Vaihto-opinnoista

Hakiessani vaihtoon maisterivaiheessa, olin täysin varma osaamisestani ja siitä, että tulisin pärjäämään opinnoissani täällä vallan mainiosti. Kun helmikuussa istuin ensimmäiselle luennolleni vaihtoyliopistossai, oli ääni kellossa hieman erilainen. Pieni pakokauhun poikanen hiipi takaraivooni professorin kertoessa tämän olevan tiedekunnan vaikein kurssi, joka tulee kevään aikana vierittämään kyyneleitä poskiamme pitkin. Vielä ei ole itkuun saakka tultu, mutta pitkästä ilostahan se yleensä sitten vasta pääseekin. Miten opinnot vaihtoyliopistossani eroavat Lapin yliopistossa opiskelusta?


Opintoni täällä ovat jokseenkin vaativampia kuin mihin olen tottunut Lapin yliopistossa. Suurimpana yllätyksenä kasvoille läimähti täällä todellisuus siitä, että opinnot voivat viedä aivan vietävästi aikaa. Ja ihan rehellisesti sanottuna näin kauniissa kaupungissa kuin Praha, tuota aikaa mielellään käyttää kaikkeen muuhun kuin opintoihin. Kurssit ovat sisällöiltään huomattavasti laajempia, joten niihin kuuluu myös huomattava määrä luettavaa.

Ensimmäisen viikon aikana luennoilla kerrottiin kursseilla vaadittavista suorituksista. Tuijottelin professoreita monttu auki luento toisensa jälkeen. Midterm exam, Final exam, quality attendance, small group presentation. Opintojen saralla siis tekemistä on riittänyt näin suomalaiselle "kurssi suoritetaan esseellä tai tentillä" -suoritusmuotoon tottuneelle opiskelijalle.

Lukuvuosi on rakennettu täällä täysin erilailla kuin Lapin yliopistossa. Lukuvuosi on jaettu kahteen lukukauteen ja samat kurssit kestävät koko lukukauden. Olet siis kirjaimellisesti loukussa valitsemiesi kurssien kanssa läpi kevään, syteen tai saveen. Aluksi koin tämän oudoksi, mutta muutaman kuukauden jälkeen olen löytänyt siitä paljon hyvää. Tällaisen jatkuvuutta tuottavan systeemin ansioista opintoihin tulee rutiini, eikä joka aamu tarvitse tarkistaa kalenterista, onko tänään luentoja tai alkaako kenties taas uusi kurssi.

Luennot sen sijaan kestävät täällä ainoastaan puolitoista tuntia. Tämä oli alusta alkaen mielestäni loistava systeemi. Kolmen, neljän, jopa viiden tunnin luennot, joilla olen kuluttanut Lapin yliopiston penkkejä, ovat aivan liian pitkiä. Keskittyminen luennoilla on aivan eri tasolla, kun luennot ei kestä ikuisuutta.

Vaikka monet asiat opinnoissani täällä ovat erilaisia kuin Lapin yliopistossa, kotoisaksi olon tekee tuo opiskelijoiden täydellinen hiljaisuus luennoitsijan yrittäessä aktivoida opiskelijoita kysymyksillä.

-Mirka

-----------------------------------

How do my studies here in Prague differ from my studies at the University of Lapland?
Well, I must admit that the studies in here are more demanding than in Lapland. I had absolutely no idea how much time you actually can spend in studies. Also the academic year is scheduled totally differently than in my home university. I quite like the system in here and I think it has many advantages. Even though many things are different here when it comes to studies, one thing makes me feel home at the uni: Nobody answers when the lecturer tries to engage the students by asking something about the topic under discussion. Just like in Finland. The silence when you are supposed to have a sophisticated discussion about an academic topic.

-Mirka


Kommentit

Suositut tekstit