Mörkö nimeltä Kandi.

Kaikkihan sitä sanoo. Että ei se kandi ole niin kuolemanvakava juttu, eikä se ole edes pitkä, parikymmentä sivua. Mutta mitä sitten, kun ei vain irtoa? Ajatuskin tiedoston avaamisesta kauhistuttaa, etkä omasta mielestäsi saa suollettua mitään järkevää aivoistasi? Silloin on helpompi ajatella että: "on tässä vielä aikaa".

Pelkäänpä, että deadlinet paukkuvat oman kandini kohdalla. Olen lukenut aineistot, tehnyt haastattelut, tiedän jo valmiiksi melkoisen paljon aiheestani. Ja silti, en kertakaikkiaan uskalla tehdä mitään. Olotila on sama kuin jossain tärkeässä tentissä. Vaikka olisit lukenut, ja tietäisit osaavasi, niin koetilaisuudessa aivot lyövät tyhjää ja lamaannut. Oma teoriani on, että näin sitä välttää epäonnistumisen, kun ei kykene edes toimimaan. Ei huva.

Vinkkejä kaivataan! Miten selättää kandimörkö, millä tsempata itseään? Miten välttää pahimmat karikot, miten pitäisi toimia jos haluaa saada paremman kuin sen ykkösen (vitosta nyt on turha haaveillakaan)? Ennen kaikkea, miten voi olla lahoamatta ihan täysin?

Tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa. Mutta muilla tuntuu olevan jo masentavan hyvällä mallilla kandi, ja kaikki muut varmasti uskaltavat kirjoittaa. Niin varmaan, mutta tietty kilpailuhenkisyys piiskaa ainakin joitain eteenpäin. Ei meitsiä, enää ei edes reililippu houkuttele kun tiedän ettei ole rahaa lähteä Haaparantaa pidemmälle.

Tonttu kuittaa, palataas vielä jouluviikolla.

Kommentit

  1. Entäs jos aloittaisit vaikka kirjoittamalla ensin aineistonkeruuprosessistasi, mitä teit? Kirjoita tämä jonnekin ihan eri tiedostoon omana kokonaisuutenaan. Sitten kirjoittele vaikka hieman aiheesta jotain, pohjusta aihettasi ja kerro tavoitteistasi (soveltuu todennäköisesti johdantoon). Samalla huomaat jo, että mitkä olisivat ne keskeiset käsitteet, mitä käytät. Tämän voisi olla hyvä huomata myös puhumalla aiheestasi jollekin, jos kirjoittaminen ahdistaa, niin kerro se ensin suullisesti (nauhoita vaikka keskustelu). Saat ajatuksia pois sieltä oman pääsi sisältä jossain muodossa edes :) Sitten voisi alkaa määrittelemään tarkemmin niitä keskeisiä käsitteitä (teoreettisen viitekehyksen kasaamista), taas vaikka erillisiin tiedostoihin, jos KANDI-tiedostonimenä tuntuu liian möröltä. Paloittele teksti osioihin ja lopussa huomaatkin, että niitä voisi alkaa hiljalleen yhdistelemään...En tiedä onko tästä apua, mutta kuvauksesi perusteella kokisin helpommaksi irtautua siitä kandi-sanasta ja lähteä tekemään sitä pienempien osien kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa suunnitelmalta. Kiitos vinkeistä, ehkäpä teen juuri näin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit