Aina valmiina

Tein lauantaina laku-porkkanasushia ja kaadoi sunnuntaina sadalle lapselle mehua Arktikumin pihalla. Olen kiivennyt vuorilla Ruotsin ja Norjan rajalla ja herännyt yöllä siihen, että sopuli vilistää makuualustan alta. Olen istunut viikon aurinkoisella hiekkarannalla maalaamassa kiviä ja kokannut keskiyöllä retkikeittimellä mustaa makkaraa ilman reseptiä. Olen laulanut 16 000 ihmisen kanssa samalla iltanuotiolla. Olen partiolainen.

Viime viikolla oli partioviikko, joten olen pohtinut partiolaisuuttani vähän tavallista enemmän. Partiota on kovin hankala yrittää selittää tiiviisti. Partion FB-sivun kuvaus kertoo, että ”Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille. Partio on nuorten järjestö nuorille.” Partiossa on tilaa monenlaiselle tekemiselle. Solmuja olen opetellut tekemään mutta yhtään mummoa en ole taluttanut kadun yli. Partio voi olla tunnin tapaamisia tai viikon leirejä, virkkausta tai hirsitalon rakennusta, kiipeilyä, kolumnin kirjoittamista tai reivit keskellä metsää.

Partiossa pääsee tekemään hienoja ja hassuja juttuja. Saa näin kaksikymppisenäkin vielä leikkiä ponileikkiä aina kun haluaa tai voi ryhtyä 15-vuotiaana lippukunnan hallituksen jäseneksi ja kirjoittaa kunnalle avustushakemuksia.  Partiossa pääsee jo nuorena johtamaan ryhmiä ja projekteja. Nämä ovat olleet valtavan arvokkaita kokemuksia ja taitoja sekä töissä että opiskeluissa.

Hassua on se, kuinka paljon yhtäläisyyksiä on partion ja opiskelijakulttuurin välillä. Vähintään kummallisia kaupunkisuunnistusrasteja, ruokalauluja, merkkien keräilyä univormuihin. Hupsuja ja siksi parhaita tapahtumaideoita ja tekemisen riemua. Nyt ryhdyn ompelemaan niitä merkkejä pinkkeihin haalareihin. Iloista vappua itse kullekin!