Helpotusta kiireiseen kevääseen



Moikka kaikki opiskelijakollegat ja muut!

Kevät on jo todella pitkällä ja monella meistä on meneillään viimeinen loppurutistus opintojen kanssa. Opintojen lisäksi mahdolliset kesätyöt, harjoittelut ynnä muut saattavat kolkutella jo ovella. Stressitaso nousee – se on valitettavasti ainakin omalla kohdallani varma kevään merkki.

Kiire ja stressi ovat lähtökohtaisesti inhottavia asioita. En itse ole löytänyt niihin mitään täysin ehkäisevää reseptiä, mutta tähän postaukseen kokosin viisi sellaista asiaa, jotka tuovat hieman helpotusta kaiken hektisyyden keskelle.

Niistä ensimmäinen on perusasioiden pitäminen kunnossa. Oman vireystilan ylläpitämisen salaisuus piilee arjen normaaleissa rutiineissa. Pidä siis huolta siitä, että syöt monipuolisesti, riittävästi ja säännöllisesti, nukut vähintään kahdeksan tuntia yössä ja harrastat liikuntaa ainakin muutaman kerran viikossa.

Toisena vinkkinä sanoisin, että kalenteriin kannattaa merkitä kohtia, jotka varaat täysin omalle itsellesi. Näin raivaat tilaa sellaisille hetkille, jolloin teet juuri sitä, mitä haluat. Kyseiset hetket ovat tärkeitä – ne tukevat jaksamistasi ja luovuuttasi.


Myös kolmas listaamistani asioista liittyy omaan aikaan. Neuvon nimittäin ottamaan joka päivä itselle pienen hetken, mikäli se vain on mahdollista. Itselleni on muodostunut erittäin tärkeäksi aamut: kun aamiaisen jälkeen jään vielä juomaan aamukahvini kaikessa rauhassa joko lehden tai ihan vain omien ajatusteni kanssa.

Neljäs vinkki ei ole viimeinen, mutta silti tavallaan villi kortti: juhli jokaista, pientäkin onnistumista. Olet sitten läpäissyt tentin, saanut palautettua esseen, selvinnyt rankasta työviikosta tai onnistunut vihdoin saamaan selkoa kandin lähdeviittauksille – aina on juhlan paikka! Juhlimisella en kuitenkaan tarkoita mitään hullua kreisibailausta – joskus ystävän kutsuminen kahville tai vaikka elokuvissa käyminen voi olla hyvä tapa juhlia.

Viimeisenä vinkkinä haluan muistuttaa, ettei elämää kannata ottaa kovin vakavasti. Loppujen lopuksi en usko, että sillä on paljoakaan väliä, saatko tänä vuonna 56 vai 62 opintopistettä – koeta siis antaa itsellesi armoa ja luota omaan polkuusi. Olet siellä, missä sinun pitääkin juuri nyt olla.

Paljon tsemppiä kaikille kevääseen!

- Minttu

Kommentit

Suositut tekstit