Mietteitä ala-aulasta
Tänään lompsin violeteissa haalareissani kohti yliopistoa. Aikomuksenani oli pitää pienimuotoinen esittely Rovaniemen lyskalaisille, tarkemmin sanottuna 2. vuosikurssin opiskelijoille. Ilmeisesti käynti kuului heidän pakollisiin opinnonohjauksen opintoihinsa, mutta toivottavasti he saivat siitä jotain irti.
Alkuun odottelin kaikki koolle aulassa, ja johdattelin heidät seminaarisaliin 20. En muuten ollut koskaan käynyt KTK:lla, kokemus tuokin! No, jahka kaikki olivat asettautuneet paikoilleen opintosihteerimme kysyi, oliko kukaan ajatellut vakavissaan jäädä opiskelemaan Lapin Yliopistoon. Yhtään kättä ei noussut. Lupaava alku, ettenkö sanoisi. No, emme tästä lannistuneet vaan aloitimme shöyn esittelemällä tiedekuntaa (tai, mie kuuntelin ja kommentoin jos katsoin sen tarpeelliseksi) ja sivuaineita. Hassua, että joka kerta kun itse on esittelemässä ja kuuntelee opiskeluun ja koulutukseen oikeasti perehtyneitä ihmisiä, niin oma tilanne ei tunnukaan enää kovin toivottomalta. Tuntuu siltä, että kyllä mulle löytyy töitä vaikka opiskelisinkin niitä "kivoja aineita", kunhan motivaatiota riittää ja olen itse aktiivinen.
Pikkuhiljaa muutamien kädet alkoivat nousta, ja kysymyksiä sadella. Onko vaikea päästä sisälle, kuinka paljon pitää lukea ja miten hyvin työllistyy ovat kai ne yleisimmät kysymykset. Sitten tulee ihan sellaisia, että miten rahat riittävät tai kerkeääkö sitä mitään muuta tekemäänkään. Siinä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että yliopisto poikkeaa aika paljon esim. lukio-opinnoista. Kun on päässyt jonnekin minne haluaa, motivaatio on ihan eri luokkaa kuin siellä pakollisilla tunneilla istuessa.
No, aikamme tarinoituamme kysyin vielä lopuksi kuulijoilta, että kuinka monen käsitys yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta muuttui tuon tuokin jälkeen. Nousi sieltä ainakin 5 kättä. Siinä oli tarpeeksi ilahduttamaan minua. Vielä kun keräsimme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdimme salista, eräs tyttö tuli kiittämään minua ja sanoi kiinnostuneensa sosiologiasta oikein toden teolle oman puheenvuoroni jälkeen. Ei voi muuta tuumata kuin että hienoa jos pystyy innostamaan ketään muuta, tärkeintähän on kuitenkin lopulta tehdä ja opiskella juuri sitä mitä haluaa, eikä sitä josta työllistyy parhaiten. Kukapa sitä jaksaisi kovin pitkään alalla, joka ei tunnu mielekkäältä.
Alkuun odottelin kaikki koolle aulassa, ja johdattelin heidät seminaarisaliin 20. En muuten ollut koskaan käynyt KTK:lla, kokemus tuokin! No, jahka kaikki olivat asettautuneet paikoilleen opintosihteerimme kysyi, oliko kukaan ajatellut vakavissaan jäädä opiskelemaan Lapin Yliopistoon. Yhtään kättä ei noussut. Lupaava alku, ettenkö sanoisi. No, emme tästä lannistuneet vaan aloitimme shöyn esittelemällä tiedekuntaa (tai, mie kuuntelin ja kommentoin jos katsoin sen tarpeelliseksi) ja sivuaineita. Hassua, että joka kerta kun itse on esittelemässä ja kuuntelee opiskeluun ja koulutukseen oikeasti perehtyneitä ihmisiä, niin oma tilanne ei tunnukaan enää kovin toivottomalta. Tuntuu siltä, että kyllä mulle löytyy töitä vaikka opiskelisinkin niitä "kivoja aineita", kunhan motivaatiota riittää ja olen itse aktiivinen.
Pikkuhiljaa muutamien kädet alkoivat nousta, ja kysymyksiä sadella. Onko vaikea päästä sisälle, kuinka paljon pitää lukea ja miten hyvin työllistyy ovat kai ne yleisimmät kysymykset. Sitten tulee ihan sellaisia, että miten rahat riittävät tai kerkeääkö sitä mitään muuta tekemäänkään. Siinä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että yliopisto poikkeaa aika paljon esim. lukio-opinnoista. Kun on päässyt jonnekin minne haluaa, motivaatio on ihan eri luokkaa kuin siellä pakollisilla tunneilla istuessa.
No, aikamme tarinoituamme kysyin vielä lopuksi kuulijoilta, että kuinka monen käsitys yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta muuttui tuon tuokin jälkeen. Nousi sieltä ainakin 5 kättä. Siinä oli tarpeeksi ilahduttamaan minua. Vielä kun keräsimme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdimme salista, eräs tyttö tuli kiittämään minua ja sanoi kiinnostuneensa sosiologiasta oikein toden teolle oman puheenvuoroni jälkeen. Ei voi muuta tuumata kuin että hienoa jos pystyy innostamaan ketään muuta, tärkeintähän on kuitenkin lopulta tehdä ja opiskella juuri sitä mitä haluaa, eikä sitä josta työllistyy parhaiten. Kukapa sitä jaksaisi kovin pitkään alalla, joka ei tunnu mielekkäältä.
Hyvä Heta! :)
VastaaPoista