Fuksihärdelli 2018
Moikka taas!
Lupasin kertoa vähän enemmän fukseilusta, joten tässä postauksessa kerron siitä, millainen oli Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tervetulotoivotus tänä vuonna. Monet ovat usein hyvinkin kiinnostuneita juuri siitä, millaisia eri yliopistoissa orientaatioviikot/fuksimeiningit ovat. Alla siis tiivistelmä meille järjestetystä kolmen viikon ohjelmasta.
Yliopiston järjestämä orientaatio alkoi elokuun lopussa ja 21.8. istuttiin jo Fellman-salissa odottaen tulevaa. Tiedekunta oli laatinut meille aloitusohjelman, jonka avulla tutustuttiin niin Lapin yliopistoon sekä meille tärkeimpiin sidosryhmiin, että itse aiheeseen eli oikeustieteeseen. Orientaation alkupäivinä kuulimme siis hyvin paljon kaikenlaista informaatiota koskien opintoja ja yliopiston muuta toimintaa, kuten terveydenhuoltoa. Meille kävivät myös esimerkiksi eri alojen juristit kertomassa töistään, mikä oli hyvin mielenkiintoista. Näiden infopläjäyksien jälkeen alkoivat oikeustieteeseen perehdyttävät luennot, jotka sisälsivät tietoa esimerkiksi oikeudellisesta tiedonhausta, oikeushistoriasta ja oikeusinformatiikasta. Orientaatioviikkojen aikana ei tarvinnut vielä oikein kunnolla opiskella mitään, vaan kokosimme viikkojen aikana käydyt asiat yhteen oppimispäiväkirjan muodossa. Tästä kolmen viikon orientaatiosta saimme lopulta 5 opintopistettä "Juridiikan perusteet" pool:in muodossa.
No mitä muuta tuon kolmen viikon aikana sitten tapahtui? Oh boy, vaikka mitä! Päivät olivat todella pitkiä kun aamusta iltapäivään kuunneltiin ensin luentoja, joiden jälkeen meille fukseille oli järjestetty vaikka minkälaista tapahtumaa myöhään iltaan asti (ja välillä yöhön..). Alla siis hieman enemmän tapahtumista, joissa itse olin messissä! Ihan kaikkeen en ehtinyt mukaan, mutta silti tuntui, että mitään en kuitenkaan missannut. Kolmen viikon hulinoiden jälkeen kotona mummoilukin tuntui oikein kaivatulta, joten en tiedä kuinka moneen tapahtumaan sitä olisi voinut vielä taittua. Suosittelen kuitenkin kaikkia tulevia fukseja osallistumaan järjestettyihin opiskelun ulkopuolisiin tapahtumiin (vaikka välillä ei edes kiinnostaisi), koska niissä tutustuu erittäin hyvin kanssafukseihin ja niissä on tietty myös hauskaa.
Fuksit vs. vanhat kick start with Elsa Rovaniemi - ultimate
Tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jossa olin itse mukana. Elsa Rovaniemi järjesti ultimatepelin fuksien ja vanhojen välillä. Tämä oli ensimmäinen kilpailu fuksien ja vanhojen välillä, jonka jälkeen kilpailuputki siis kunnolla alkoi. Peli kulki rennolla otteella ja katsomon puolella vielä rennommalla tutustumisella. Peliä edelsi myös hieman tutumisleikkejä, mikä oli mielestäni tosi kiva juttu, koska samana päivänä oli vasta alkanut koulu, jolloin ei oikein vielä tiennyt/tuntenut ketään.
Valdemarin piknik
Tässä tapahtumassa nimensä mukaisesti päästiin pikniktunnelmaan, kun tutor-ryhmissä nautiskeltiin säästä (tai ei..) ja herkuista. Piknikin jälkeen ilolla nautittuja satoja kaloreita karisteltiin fuksien ja vanhojen välisessä fudispelissä (toinen kilpailu), jonka jälkeen suunnattiin vielä läheiseen ravintolaan Valdemariin lauleskelmaan karaokea (kolmas kilpailu) ja nauttimaan illasta.
Artiklan baarikierros
Fuksiviikoilla päästiin myös tietysti appromeininkeihin. Baarikieroksella oli teemana "matkalla maailman ympäri", mikä näkyi fuksiryhmien pukeutumisessa ja käyttäytymisessä. Meidän ryhmä oli legendaarinen yöjuna 865, joka kiisi pitkin maailmaa (=Rolloa). Täytyy muuten mainita, että baarikierros oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista ihan vain senkin takia, että kyseisen päivän jälkeen osasi navigoida paljon paremmin keskustassa, haha!
Pohjolan pidot
Ekat sitsit! Päästiin siis heti orientaatioviikoilla myös sitseilemään. Sitseistä ei tietenkään ole kuvamateriaalia, koska puhelimen käyttöhän on sitseillä kiellettyä..
Fuksicocktail by Elsa
Lapin yliopiston oikeusieteellisen omalla ainejärjestöllä, Artiklalla, on oma tila - Toippari. Toipparissa järjestetään usein erilaisia tapahtumia ja orientaatioviikoilla siellä pidettiin muun muassa Elsan järjestämä fuksicocktail. Tässä oli siis kyse tapahtumasta, jossa esiteltiin Elsan toimintaa ja muuten vain taas päästiin tutustumaan toisiimme (ja cocktaileihin) vähän paremmin.
Fuksiaiset
Ne kauan odotetut fuksiaiset! Teemana oli "They said we could be anything so we became...". Fuksiaisissa nähtiin siis kaikenlaisia haaveita kelmuttajista tiskirätteihin. Fuksiaiset muuten olivat hyvin perinteiset rastien suorittamisineen. Hauskaa oli!
Fuksiasten finaali
Fuksiaisten jälkeen oli vielä tietysti fuksiaisten finaali teemalla "bling bling", jossa selvitettiin lopulta koko fuksihärdellin mestaruus käytyjen osakilpailuiden + loppukilpailun merkeissä.
Kuten sanottua, näiden tapahtumien lisäksi oli vielä muitakin tapahtumia. Itse en todellakaan ennättänyt käydä kaikissa tapahtumissa, mutta silti koen, että sain tarpeeksi irti Fuksihärdellistä! Tulevia fukseja siis kehotan osallistumaan mahdollisimman moneen erilaiseen tapahtumaan ja menemään ihan vaan fiiliksen mukaan. Aina ei tarvitse hillua yömyöhään Muunissa (you know or you will know) vaan tapahtumiin voi vaikka mennä vaan käymään :)
Ciao, auf wiedersehen ja sitä rataa!
Johanna
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.