Ikävä on sitä, että rakastaa
Matkailututkimuksen opiskelija Taija Timonen kirjoittaa vaihtokokemuksistaan:
Terveisiä kenguruiden ja koalojen keskeltä, Australiasta. Mun vaihto-opiskelu seikkailu alkoi viime heinäkuun lopulla. Näihin neljään kuukauteen on mahtunut monta kirjastossa vietettyä tuntia, reissuja kavereiden kanssa ympäri maata, tunne myrskyjä laidasta laitaan, arkea sekä opiskelurientoja. Näin lukuvuoden lopulla mun päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Olen hirmu kiitollinen, että mulle on annettu mahdollisuus muuttaa toiseen maahan ja kokea jotain, mitä en takuulla Suomessa kokisi. Tässä postauksessa kerron mun hakuprosessista sekä vaihdon alkuvaiheista. Tulen julkaisemaan toisen postauksen, jossa keskityn enemmän siihen, mitä vaihto-opiskelu on mulle antanut. Kerron, miksi mä uskon, että jokaisen kannattais edes harkita opiskelua ulkomailla.
Koin hakuprosessin jokseenkin työlääksi. Mun suurin ongelma oli laiskuus. Olin tosi laiska hakemaan tietoa. Hakuprosessin kokeneena, kannustan sen kanssa kamppailevia oikeasti viettämään aikaa kohde yliopiston nettisivuilla ja hakemaan tietoa. Se lopulta helpottuu ja kun itse vaihto alkaa, niin ei ole niin pihalla kaikesta. Kurssit, joita itse valitsin, tuntui oikeilta, mutta kun koulu alkoi, jouduin jättämään yhden kurssin. Musta tuntui, että se kurssi ei antanut mulle sitä mitä halusin, ja olin todella helpottunut, että jätin sen kurssin tekemättä. Siinä vaiheessa lukuvuotta en enää voinut valita kurssin tilalle toista, joten suoritin täällä ollessa vain kolme kurssia. Ei se maailma siihen kaadu, mutta jos olisin hieman enemmän tutkinut asioita ennen tänne tuloa, olisin välttänyt koko hässäkän.
Juttelin monien ex-vaihtareiden kanssa ennen omaa vaihtoani. Musta tuntui, että kaikki hehkutti omaa vaihtoaan, ja mulle tuli tunne, että vaihtoon lähteminen on tosi helppo juttu. Noin viikko ennen omaa lähtöä mut valtasi tunne, että en halua lähteä. En saanut öisin unta, kun vaan mietin, että entä jos en saa kavereita, tai entä jos ikävä kasvaa sietämättömäksi. Voin myöntää, että eka kuukausi täällä ollessa meni aika synkissä tunnelmissa. Seurasin Suomessa olevien ystävien some-kanavia ehkä turhankin liikaa ja koin suurta fomoa. Halusin vaan ostaa lipun kotiin ja palata siihen tuttuun ja turvalliseen arkeen. Onneksi mulla oli täällä paikallinen tuttu, joka oli ollut vaihdossa Rovaniemellä ja ymmärsi mun tilanteen. Hän sanoi mulle tosi kliseisesti, että mun pitää käydä pohjalla, jotta voin nousta ylös. Yks ilta makasin sängyllä ja kuuntelin suomiräppiä ja päätin, että tää on se syvin pohja ja tästä edespäin otan kaiken irti vaihdosta. Niin tein, ja en kadu hetkeäkään. Kun päätin ottaa vaan päivä kerrallaan niin mun stressitasotkin laskivat. Välillä on vaikeeta huomata, kuinka upeita asioita tapahtuu lähellä, kun on ikävä toisaalle.
Taija
Terveisiä kenguruiden ja koalojen keskeltä, Australiasta. Mun vaihto-opiskelu seikkailu alkoi viime heinäkuun lopulla. Näihin neljään kuukauteen on mahtunut monta kirjastossa vietettyä tuntia, reissuja kavereiden kanssa ympäri maata, tunne myrskyjä laidasta laitaan, arkea sekä opiskelurientoja. Näin lukuvuoden lopulla mun päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Olen hirmu kiitollinen, että mulle on annettu mahdollisuus muuttaa toiseen maahan ja kokea jotain, mitä en takuulla Suomessa kokisi. Tässä postauksessa kerron mun hakuprosessista sekä vaihdon alkuvaiheista. Tulen julkaisemaan toisen postauksen, jossa keskityn enemmän siihen, mitä vaihto-opiskelu on mulle antanut. Kerron, miksi mä uskon, että jokaisen kannattais edes harkita opiskelua ulkomailla.
Koin hakuprosessin jokseenkin työlääksi. Mun suurin ongelma oli laiskuus. Olin tosi laiska hakemaan tietoa. Hakuprosessin kokeneena, kannustan sen kanssa kamppailevia oikeasti viettämään aikaa kohde yliopiston nettisivuilla ja hakemaan tietoa. Se lopulta helpottuu ja kun itse vaihto alkaa, niin ei ole niin pihalla kaikesta. Kurssit, joita itse valitsin, tuntui oikeilta, mutta kun koulu alkoi, jouduin jättämään yhden kurssin. Musta tuntui, että se kurssi ei antanut mulle sitä mitä halusin, ja olin todella helpottunut, että jätin sen kurssin tekemättä. Siinä vaiheessa lukuvuotta en enää voinut valita kurssin tilalle toista, joten suoritin täällä ollessa vain kolme kurssia. Ei se maailma siihen kaadu, mutta jos olisin hieman enemmän tutkinut asioita ennen tänne tuloa, olisin välttänyt koko hässäkän.
Juttelin monien ex-vaihtareiden kanssa ennen omaa vaihtoani. Musta tuntui, että kaikki hehkutti omaa vaihtoaan, ja mulle tuli tunne, että vaihtoon lähteminen on tosi helppo juttu. Noin viikko ennen omaa lähtöä mut valtasi tunne, että en halua lähteä. En saanut öisin unta, kun vaan mietin, että entä jos en saa kavereita, tai entä jos ikävä kasvaa sietämättömäksi. Voin myöntää, että eka kuukausi täällä ollessa meni aika synkissä tunnelmissa. Seurasin Suomessa olevien ystävien some-kanavia ehkä turhankin liikaa ja koin suurta fomoa. Halusin vaan ostaa lipun kotiin ja palata siihen tuttuun ja turvalliseen arkeen. Onneksi mulla oli täällä paikallinen tuttu, joka oli ollut vaihdossa Rovaniemellä ja ymmärsi mun tilanteen. Hän sanoi mulle tosi kliseisesti, että mun pitää käydä pohjalla, jotta voin nousta ylös. Yks ilta makasin sängyllä ja kuuntelin suomiräppiä ja päätin, että tää on se syvin pohja ja tästä edespäin otan kaiken irti vaihdosta. Niin tein, ja en kadu hetkeäkään. Kun päätin ottaa vaan päivä kerrallaan niin mun stressitasotkin laskivat. Välillä on vaikeeta huomata, kuinka upeita asioita tapahtuu lähellä, kun on ikävä toisaalle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.