Mitä elinikäinen oppiminen on, ja mitä varten se on?
Bloggauksen kirjoittaja Anne Suolanko opiskelee Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa aikuiskasvatusta. Kirjoitus on Suolangon Vastuunottoa ja sopeutumista – Diskurssianalyysi Ilta-Sanomien elinikäistä oppimista käsittelevistä verkkoartikkeleista -nimiseen pro graduun liittyvä kypsyysnäyte.
Elinikäisen oppimisen käsite on kulkenut kanssani läpi kasvatustieteen opintojeni. Siitä rakentunut kokonaiskuva tuntui kuitenkin epämääräiseltä, ja löysin itseni usein kysymästä, mitä elinikäinen oppiminen on, ja mitä varten se on?
Elinikäisestä oppimisesta puhutaan kaikkialla ja se vilahtelee erityisesti työelämää koskevassa keskustelussa niin tutkimuksissa kuin päivänpolitiikassakin. Puhutaan myös elämänlaajuisesta oppimisesta. Yhdessä nämä kaksi käsitettä ovat omiaan luomaan oppimisesta kehdosta kuolemaan saakka jatkuvan prosessin, joka tapahtuu niin formaaleissa, nonformaaleissa kuin informaaleissakin ympäristöissä. Toisin sanoen, ihminen oppii läpi elämänsä niin muodollisessa koulutuksessa, työssä kuin arjessaankin.
Minulle tämä oli jo itsessään syy lähteä tarkastelemaan elinikäisen oppimisen käsitettä. Jo kandidaatintutkielmassani kysyin, mikä on ihmisen suhde ammatillisen osaamisensa ja asiantuntijuutensa kehittämiseen. Tahdoin ymmärtää elinikäistä oppimista valintojen tekemisen puitteissa ja näkökulmanani oli työssä käyvän yksilön oppimisenhalun ja velvoitteettoman itsekehityksen näkökulma. Minua ajoi uteliaisuus sitä kohtaan, miten ihminen suuntaa ammatillista kehitystään, ja mistä ihmisen kehittymispyrkimykset kumpuavat. Teemmekö valintoja silkasta oppimishalustamme, vai vaikuttaako valintoihimme ulkoa tuleva kehityspaine? Jatkuva paine kouluttautua ja kehittää omaa erityisosaamista on tällä hetkellä elinikäisen oppimisen trendi, jopa velvoite.
Koska kandidaatintutkielmassani tein löydöksiä, joiden perusteella elinikäinen oppiminen on työelämäkeskeistä ja käsityksemme siitä on melkoisesti ulkopuoleltamme meihin sosiaalisesti rakentunut velvoittavaksi itsestäänselvyydeksi, tahdoin mennä syvemmälle elinikäisen oppimisen käsitteen rakentumisen prosesseihin pro gradu -tutkielmassani. Lähdin liikkeelle median parissa, sillä elinikäisen oppimisen tematiikka tuntui olevan läsnä jatkuvasti erityisesti lehtien artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa. Tahdoin kysyä verkkosanomalehden artikkeleilta, miten niissä kirjoitetaan elinikäisestä oppimisesta.
Kysymyksenasetteluani ja valitsemiani tutkimuksellisia työkaluja kehysti sosiaalisen konstruktionismin tiedonkäsitys. Sosiaalinen konstruktionismi perustuu ajatukselle useista erilaisista todellisuuksista, joissa toimimme ja joita muokkaamme, ja jotka puolestaan muovaavat meitä. Elämme siis monien tällaisten todellisuuksien – myös mahdollisten todellisuuksien – maailmassa, jossa todellisuudet syntyvät vuorovaikutuksessa meidän ja muun olemassa olevan välillä. Tästä lähtökohdasta kykenin lähestymään elinikäisen oppimisen käsitettä tällaisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana. Rakennamme ymmärryksemme elinikäisestä oppimisesta, kun elämme tässä vuorovaikutussuhteessa. Meillä on siis monia mahdollisia vaihtoehtoja sille, minkälaisen käsityksen elinikäisestä oppimisesta luomme. Ja tämä käsitys on jatkuvasti avoin muutoksen mahdollisuudelle, vuorovaikutussuhteen muuttuessa.
Gradussani tulkitsin sanomalehden verkkoartikkeleista kaksi vahvaa tapaa puhua elinikäisestä oppimisesta. Elinikäinen oppiminen rakennetaan näissä artikkeleissa sekä vastuunotoksi että sopeutumiseksi. Meille rakennetaan tila toimia yksipuolisessa todellisuudessa, jossa elinikäinen oppiminen on vastuunottoa ja sopeutumista palveleva valinta. Jos valitsemme elinikäisen oppimisen, voimme selviytyä työelämän muutoksissa ja sopeutua näihin muutoksiin. Sen avulla ikään kuin luomme nahkamme yhä uudelleen (ainoastaan) työmarkkinoita varten.
Pohdittavaksi jää, millä oikeutuksella elinikäinen oppiminen valjastetaan ennalta tietynlaiseksi hyväksyttyjen työmarkkinoiden palvelukseen. Tutkielmani jälkeen jään kaipaamaan julkista keskustelua, jossa elinikäisen oppimisen käsite rakentuu demokratian edistämiseen, huono-osaisuuden poistamiseen tai koulutukselliseen oikeudenmukaisuuteen, todelliseen voimaan hallita ja ennen kaikkea muuttaa vallitsevaa todellisuutta suuntineen ja uhkakuvineen. Elinikäisen oppimisen käsite on tähän omiaan ja sen mahdollisuudet paljon laajemmat kuin tarkastelemani artikkelit antavat ymmärtää. Jos meille rakentuu näin suppea käsitys elinikäisestä oppimisesta, näen käsitteen pikemmin toimivan meitä halliten, vieläpä meidän itsemme kautta, kun valinnoillamme toteutamme jotain annettua ideaalia itsestäänselvyytenä. Toivon, että myös oppimisen ja oivaltamisen riemu sekä voima ilman minkäänlaista suurta tavoitetta tai käytännöllistä suoraa hyötyä mahtuisivat tämän käsitteen sisään.
Anne Suolanko
Aikuiskasvatuksen opiskelija
Kasvatustieteiden tiedekunta
Elinikäisen oppimisen käsite on kulkenut kanssani läpi kasvatustieteen opintojeni. Siitä rakentunut kokonaiskuva tuntui kuitenkin epämääräiseltä, ja löysin itseni usein kysymästä, mitä elinikäinen oppiminen on, ja mitä varten se on?
Elinikäisestä oppimisesta puhutaan kaikkialla ja se vilahtelee erityisesti työelämää koskevassa keskustelussa niin tutkimuksissa kuin päivänpolitiikassakin. Puhutaan myös elämänlaajuisesta oppimisesta. Yhdessä nämä kaksi käsitettä ovat omiaan luomaan oppimisesta kehdosta kuolemaan saakka jatkuvan prosessin, joka tapahtuu niin formaaleissa, nonformaaleissa kuin informaaleissakin ympäristöissä. Toisin sanoen, ihminen oppii läpi elämänsä niin muodollisessa koulutuksessa, työssä kuin arjessaankin.
Minulle tämä oli jo itsessään syy lähteä tarkastelemaan elinikäisen oppimisen käsitettä. Jo kandidaatintutkielmassani kysyin, mikä on ihmisen suhde ammatillisen osaamisensa ja asiantuntijuutensa kehittämiseen. Tahdoin ymmärtää elinikäistä oppimista valintojen tekemisen puitteissa ja näkökulmanani oli työssä käyvän yksilön oppimisenhalun ja velvoitteettoman itsekehityksen näkökulma. Minua ajoi uteliaisuus sitä kohtaan, miten ihminen suuntaa ammatillista kehitystään, ja mistä ihmisen kehittymispyrkimykset kumpuavat. Teemmekö valintoja silkasta oppimishalustamme, vai vaikuttaako valintoihimme ulkoa tuleva kehityspaine? Jatkuva paine kouluttautua ja kehittää omaa erityisosaamista on tällä hetkellä elinikäisen oppimisen trendi, jopa velvoite.
Koska kandidaatintutkielmassani tein löydöksiä, joiden perusteella elinikäinen oppiminen on työelämäkeskeistä ja käsityksemme siitä on melkoisesti ulkopuoleltamme meihin sosiaalisesti rakentunut velvoittavaksi itsestäänselvyydeksi, tahdoin mennä syvemmälle elinikäisen oppimisen käsitteen rakentumisen prosesseihin pro gradu -tutkielmassani. Lähdin liikkeelle median parissa, sillä elinikäisen oppimisen tematiikka tuntui olevan läsnä jatkuvasti erityisesti lehtien artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa. Tahdoin kysyä verkkosanomalehden artikkeleilta, miten niissä kirjoitetaan elinikäisestä oppimisesta.
Kysymyksenasetteluani ja valitsemiani tutkimuksellisia työkaluja kehysti sosiaalisen konstruktionismin tiedonkäsitys. Sosiaalinen konstruktionismi perustuu ajatukselle useista erilaisista todellisuuksista, joissa toimimme ja joita muokkaamme, ja jotka puolestaan muovaavat meitä. Elämme siis monien tällaisten todellisuuksien – myös mahdollisten todellisuuksien – maailmassa, jossa todellisuudet syntyvät vuorovaikutuksessa meidän ja muun olemassa olevan välillä. Tästä lähtökohdasta kykenin lähestymään elinikäisen oppimisen käsitettä tällaisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana. Rakennamme ymmärryksemme elinikäisestä oppimisesta, kun elämme tässä vuorovaikutussuhteessa. Meillä on siis monia mahdollisia vaihtoehtoja sille, minkälaisen käsityksen elinikäisestä oppimisesta luomme. Ja tämä käsitys on jatkuvasti avoin muutoksen mahdollisuudelle, vuorovaikutussuhteen muuttuessa.
Gradussani tulkitsin sanomalehden verkkoartikkeleista kaksi vahvaa tapaa puhua elinikäisestä oppimisesta. Elinikäinen oppiminen rakennetaan näissä artikkeleissa sekä vastuunotoksi että sopeutumiseksi. Meille rakennetaan tila toimia yksipuolisessa todellisuudessa, jossa elinikäinen oppiminen on vastuunottoa ja sopeutumista palveleva valinta. Jos valitsemme elinikäisen oppimisen, voimme selviytyä työelämän muutoksissa ja sopeutua näihin muutoksiin. Sen avulla ikään kuin luomme nahkamme yhä uudelleen (ainoastaan) työmarkkinoita varten.
Pohdittavaksi jää, millä oikeutuksella elinikäinen oppiminen valjastetaan ennalta tietynlaiseksi hyväksyttyjen työmarkkinoiden palvelukseen. Tutkielmani jälkeen jään kaipaamaan julkista keskustelua, jossa elinikäisen oppimisen käsite rakentuu demokratian edistämiseen, huono-osaisuuden poistamiseen tai koulutukselliseen oikeudenmukaisuuteen, todelliseen voimaan hallita ja ennen kaikkea muuttaa vallitsevaa todellisuutta suuntineen ja uhkakuvineen. Elinikäisen oppimisen käsite on tähän omiaan ja sen mahdollisuudet paljon laajemmat kuin tarkastelemani artikkelit antavat ymmärtää. Jos meille rakentuu näin suppea käsitys elinikäisestä oppimisesta, näen käsitteen pikemmin toimivan meitä halliten, vieläpä meidän itsemme kautta, kun valinnoillamme toteutamme jotain annettua ideaalia itsestäänselvyytenä. Toivon, että myös oppimisen ja oivaltamisen riemu sekä voima ilman minkäänlaista suurta tavoitetta tai käytännöllistä suoraa hyötyä mahtuisivat tämän käsitteen sisään.
Anne Suolanko
Aikuiskasvatuksen opiskelija
Kasvatustieteiden tiedekunta
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.