Uuden vuoden kujeet
Ja taas alkaa arki ja aherrus...
Muutaman kilon lihonneena voi silti sanoa, että olo on
kevyt. Opiskelijan loma on juuri niin pitkä kuin itse haluaa. Toisaalta jos
kuluttaa loma-aikansa töissä, kuten minä, ei loma välttämättä rentouta samalla
tavoin kuin yleensä, mutta onpahan ainakin ajatukset menneet kauas pois
opiskeluista. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia tarttua takaisin
opiskelijan arkeen ja opintoihin. Eikä vaikeuksia ollut tälläkään kertaa.
Loma-aikana tekemäni työ on usein ollut kiireistä, fyysisesti raskasta
tai muuten vaan inhottavaa, että on usein ollut jopa rentouttavaa kun opinnot
taas alkavat. Ehkäpä surullisinta tässä on, että tämä mukava ja leppoisa
elämänvaihe loppuu kohta ja siirtyminen
vakiotyöläiseksi on lähempänä kuin koskaan. Mikäli en lähde hakeutumaan
yliopistoalalle, nämä kevään blogikirjoitukset gradun ohella jäänevätkin
viimeiseksi työkseni Lapin yliopistoa kohtaan.
Lapin yliopistossa kiireisimmät kuukaudet kevätkaudella ovat
mielestäni aina olleet helmikuu ja huhtikuu. Tammikuussa vielä lämmitellään ja
useimmat kurssit alkavat vasta kuun puolivälin aikoihin. Maaliskuussa kaikki
tuntuvat olevan alkukuusta lomalla ja opiskelijoiden kevään kuumin tapahtuma,
Poronkusema pidetään aina maaliskuun alussa, joten opiskelumotivaatio on
silloin heikoimmillaan. Huhtikuussa on sitten taas kiire paikkailla maaliskuun
laiskotteluja ja lopulta tämä kiire huipentuu vappuun, jota onneksemme myös
täällä Rovaniemellä olemme saaneet juhlia innokkaasti, pitkälti ainejärjestöjen
ja ylioppilaskunnan aktiivisella wappuviikolla. Kevät lupailee siis taas
jälleen kerran paljon ohjelmaa opiskelujen oheen ja olen erittäin tyytyväinen,
että saan vielä viettää yhden kevään opiskelijana. Eihän se lompakon kannalta
ole hyvä, mutta kuten nykyaikana moni muukin tuntuu ajattelevan: vapaus ja aika
on rahaa tärkeämpää! Jatketaan siis raportoimista siitä, miten nautin
viimeisestä keväästä opiskelijana!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.