuon joulumaterian hamstrauksen edessä on välillä tuntunut toivottomalta. Minun tyylilläni haluaisin muistaa kaikkia jollain tapaa, mutta kukkaronnyörit ei valitettavasti anna opiskelijabudjetilla periksi. Kaikilla on jo kaikkea, mutta silti mielessä roikkuu ikuisuuskysymykset, kuten mitä äidille, isälle, mummille, ukille, siskolle, siskon kummin kaiman kaverille jne. Kuulostaa varmasti tutulta ja hikikarpalot nousevat otsalle jo pelkästä ajatuksesta. Heitin lopulta ajatukset hus, pois nurkkaan!

Toisekseen tänä vuonna, kuten useimpina aikaisempinakin vuosina, joulukuu on täyttynyt monista jutuista. Tuntuu, että joulun fiilistely jää niin lyhyeen hetkeen, että sen huomaa jo lipuneen tapaninpäivänä ohitse kuin idän pikajuna. Olisi ollut perinteisiä joulumarkkinoita ja joululaulutapahtumia, mutta kiire ja kaamos on toisinaan erittäin huono yhdistelmä.

Niin, mutta entäs oikeasti se oma joulufiilistely? Olen kuitenkin kaiken kiireen keskellä ehtinyt kantaa kaupasta glögiä litroittain, paistellut pelleittäin pipareita ja luritellut joululauluja minkä kurkustani pystynyt singauttamaan kaikkien kiireiden ja opiskeluidentöiden lomassa. Olen myös ottanut omia pieniä hetkiä pakettien kanssa, niitä ihan perinteisiä joululahjavalvojaisia yömyöhäisellä. Mitä stressinlievitystä parhaimmillaan!

Lisäksi joulun valmistelun tunnelmaa saan lahjoista muille. Se on minulle tärkeää, mutta se ei kuitenkaan tarkoita tällä kertaa minun kohdallani yletöntä materiavuoren hamstrausta. Tänä vuonna valitsin muistamisten perusteiksi paikallisuutta, aineettomuutta, läsnäoloa ja lämpöä. Halusin miettiä jokaisen lahjan aika tarkkaan ja siksi varmaan olenkin viime tingassa. Fiilistelin itse jokaista lahjaa ja paketteihin päätyvää herkkua, viihdykettä, lämpöistä ja itse tehtyä hyvinkin paljon. Paikallista kahvia, suklaata, oma tekemiä villasukkia, lappilaiseen teemaan sopivaa koristetta ja muuta ihanaa. Puhumattakaan niistä kääreistä ja naruista.


Aika ei kuitenkaan antanut myöten kutoa kaikille villasukkia, vaikka olisinkin niin kovasti halunnut. Näin vanhemmalla iällä sitä on hoksannut erään tärkeä lausahduksen tarkoituksen: ajatus aina tärkein. Itse lisäisin siihen perään vielä, että anopille aina joulukukkia viemiseksi.

Tämän vuoden viimeisen blogauksen myötä haluan toivottaa kaikille rentouttavaa joulua ja valoisaa tulevaa vuotta! Ottakaa aikaa itsellenne, jotta tulevana vuonna jaksetaan taas opiskella! 

Sydämmellä, Emmi

--

The Christmas is coming and you can see the huge amount of christmassy-things in the town. I'm so exhausted of that.
In my case, I would like to buy or do gifts to all my friends, but I don't have millions of money and I don't mind of those material-gifts anymore.

It's important to me to think what would my friend or my mum appreciate for the gift. My themes of this Christmas for gifts was to support local brands and do DIY-projects as much as possible. So I prefer doing myself, baking and buying something immaterial gifts to my dearest friends for Christmas.

How about my own Christmas atmosphere? Even though my December has been very busy, i've got some time for myself. I have spend evenings with drinking christmassy-drink (GLÖGI in finnish) and wrapping gifts and also singing very loudly christmas-songs (sorry my neighbours!) I have enjoyed of doing that.

Even though it's stressful to think Christmas and gifts, you should remember the old quote: It's the thought that counts. I would include to that "you should always buy christmas-flowers to you mother-in-law". That is my christmas gift-recipe.

This was my last blog post of this year, so I wish merry christmas to you and happy New Year! See you soon!

Emmi 

Kommentit

Suositut tekstit