Saako opiskelija lomailla?

Aloitin kesätöiden hakemisen jo tammikuussa ja täyttelin hakemuksia niin erilaisiin kaupan alan töihin kuin luovan alan kirjoitus- ja kuvaushommiin. Päätinkin hyvissä ajoin, että vanhaan työpaikkaani en hae minulle sopimattoman kolmivuorotyön takia eikä siivousalan työtkään enää houkuttaneet – siivoajan työ kun on oman kokemukseni perusteella yksi rankimpia ja vähiten arvostettuja töitä, mitä Suomesta löytyy. Suuri hatunnosto ja kiitos siis kaikille siivoustyötä tekeville, itselleni riitti lukion jälkeisenä välivuotena kerrytetty kokemus. Muotoilualan kesätöihin en vielä kokenut omaavani tarvittavaa osaamista eikä harjoittelupaikkaakaan kannattanut vielä ensimmäisen vuoden jälkeen etsiä. Odotukseni olivatkin korkealla kaupan alan kesätöiden suhteen, minulla kun on parin vuoden työkokemus myyjän työstä.


Kun hakemistani kesätöistä ei sitten alkanutkaan kuulua haastattelukutsuja, nosti paniikki hetkeksi päätään. Miten minä pärjään, jollen saa töitä? Kesäopintoja voisi toki suorittaa, mutta kesäopintotarjonnasta ei löydy minun opintosuunnitelmaani hyödyttäviä kursseja, joten opintotukikuukausien käyttäminen ”ei opintoja edistäviin”-kursseihin tuntuu hölmöltä. Etenkin, kun minulla niitä tukikuukausia ei liikoja ole. Asia painoi mieltäni jonkin aikaa, mutta pari viikkoa sitten tajusin, että eihän minulla oikeasti ole mitään hätää. Täytyy vain ottaa käyttöön suunnitelma B ja kuluttaa säästötilin viimeisetkin eurot. Pahan päivän varallehan minä niitä työssä ollessani säästin. Ja alitajuntaisesti tämän varmasti tiesinkin, kyllähän sitä ihan oikeassa hädässä kelpaa työ kuin työ, oli se sitten kuinka raskasta tai epämiellyttävää tahansa. Tai niin ainakin minulle on opetettu.


Aionkin tämän kesän vain olla ja nauttia. Istua laiturilla aamuun saakka, syödä litroittain jäätelöä ja tehdä juuri sitä, mikä milloinkin hyvältä tuntuu. Ottaa kaiken irti kiireettömyydestä ja nauttia hetkestä, Suomen kesä kun ei kestä loputtomiin. Jos siis joku muukin on edelleen vailla kesätöitä, niin älkää huoliko: työllistyminen ei ole itsestäänselvyys, vaikka olisi kuinka hyvä tyyppi. Jos sinulla vain on mahdollisuus lomailla kesän ajan, tee se hyvällä omallatunnolla.

-Johanna

//

I started my summer job seeking in January but so far I haven’t had any success. At first I felt very nervous about it but few weeks ago I realized that I have nothing to worry about. I just have to take plan B in action and use the last euros from my saving account. After all, I have saved them for a rainy day. So my plan for the summer is to relax and enjoy. Sit on the dock till morning, eat loads of ice cream and do whatever I feel like doing. Getting a job shouldn’t be taken for granted no matter how great guy you are. So if you have a chance to vacation this summer, do it with good conscience.

-Johanna

Kommentit

  1. Kyllä sinä vielä saat töitä joskus, älä lannistu, nauti kesästä niin kuin se olisi viimeinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommentin :) Kiitos, aion kyllä nauttia kesästä täysillä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit