Unelmointia opiskelupaikasta
1. päivä kuluvaa kuuta satuin olemaan Helsingissä, jossa tein valintakokeen. 1.3. päivämääränä on ollut sellainen, jonka kuullessani koen pienen havahduksen: Oikiksen valintakoekirjojen ilmestymispäivä. Allekirjoittanut ei päässyt ihan ensimmäisellä, eikä toisellakaan kerralla tiedekuntaan sisään, joten hyvin monta kevättä on vietetty kirjastossa istuen. Parempi jättää ehkä kertomatta montako kertaa on jäänyt Provinssirockit väliin ja kevään ensimmäinen terassikalja on juotu juhannusta edeltävänä keskiviikkona klo 17 jälkeen, mutta voin sanoa että yrittämiskertoja oli keskimääräistä enemmän.
Nyt kuitenkin oli toisin. 1.3. oli koittanut ja minun ei tarvinut aloittaa luku-urakkaa! Fiilis ensimmäisestä "vapaasta" keväästä tuntui ihan mahtavalta. Muistan kun 23. päivä kesäkuuta 2010 istuin Porthanian edessä ja hermostutti niin valtavasti. "Epäonnistunko taas? Jääkö taas kaksi pistettä vai pääsenkö jo lähemmäksi? Tuleeko 20 pisteen kysymys sähköisestä viestinnästä ja asioinnista (ei todellakaan ollut vahva alueeni)? Muistanko varmasti kaikki termien selitykset sanatarkasti? Riittääkö aika? Ei minulla ole mahdollisuuksia päästä kun tänä vuonna on enemmän hakijoita kuin koskaan.", ajatukset pyörivät päässäni.
Menin istumaan samaan paikkaan kuin koetta edeltävänä hetkenä. Oli jo melkein yö ja kaupunki oli aika hiljainen. Istuin pitkään paikallani ja mietin näitä asioita. Hymyilin. Ei tarvinut keskittyä enää siihen, että opiskelupaikka oikeustieteellisissä olisi vain kaukainen haave. Olin saavuttanut sen.
Neuvoni on, että jos jotain oikeasti todella haluaa niin täytyy olla valmis tekemään kovasti töitä sen eteen. Eikä saa luovuttaa. Tässä tapauksessa kun heinäkuun lopulla kolahtaa postiluukusta paksu kirje niin samassa unohtuu monen vuoden epäonnistumiset ja kaikki se vaiva mitä sen kirjeen eteen on nähnyt. Kaikki on ollut NIIN sen arvoista.
Yhteishaku nyt siis käynnissä.
Nyt kuitenkin oli toisin. 1.3. oli koittanut ja minun ei tarvinut aloittaa luku-urakkaa! Fiilis ensimmäisestä "vapaasta" keväästä tuntui ihan mahtavalta. Muistan kun 23. päivä kesäkuuta 2010 istuin Porthanian edessä ja hermostutti niin valtavasti. "Epäonnistunko taas? Jääkö taas kaksi pistettä vai pääsenkö jo lähemmäksi? Tuleeko 20 pisteen kysymys sähköisestä viestinnästä ja asioinnista (ei todellakaan ollut vahva alueeni)? Muistanko varmasti kaikki termien selitykset sanatarkasti? Riittääkö aika? Ei minulla ole mahdollisuuksia päästä kun tänä vuonna on enemmän hakijoita kuin koskaan.", ajatukset pyörivät päässäni.
Menin istumaan samaan paikkaan kuin koetta edeltävänä hetkenä. Oli jo melkein yö ja kaupunki oli aika hiljainen. Istuin pitkään paikallani ja mietin näitä asioita. Hymyilin. Ei tarvinut keskittyä enää siihen, että opiskelupaikka oikeustieteellisissä olisi vain kaukainen haave. Olin saavuttanut sen.
Neuvoni on, että jos jotain oikeasti todella haluaa niin täytyy olla valmis tekemään kovasti töitä sen eteen. Eikä saa luovuttaa. Tässä tapauksessa kun heinäkuun lopulla kolahtaa postiluukusta paksu kirje niin samassa unohtuu monen vuoden epäonnistumiset ja kaikki se vaiva mitä sen kirjeen eteen on nähnyt. Kaikki on ollut NIIN sen arvoista.
Yhteishaku nyt siis käynnissä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.