Vaihtoehtoinen matkakohde. Suuntana eteläespanjalainen pikkukaupunki.
Suomalaiset ovat matkustavaista kansaa. Tilastokeskuksen mukaan
edes talouden taantumakaudet eivät ole hillinneet suomalaisten matkustusintoa
vaan matkalle lähdetään yhä keskiverroin kolme kertaa vuodessa. Usein
lomalta kaivataan aurinkoa, lämpöä ja irtiottoa arjesta. Halutaan
rentoutua.
Osaatko arvata, mikä on suomalaisten ykkösaurinkolomakohde?
No Espanja tietenkin! Kanariansaarille pääsee edullisesti ja nopeasti ympäri vuoden, ja kohde onkin pysynyt suosiossa vuosikymmenten ajan. Noin puolet Espanjaan matkustavista suomalaisista suuntaa lomallaan maan suosituimpiin rantalomakohteisiin.
Suuresta suosiostaan huolimatta Espanjasta voi löytää toinen toistaan kauniimpia paikkoja, joihin massaturismi ei ole vielä rantautunut. Matkailututkimusta opiskeleva blogistimme Emilia (eli allekirjoittanut) suunnisti kesälomareissullaan Gibraltarinsalmen toiselle puolelle Espanjalle kuuluvaan Ceutan kaupunkiin ja yllättyi positiivisesti!
Vaikka Ceutaan saapuvat laittomat siirtolaiset ovatkin ongelmallisia Espanjan taloudelle, ei heidän oleskelunsa kaupungin kaduilla ole vaaraksi kenellekään. Sen sijaan Ceuta on varsin rauhallinen, mutta eloisa pikkukaupunki, josta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet ja kauniit hiekkarannat sekä useampi idyllinen tapasbaari. Lisäksi kaupungilla on pitkä ja värikäs historia, minkä vuoksi se sopii hyvin myös kulttuuria janoavien matkakohteeksi. Kulttuurinähtävyyksistä merkittävin on kaupunkia halkova vallihauta Murallas Reales de Ceuta, joka on osa kaupunginmuureja.
Kaupungin yöelämä on vilkasta. Ceutan kaduilla voi nähdä kuljeskelemassa niin viihteelle lähteneitä poliisiopiskelijoita, Espanjan merivoimien palveluksessa olevia sotilaita, kansainvälisten risteilyalusten henkilökuntaa kuin paikallisen yliopiston opiskelijoita. Yleensä ilta alkaa botellónilla, jolloin opiskelijat kokoontuvat kaupungin puistoihin "ykköset" päällä nauttimaan toistensa seurasta ja muovimukillisesta tinto de veranoa, paikallista viinijuomaa. Puistosta jatketaan clubille tai tapasbaariin.
Mikäli matkailija kaipaa lomaltaan lisää jännitystä, voi hän ottaa bussin kaupungin laidalle ja lähteä käymään Marokon puolella. Pohjois-Marokossa on totuttu espanjalaisturisteihin, mutta vaaleat pohjoismaalaiset kiinnittävät helposti paikallisten huomion. Etenkin naisten on parempi kulkea alueella miesseurassa. Päiväreissu Marokkoon voi kuitenkin olla aivan mahtava kokemus, ja samalla pääsee tutustumaan täysin uudenlaiseen kulttuuriin.
Kaiken kaikkiaan Ceuta on mainio matkakohde, jossa eteläespanjalainen kulttuuri tulee hyvin esiin. Ihmiset ovat iloisia ja huolettomia, ja he ottavat matkailijan lämmöllä vastaan. Kaupungista on myös hyvät yhteydet Marokkoon ja kohde on loistava vaihtoehto niille, jotka ovat kyllästyneet turistimassoihin ja kaipaavat jotain vaihtelua seuraavalta Espanjan matkaltaan.
Tarinan opetus:
Mene, koe ja näe! Kaikki uusi ja jännittävä on kokemisen arvoista. Lähde liikkeelle avoimin mielin ja muista, että matkanteko alkaa jo kotiovelta :)

Espanjalle kuuluva Ceuta sijaitsee Afrikan mantereella. / ©Daily Mail |
Suuresta suosiostaan huolimatta Espanjasta voi löytää toinen toistaan kauniimpia paikkoja, joihin massaturismi ei ole vielä rantautunut. Matkailututkimusta opiskeleva blogistimme Emilia (eli allekirjoittanut) suunnisti kesälomareissullaan Gibraltarinsalmen toiselle puolelle Espanjalle kuuluvaan Ceutan kaupunkiin ja yllättyi positiivisesti!
Manner-Espanjasta on suora yhteys Ceutaan vain meriteitse. Kuvassa rahtialuksia Englannille kuuluvan Gibraltarin edustalla. / ©Emilia Nypelö |
Ceuta: uniikki matkakohde
Ceuta ei ole saavuttanut kovin suurta suosiota suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Oletettavasti yksi merkittävimmistä syistä on kaupungin melko huono saavutettavuus. Alueella ei ole lentokenttää, eikä sinne pääse Manner-Espanjasta suoraan maanteitse. Sen lisäksi median maalaama kuva kaupungista on varsin synkkä. Uutisissa kerrotaan, kuinka Marokon kautta saapuvat laittomat siirtolaiset pyrkivät Eurooppaan juuri Ceutan ja Melillan (toinen Espanjalle kuuluva kaupunki Afrikan mantereella) rajojen yli. Kerrotaan ammuskeluista ja mellakoista.
Siirtolaiset vaativat rauhanomaisesti oikeuksiaan Ceutan keskusaukiolle pystytetyn leirin laitamilla. / ©Emilia Nypelö |
Vaikka Ceutaan saapuvat laittomat siirtolaiset ovatkin ongelmallisia Espanjan taloudelle, ei heidän oleskelunsa kaupungin kaduilla ole vaaraksi kenellekään. Sen sijaan Ceuta on varsin rauhallinen, mutta eloisa pikkukaupunki, josta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet ja kauniit hiekkarannat sekä useampi idyllinen tapasbaari. Lisäksi kaupungilla on pitkä ja värikäs historia, minkä vuoksi se sopii hyvin myös kulttuuria janoavien matkakohteeksi. Kulttuurinähtävyyksistä merkittävin on kaupunkia halkova vallihauta Murallas Reales de Ceuta, joka on osa kaupunginmuureja.
Ceutassa sijaitsee Euroopan ainut koko kaupungin läpi kulkeva vallihauta. / ©Emilia Nypelö |
Kaupungin yöelämä on vilkasta. Ceutan kaduilla voi nähdä kuljeskelemassa niin viihteelle lähteneitä poliisiopiskelijoita, Espanjan merivoimien palveluksessa olevia sotilaita, kansainvälisten risteilyalusten henkilökuntaa kuin paikallisen yliopiston opiskelijoita. Yleensä ilta alkaa botellónilla, jolloin opiskelijat kokoontuvat kaupungin puistoihin "ykköset" päällä nauttimaan toistensa seurasta ja muovimukillisesta tinto de veranoa, paikallista viinijuomaa. Puistosta jatketaan clubille tai tapasbaariin.
Espanjan merivoimissa palvelevia sotilaita. / ©Emilia Nypelö |
Mikäli matkailija kaipaa lomaltaan lisää jännitystä, voi hän ottaa bussin kaupungin laidalle ja lähteä käymään Marokon puolella. Pohjois-Marokossa on totuttu espanjalaisturisteihin, mutta vaaleat pohjoismaalaiset kiinnittävät helposti paikallisten huomion. Etenkin naisten on parempi kulkea alueella miesseurassa. Päiväreissu Marokkoon voi kuitenkin olla aivan mahtava kokemus, ja samalla pääsee tutustumaan täysin uudenlaiseen kulttuuriin.
Ceutasta on hyvät kulkuyhteydet Pohjois-Marokkoon. Päiväreissu Maro- kon puolelle sopii seikkailuja janoavalle matkailijalle. / ©Emilia Nypelö |
Kaiken kaikkiaan Ceuta on mainio matkakohde, jossa eteläespanjalainen kulttuuri tulee hyvin esiin. Ihmiset ovat iloisia ja huolettomia, ja he ottavat matkailijan lämmöllä vastaan. Kaupungista on myös hyvät yhteydet Marokkoon ja kohde on loistava vaihtoehto niille, jotka ovat kyllästyneet turistimassoihin ja kaipaavat jotain vaihtelua seuraavalta Espanjan matkaltaan.
Tarinan opetus:
Mene, koe ja näe! Kaikki uusi ja jännittävä on kokemisen arvoista. Lähde liikkeelle avoimin mielin ja muista, että matkanteko alkaa jo kotiovelta :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.