Minne katosi päivät?

Moikka!

Tämä on mun viimeinen postaus tältä syksyltä ja siis ihan totta, miten aika onkin mennyt näin nopeasti? Ajattelin tässä mun vuoden viimeisessä postauksessa kertoa siitä, millainen tämä ensimmäinen syksy oikeustieteellisessä on ollut.

Opiskelu 

Lapin yliopiston oikiksessa opiskelu koostuu erilaisista pooleista, joita on notaarivaiheessa 15. Mielestäni tämä on erittäin hyvä juttu oppimisen kannalta, kun yksittäiset oikeudenalat on ikään kuin jaettu isompiin kokonaisuuksiin - eli kyseisiin pooleihin, jolloin tiedon systematisointi helpottuu valtavasti. Tämän syksyn aikana tuleekin suoritettua yhteensä kolme eri poolia: juridiikan perusteet, varallisuusoikeus sekä valta, valtio ja Eurooppa -pooli. Opinnot jaksottuvat siis näihin kyseisiin pooleihin, joiden kesto vaihtelee. Jokainen pooli myös siis koostuu erillisistä pienemmistä osista, joista voi olla omia tenttejä tai poolin loputtua voi olla ns. kaiken opitun kokoava isompi tentti, kuten oli esimerkiksi varallisuusoikeudessa.

Millaista opiskelu sitten käytännössä on ollut?
Opiskelu on koostunut oikeastaan pitkälti luennoista. Luennot ovat olleet pakollisia, joten luonnollisesti läsnäolon merkitys on täällä suurta. Sanoisin kuitenkin, että mielestäni luentoja on ollut tenttialueeseen verrattuna aika vähän ja meille on tämän syksyn aikana merkattu myös joitakin kokonaisia vapaita viikkoja, mikä on ollut aika yllättävää.
 
Luentojen ja tenttien lisäksi kursseilla on täytynyt tehdä erilaisia tehtäviä. Suurimmaksi osaksi tehtäviä on täytynyt tehdä oppimispäiväkirjan muodossa, mutta on meillä ollut jo myös esimerkiksi oikeustapausten analysointia pienemmissä ryhmissä ja lyhyen tutkielman tekoa. Luentojen ja tehtävien lisäksi itsenäinen työskentely on osoittautunut erittäin isoksi osaksi oikeustieteen opintoja. Tenttialueet ovat laajoja, joten lukemista saa todellakin harrastaa. Itse en ole rehellisesti sanoen vielä löytänyt sitä kunnon draivia lukemiseen, mutta eiköhän se tässä ala muodostumaan pikkuhiljaa kun ymmärtää, että se lukeminen vaan tosiaan jatkuu ja jatkuu...

Lukemisen alkukankeudesta riippumatta olen kuitenkin tehnyt enemmän opintoja, kuin mitä ensimmäisen vuoden opiskelijalle on ikään kuin merkattu tehtävän. Pyrin siis suorittamaan notaarin opinnot hieman normaalista nopeammalla aikataululla ja ainakin tällä hetkellä olen saanut hyvin tehtyä myös näitä ekstraopintoja. Loppujen lopuksi on hyvin paljon itsestä kiinni, kuinka nopeasti tutkinnon haluaa suorittaa. Toisilla taas ei ole ollenkaan "kiire" ja heitä ei edes haittaa vaikka opinnot venyisivät esimerkiksi erilaisten hallitustöiden tms. takia.

Opintoihin liittyvät excursiot ja muut tapahtumat

Jotta jaksaa kunnolla opiskella, niin vastapainona tottakai tulee olla myös tapahtumia opintojen ulkopuolella. Mielestäni eri tahojen järjestämät tapahtumat ja excursiot ovatkin ensinnäkin hyviä sen takia, että niissä pääsee tuulettumaan opiskelukavereiden kanssa ihan erilaisissa merkeissä kuin normi kouluympäristössa, mutta parhaimmillaan ne ovat myös erittäin toivottuja ns. opinto- ja uraohjauksia.

Oikiksissa esimerkiksi eri asianajotoimistojen vierailut tai heidän pitämät excut ovat melko tyypillisiä. Nämä ovat juurikin mielestäni niitä ehkä parhaimpia tapahtumia, koska niissä pääsee tapaamaan mahdollisia tulevia työnantajia ja muutenkin kuulemaan erilaisista työtehtävistä. Olen päässyt mukaan tänä syksynä kahden eri toimiston järjestämään tapahtumaan: Roschierin seikkailupäivään Huimassa sekä Castrén ja Snellmanin sushi&wine -iltaan Toipparilla.

Muita excursioita, joille olen osallistunut, ovat olleet muun muassa Elsa Rovaniemen järjestämät vierailut Oulun vankilaan ja ruumiinavaukseen Oulun oikeuslääketieteen laitokselle. Molemmat excursiot olivat erittäin mielenkiintoisia ja aika sellaisia "once in a lifetime" tyyppisiä kokemuksia, joille suosittelen osallistumaan jos vain on sellainen mahdollisuus tulevaisuudessa!

Yllä olevien tapahtumien lisäksi on toki ollut myös useita opintoihin ei niin liittyviä tapahtumia. Yksi huikea tapahtuma oli esimerkiksi Lapin korkeakoulujen yhteinen sportappro, jossa kierrettiin eri liikuntapisteitä läpi. Kävimme muun muassa kokeilemassa cheerleadingia, boulderointia ja twerkkausta! Lisäksi on ollut erilaisia illanistujaisia, kuten 80-luvun teemalla järjestetyt Rolmiot ja yhdessä Oulun lääkiksen kanssa järjestetyt "Hoitosyyte"-sitsit Oulun lääkiksen tiloissa.

Opiskelu on siis lähtenyt itselläni oikein hyvin käyntiin ja sen ohella olen päässyt myös osallistumaan moneen erilaiseen tapahtumaan. Tämä ensimmäinen syksy on siis ollut kaikinpuolin tapahtumarikas ja ehkä sen takia tuntuukin, että aika on mennyt aivan sairaan nopeasti.

Pian kuitenkin alkaa mun yksi vuoden lemppariaika eli joulun aika <3 Tänä vuonna joulu"loma" tarkoittaa kuitenkin sekä töitä että tenttiin valmistautumista.. Siitä huolimatta yritän muistaa myös löhöillä, syödä liikaa jouluherkkuja ja tuijottaa telkkarista jo miljoonaa kertaa nähtyjä samoja jouluelokuvia.

Ihanaa vuoden loppua kaikille mun puolesta!

Johanna

Kommentit

  1. Mitä kaikkia "ylimääräisiä" kursseja käyt ekan vuoden aikana? Meneekö sulla monta poolia päällekkäin vai käytkö vaan valinnaisia lisänä?

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Mä oon tehnyt/teen valinnaisia, pakollisen viestintäkurssin, pakollisen oikeudellisen kielen ja toisen/kolmannen vuoden pakollisten poolien kursseja, jotka ei mee kauheen päällekkäin ekan vuoden poolien opintojen kanssa. Kävin esim. ”syyslomalla” pakollisen onpool83 kurssin. Eli käytän hyväkseni mahdollisuuksien mukaan kaikenlaisia lomia ja sit pyörittelen kalenteria ja yritän saada fiksusti opintoja kasaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit