Kuka voitti vaalit?

Viime sunnuntaina käytiin kuntavaalit ja valittiin uudet kunnanvaltuustot Suomen kuntiin tuleviksi neljäksi vuodeksi. Media on edellisten päivien ajan ollut täynnä tarinoita vaalivoittajista ja -häviäjistä. Kuka sitten oikeastaan voitti kuntavaalit 2017?

Muun muassa Eurooppaan suuntautunut pakolaistulva, sekä terrori-iskut Euroopan pääkaupungeissa ovat luoneet äärioikestolle ja oikeistopopulismille kasvualustan, jota 'maahanmuuttokriittiset' puolueet ovatkin käyttäneet valitettavan onnistuneesti hyväkseen.  Näissä vaaleissa Suomen 'maahanmuuttokriittisenä' tunnettu puolue Perussuomalaiset kuitenkin koki, kuten media on sen sanoiksi pukenut, murskatappion.

Vihreät sen sijaan sai historiallisen paljon ehdokkaitaan läpi, ja nousi Jyväskylässä suurimmaksi puolueeksi. Vihreät marssivat vaalivoittoon vastikään myös Hollannissa ja Itävallassa. Useat näkyvät vihreät, kuten Ozan Yanar, ovat puhuneet kovaäänisesti muun muassa koulutusleikkauksia ja tiukentunutta pakolaispolitiikkaa vastaan. Vihreät ei enää näyttädykään äänestäjille yhden asian, ympäristön, puolueena. Vihreät onnistuivatkin näyttäytymään näissä vaaleissa oppositiopolitiikan inhimillisenä kärkenä, toisin kuin SDP, jonka vaalitulos ei ollut murskaava kumpaankaan suuntaan.

Nämä vaalit olivat myös pieni voitto naisille, joita valittiin valtuustoihin enemmän kuin koskaan aiemmin. Edelleen naisten osuus valtuustoissa on alle 40 prosenttia, mutta kehitystä on tapahtunut. Vaalit olivat jokseenkin voitokkat myös pienpuolueiden osalta, sillä Suomen itsenäisyyspuolue piraattipuolue, liberaalipuolue, kommunistinen puolue ja tammikuussa puolurekisteriin rekisteröity feministinen puolue saivat ehdokkaitaan läpi. Pienpuolueiden onnistuminen onkin piristysruiske demokratialle.

Vaaleissa meni läpi myös paljon näkyviä nuoria ympäri maata. Toivottavasti tämä tarkoittaa tulevissa vaaleissa nuorten yhä kasvavaa osuutta, sillä edelleen esimerkiksi Lapissa valtuustojen keski-ikä on hieman yli 50 vuotta.

Kuntavaalien tulos puhuu (toivottavasti) inhimillisemmän ja oikeudenmukaisemman politiikan noususta ja hallituspuolueiden alamäestä.

-Mirka
P.S. Prahassa on jo kesäkelit, terkkuja lämpimästä siis!

Kommentit

Suositut tekstit