Lunta tulvillaan....

No eihän täällä sada, ainakaan vettä. Pelkkää lunta ja lunta. Enemmän kuin pohjoisessa. Rovaniemelle on jo ikävä. Noh, asiaan:

Taas tuli käytyä yhdessä työhaastattelussa täällä pääkaupunkiseuvun laitamilla.Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että yleisen kasvatusalan puolella työllisyystilanne ei ole ihan niin hehkeä, mitä esimerkiksi yliopisto antaa ymmärtää. Tämän vuoksi kannattaa oikeasti miettiä, mitä lähtee opiskelemaan. Olen nyt hakenut aktiivisesti töitä tämän syksyn ja lähettänyt ehkä 10 oman alan työhakemusta. Se ei ole paljoa kun ajanjakso on siis kestänyt elokuusta marraskuulle. Se on pari työhakemusta per kuukausi. Toisaalta olen katsellut töitä vain Vaasasta, Oulusta, Rovaniemeltä ja Helsingistä.  Ehkä pitäisi laajentaa tulevaisuuden kaupunkihaavetta?

Oman alaan liittyvissä työhaastatteluissa olen käynyt kolme kertaa, mukaan lukien perjantainen. Jo sinällään haastatteluun pääseminen on jännittävää. Tietää ainakin sen, että minua voitaisiin harkita kyseiseen työhön.  Haastattelutilanteeseen on skarpattava: mitä puen päälle, miten valmistaudun kysymyksiin, millä tavalla voin antaa itsestäni hyvän vaikutelman? Ainakin oma hakemus on tunnettava hyvin ja osattava perustella. Sieltä voidaan poimia yllättäviäkin asioita ja kysyä niistä. Neuvona annan, että säilytä kaikki työhakemuksesi ja lue ne läpi, ennen kuin menet kyseiseen työhaastatteluun. Työnhaku on muutenkin pitkäjänteistä ja välillä hyvin stressaavaa TYÖTÄ. On joka päivä tarkastettava työpaikkailmoitukset, reagoitava niihin nopeasti ja soiteltava puheluita, oli juttutuulella tai ei. Ikävää on, että saattaa kestää useita viikkoja ettei ole mitään tarjolla, kunnes yhtäkkiä löytyykin kolme tai neljä oman alan työtä. Neljän työhakemuksen tekeminen on raskas prosessi, varsinkin kun itse teen jokaiseen työhön oman erilaisen hakemuksensa. Sitten pitää myös muistaa päivittää aina tietonsa CV:hn ja yrittää vielä pitää mielessä, minne kaikkialle hakemuksensa on lähettänytkään. Useissa työpaikkailmoituksissa hakuaikaa on kuukausi, joten sen odotteleminen ja vielä sen jälkeinen mahdollisen työhaastattelun odottaminen on raskasta!

Siirtyminen työelämään mietityttää totta kai. Pitäisikö minun nyt lopettaa tämä säännöllisen epäsäännöllinen opiskeluelämä ja vaihtaa se kahdeksasta neljään puurtamiseen?  Ajatus toisaalta houkuttaa, toisaalta ei. Opiskeluaikana on tullut melkeinpä tavaksi elämään siinä aikataulussa kuin parhaimmalta tuntuu. Ehtii urheilla, ehtii käydä juhlimassa vaikka keskellä viikkoa, ehtii matkustella, ehtii harrastaa jne. Toisaalta on joutunut jonkin verran elämään opintolainalla tai omilla säästöillään. Säännöllisiä tuloja kun ei ole, ellei valtion pientä tukea lasketa. Dilemmana on siis ajan ja rahan suhde. Rahaa ei ole, aikaa on. Työelämään siirryttäessä asia keikahtaa toisin päin. Rahaa tulee säännöllisesti ja sillä saa kaikkea kivaa mutta aika hupenee. Vanha sanontahan on että alkoholi lyhentää elämää 10 minuuttia, tupakka 15 minuuttia ja työpäivä 8 tuntia.