Korvatulpat olisivat olleet hyödylliset siinä vaiheessa, kun kiinalainen uusi vuosi kirjaimellisesti räjähti käyntiin lauantaina. Ensimmäiset raketit toki raikasivat jo kuun alussa, mutta varsinainen paukuttelu pääsi käyntiin toissapäivänä. Suurin osa pekingiläisistä pakeni kaupungista perjantaina, mutta jäljellejääneet pitivät huolen metelistä, sillä kun kello läheni puoltayötä lauantaina, yltyivät myös ilotulitukset. Kahdentoista aikoihin ulkona vallitsi täysi kaaos, joka muistutti lähinnä sotatilaa. Rakettien äänenvoimakkuutta kuvaa melko hyvin se, että suurin osa autojen varashälyttimistä pärähti rakettien voimasta soimaan tasaisin väliajoin koko yön ajan. Osa ilotulitteista myös vaikutti lähestulkoon pommin veroisilta ja luultavasti suurin osa kiellettäisiin muitta mutkitta suomalaisilla markkinoilla. Suojalasien käyttö olisi täällä ollut lähinnä vitsi, sillä osa paukuista ammuttiin suoraan kädestä tai sytytettiin muuten puolihuolimattomasti. Itsekin alkoi kummasti tottumaan siihen, että edestä ja takaa sinkoili jos jonkinlaista rakettia, joskin suurin osa suuremmista pommeista räjäytettiin keskellä ajotietä(?!?!!), autojen puikkelehtiessa ohi. Kahden aikaan yöllä jokaikinen katu oli täynnä raketeista lähtevää punaista roskaa ja tyhjiä rakettipakkauksia. Siellä täällä paloi myös nuotioita, joissa raketteja sytytettiin. Lisäksi paksu savuverho oli laskeutunut kaupunkiin. Näky oli kieltämättä aika utopistinen. Uskomattominta on kuitenkin se, että yön punaisena hehkuvat kadut olivat seuraavana päivänä täysin puhtaat. Melkoista tehosiivousta.
Tänään ohjelmassa oli temppelijuhla, joka muistutti ehkä hiukan etäisesti suomalaisia markkinoita, mutta pidettiin torin sijasta paikallisessa puistossa. Koko puisto oli koristeltu punaisin kiinalyhdyin ja joka puolella oli erilaisia myyntikojuja ja pelipaikkoja. Porukkaa tosin oli niin paljon, että "massan mukana" -sanonta sai uuden merkityksen. Menossa mukana ollut työkaverini tarjoili innokkaasti kiinalaisia herkkuja sian mahalaukusta epämääräisiin hyytelöihin ja hattaraan ja kertoi temppelijuhlan olevan olennainen osa kiinalaista uuden vuoden juhlaa. Ainakin puistoon oli ahtautunu kerralla koko Kiina..
Yleisesti ottaen meno on ehkä hiukan rauhoittunut lauantaista, mutta juhlallisuudet eivät ole vielä läheskään ohi. Tapahtumia kuvaa melko hyvin talon aulassa oleva ilmoitus: Firework shooting: 13-14. February all night and all day, 15-28. February only 07:00-24:00. Paikalliset noudattavat ohjeita ihailtavan kirjaimellisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.