Elämää etänä
Olen varmaan Lapin yliopistosta huonoin ihminen kirjoittamaan "Opiskelijaelämää Lapin yliopistossa"- blogia, kun ihanien luokkatovereideni suusta kuulen useimmiten lauseen "Missä sä oikeen oot taas ollut?". Sitä olen välillä miettinyt itsekin. Rovaniemen Airport Taxin kuskit alkavat jo käydä tutuiksi, ja kuukausittaiset lento/junaliput kuuluvat luonnollisena osana kuukausibudjettiini.
"Mä tuun kotiin ensi viikolla ja palaan takaisin kotiin kahden viikon päästä". Kuinka monta kotia ihmisellä voi olla? Mitkä ovat kodin kriteerit ja milloin koti saa Koti-nimen? Määritelläänkö koti sillä, missä laitat pääkyn tyynyyn iltaisin useimpana yönä vuoden aikana? Voiko koti olla pelkkä huoneisto, vaikka kaupunki tuntuisikin edelleen vieraalta eikä olo olisi yhtään paikallinen? Kysyn näitä tyhmiä kysymyksiä, kun en itse ole löytänyt niihin vielä vastauksia.
"Home is where your heart is." Pöh vai niin. Onko koti siis minussa itsessäni, mistä lähtien kodit ovat sykkineet 55 kertaa minuutissa? Vai onko kotini poikaystäväni kämpässä Helsingissä? Vai äidin ja isän luona? Vai siellä missä mun ah-niin-ihanat astiastoni ja muu, ei kovin hääppöinen, omaisuuteni on?
Koti on mielestäni enemmän henkinen kuin fyysinen asia. Voiko elämä olla jatkuvaa kaipaamista ja koti-ikävää, kodista toiseen? Ensimmäinen vuoteni Rovaniemellä vierähti etsiessä rytmiä, arkea, läsnäoloa ja jonkinlaista pysyvyyttä. Kahden erilaisen elämän eläminen Suomen ääripäissä ei ole aina helppoa: pohjoisen kylmyys, lumi ja rauhallisuus yllättää joka kerta Helsingin ihmispaljouden ja lauhan sään jälkeen. Ihminen kaipaa rutiineja ja niiden puuttuminen voi aiheuttaa ajan tuhlaamista turhuuksiin.
Reppureissu- rinkkaelämä on myös aika puuduttavaa: miten on mahdollista, että juuri se täydellisesti uuteenvuoteen sopiva mekko on Rovaniemellä, kun tarvitsisin sitä Järvenpäässä? Tai jatkuva asioiden ja tapahtuminen missaaminen: poronkusema ja vuosijuhlat sattuivat mukavasti etelän lomalleni ja kun olen Rovaniemellä, missaan tapahtumia Etelä-Suomessa.
Kahdessa elämässäni on molempiin nyt vihdoin ja viimein muodostunut omat rutiinit, molemmista löytyy harrastuksia ja ystäviä. Molemmissa on hyvin toisistaan erilainen elämäntyyli. Joka kerta kotiinpaluu on yhtä ihanaa, oli koti sitten kumpi hyvänsä. Huomaan laskevani päiviä, milloin lähden taas etelään, ja toisaalta päiviä, milloin palaan taas pohjoiseen. Hetkessä elämisen vaikeus. Elämistä puolitehoilla.
Tiedän, että tämä kirjoitus koskee vain muutamia opiskelijoita Lapin yliopistossa. Jotkut voivat ravata välimatkaa työn, parisuhteen tai perheen vuoksi, tai siksi ettei jostain syystä ole sopeutunut uuteen kotikaupunkiin.
Toisaalta kahden elämän eläminen on rikaampaa: tuplana kavereita, tuplana koteja, tuplana tekemistä ja tuplana rahamenoja. Tuplana haahuilua. Ja tuplana hei taas-moimoi- haleja!
P.S Kuinka moni opiskelija muuttaa kesäksi Rollokodista toiseen kotiin?
<3 Enni
"Mä tuun kotiin ensi viikolla ja palaan takaisin kotiin kahden viikon päästä". Kuinka monta kotia ihmisellä voi olla? Mitkä ovat kodin kriteerit ja milloin koti saa Koti-nimen? Määritelläänkö koti sillä, missä laitat pääkyn tyynyyn iltaisin useimpana yönä vuoden aikana? Voiko koti olla pelkkä huoneisto, vaikka kaupunki tuntuisikin edelleen vieraalta eikä olo olisi yhtään paikallinen? Kysyn näitä tyhmiä kysymyksiä, kun en itse ole löytänyt niihin vielä vastauksia.
"Home is where your heart is." Pöh vai niin. Onko koti siis minussa itsessäni, mistä lähtien kodit ovat sykkineet 55 kertaa minuutissa? Vai onko kotini poikaystäväni kämpässä Helsingissä? Vai äidin ja isän luona? Vai siellä missä mun ah-niin-ihanat astiastoni ja muu, ei kovin hääppöinen, omaisuuteni on?
Koti on mielestäni enemmän henkinen kuin fyysinen asia. Voiko elämä olla jatkuvaa kaipaamista ja koti-ikävää, kodista toiseen? Ensimmäinen vuoteni Rovaniemellä vierähti etsiessä rytmiä, arkea, läsnäoloa ja jonkinlaista pysyvyyttä. Kahden erilaisen elämän eläminen Suomen ääripäissä ei ole aina helppoa: pohjoisen kylmyys, lumi ja rauhallisuus yllättää joka kerta Helsingin ihmispaljouden ja lauhan sään jälkeen. Ihminen kaipaa rutiineja ja niiden puuttuminen voi aiheuttaa ajan tuhlaamista turhuuksiin.
Reppureissu- rinkkaelämä on myös aika puuduttavaa: miten on mahdollista, että juuri se täydellisesti uuteenvuoteen sopiva mekko on Rovaniemellä, kun tarvitsisin sitä Järvenpäässä? Tai jatkuva asioiden ja tapahtuminen missaaminen: poronkusema ja vuosijuhlat sattuivat mukavasti etelän lomalleni ja kun olen Rovaniemellä, missaan tapahtumia Etelä-Suomessa.
Kahdessa elämässäni on molempiin nyt vihdoin ja viimein muodostunut omat rutiinit, molemmista löytyy harrastuksia ja ystäviä. Molemmissa on hyvin toisistaan erilainen elämäntyyli. Joka kerta kotiinpaluu on yhtä ihanaa, oli koti sitten kumpi hyvänsä. Huomaan laskevani päiviä, milloin lähden taas etelään, ja toisaalta päiviä, milloin palaan taas pohjoiseen. Hetkessä elämisen vaikeus. Elämistä puolitehoilla.
Tiedän, että tämä kirjoitus koskee vain muutamia opiskelijoita Lapin yliopistossa. Jotkut voivat ravata välimatkaa työn, parisuhteen tai perheen vuoksi, tai siksi ettei jostain syystä ole sopeutunut uuteen kotikaupunkiin.
Toisaalta kahden elämän eläminen on rikaampaa: tuplana kavereita, tuplana koteja, tuplana tekemistä ja tuplana rahamenoja. Tuplana haahuilua. Ja tuplana hei taas-moimoi- haleja!
P.S Kuinka moni opiskelija muuttaa kesäksi Rollokodista toiseen kotiin?
<3 Enni
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.