Paratiisi on nurkan takana

Tämän blogin otsikko on lainattu perulaisen kirjailijan Mario Vargas Llosan vuonna 2005 suomennetusta romaanista El paraiso en la otra esquina (2003). Otsikkoani ei ole tässä yhteydessä tarkoitettu otettavaksi sen enempää kirjaimellisesti kuin ironiana työharjoittelun kohdemaatan Perun suhteen. Peru on uskomattoman kaunis ja mielenkiintoinen maa, jossa on paljon yhteiskunnallisia ongelmia ja sitä myötä kaikkea muuta kuin paratiisi. Ja ainakin osittain näiden ongelmien vuoksi olen nyt täällä työharjoittelussa. Mutta ei unohdota paratiisia koskevaa teemaa näin nopeasti. Ehkä ja todennäköisesti lähimmäksi paratiisia Peru pääsee ruokakulttuurinsa puolesta - vastaavaa makujen ja keittotaitojen monipuolisuutta ei ole helppo löytää muualta. Maassa vieraileva extranjero törmää useammankin kerran kysymyspariin: a) pidätkö Perusta? ja b) pidätkö perulaisesta ruoasta. Tosin ei aina tässä mainitussa järjestyksessä.

Oma työharjoitteluni toteutui viime vuonna lähettämäni hakemuksen perusteella. Hain maakohtaista työharjoittelupaikkaa CIMO:n tarjoamista vaihtoehdoista ja pääsin hieman itseänikin yllättäen jatkoon, joka käytännössä merkitsi hakemuspaperieni (varsinainen hakemus, ansioluettelo sekä motivaatiokirje) lähettämistä eteenpäin valitsemaani kohdemaahan. Täällä Perussa asiaani ryhtyi hoitamaan paikallinen WorkUse -organisaatio, joka myöhemmin syksyllä lähetti ehdotuksia mahdollisista työharjoittelupaikoista. Vaikka pääaineeni onkin sosiaalityö, niin valinta työharjoittelupaikan suhteen painottui lopulta sivuaineeseeni erityispedagogiikkaan. Paljolti yksinkertaisesti siksi että kyseisen alan paikkoja oli paremmin tarjolla, eikä työ tällä alalla vaadi samalla tavalla paikallisten lakien ja asetusten tuntemusta kuin tehtävät sosiaalialalla. Viime marraskuussa tein valintani omasta puolestani ja Skypen kautta tehdyn haastattelun perusteella sain lopullisen vahvistuksen ja kirjallisen sopimuksen työtehtävistä ja työajoista. Näin jälkikäteen ajatellen kaikki sujui varsin mutkattomasti ja luotettavasti, eikä yhteydenpito tuottanut ongelmia. Ennen lähtöäni tein myös sopimuksen Lapin yliopiston kanssa opiskelijablogin kirjoittamisesta kertoakseni kokemuksistani työharjoittelusta ulkomailla.

Miksi sitten Peru? Syitä on useita ja kaikki enemmän tai vähemmän henkilökohtaisia. Etelä-Amerikka on kiehtonut mieltäni jo lapsuudestani lähtien. Osa tätä laajaa aluetta ja sen asukkaita koskevia mielikuviani on ollut pitkälti stereotyyppisiä ja ennakkoasenteiden muovaamia, mutta näitä vääristymiä on ollut mukava korjata ja tarkentaa vuosien myötä.

Peru ei ole paratiisi, eikä se ole otsikon mukaisesti edes nurkan takana. Suora non-stop lento Amsterdamista Limaan kestää liki 13 tuntia. Jos on saanut itselleen ikkunapaikan koneen vasemmalta puolelta, saa Atlantin ylityksen jälkeen ihailla useamman tunnin ajan pohjoisen Etelä-Amerikan kiehtovia maisemia ennen kuin kone iltahämärissä laskeutuu Liman Jorge Chavez -lentokentälle. Lentojen hinnat eivät ole kohtuuttomia matkan pituuteen nähden; parhaimmillaan menopaluun Helsingistä Limaan KLM-yhtiön siivin saa alle 700 euron - normaalisti hinnat pyörivät 1000 euron molemmin puolin.

Blogikirjoituksiani täältä Perusta tulee kaikkinensa kuusi, joista tämä ensimmäinen on varsin yleisluontoinen. Seuraavissa blogikirjoituksissa pyrin keskittymään kussakin yhteen aiheeseen joka toivottavasti herättää kiinnostusta blogini lukijoiden keskuudessa. Puolet blogikirjoituksista kirjoitan yliopiston kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti englanniksi.

Lima. Noin kymmenen miljoonan asukkaan metropoli Tyynen Valtameren äärellä on Perun pääkaupunki ja sen ehdoton keskus. Muut kaupungit jäävät pitkälle jälkeen Liman koosta ja merkityksestä, mikä on merkinnyt myös valtavaa muuttopainetta Liman ulkopuolisista provinsseista tänne pääkaupunkialueelle. Eikä tietystikään ilman ongelmia, joista ruuhkautunut liikenne joka päivä muistuttaa. Ruuhkautumista lisää paitsi ajoneuvojen kasvanut määrä, niin myös paikallinen liikennekulttuuri. Liikenteen sujuvuutta häiritsevät niin autoilijat kuin jalankulkijat yhtä lailla. Olosuhteidensa - tasainen maa-alue ja ilmasto - puolesta Lima olisi mitä ihanteellisin pyöräilykaupunki, mutta varsinainen pyöräilybuumi on täällä vasta vihreällä versolla. Tässä yhteydessä kunnioittava hatun nostoni noille kaikille huimapäille jotka tuolla liikenteen seassa pyöräilevät päivittäin.

Limassa on koostaan huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi ?)  yllättävän paljon puistoja. On pieniä puistoja ja suuria puistoja ja yleensä hyvin hoidettuja kauniine istuksineen ja muistomerkkeineen. Voisi vain kuvitella että rovaniemeläinen kaupunkisuunnittelu ns. repisi pelihousunsa nähdessään kunka paljon täällä miljoonakaupungissa maa-alaa luovutetaan yhteiseen käyttöön ja virkistykseen kauas rakennusliikkeiden taseiden ulottumattomiin. Mutta nyt ei olla Rovaniemellä.

Liman metropolialue koostuu useammasta eri kunnasta, jotka voivat erota toisistaan hyvin paljon. Suurimmat ja samalla näkyvimmät erot ovat - ei kovinkaan yllättäen - elintasossa. Oma vuokrattu huoneeni sijaitsee varsin keskiluokkaisella San Miguelin alueella. Puolitoista tuntia bussia ja metroa käyttäen pääsen työpaikalleni San Juan de Mirafloresiin jossa yleinen elintaso on selvästi huomattavasti alhaisempi. Paikalliset ihmiset molemmissa ympäristöissä ovat yhtä lailla ystävällisiä, mutta jonkinasteinen viritetty varovaisuus näissä vaatimattomimmissa asuinympäristöissä ei ole liioittelua. Jos kohta tätä varovaisuutta ei ole syytä ylimitoittaa. Vaikka täällä omassa työympäristössäni selvästi ainoana ulkomaalaisena herätän varmasti huomiota, mitään ongelmatilannetta ei ainakaan vielä ole tullut vastaan.

Perussa katolinen usko on maan valtauskonto ja itselleni katolisen kirkon jäsenenä tämä on tietysti muun toiminnan ohella mielenkiintoinen tilaisuus päästä tutustumaan paikalliseen seurakuntaelämään. Perulaisten suhtautuminen katolisen kirkon toimintaan ja opetukseen näyttää olevan varsin käytännönläheistä. Tähän on varmasti useita syitä. Toisaalta Peru on myös kohtuullisen maallistunut valtio, jossa on pitkät perinteet vasemmistolaiselle poliittiselle toiminnalle. Kylmän sodan aikana alkuperäinen tarkoitus oli jatkaa Kuubassa alkanutta vallankumouskehitystä täällä Perussa ja tehdä maasta ensimmäinen sosialistinen valtio Amerikan mantereella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jotain erityissuhdetta Moskovan suuntaan on kuitenkin pidetty yllä. Kaduilla olen nähnyt satunnaisesti Ladoja ja Perun asevoimat käyttävät paljolti ns. neukkukalustoa, mikä tietysti lämmittää 80-luvulla asevelvollisuutensa suorittaneen suomalaismiehen mieltä. Puhuttaessa kirkosta täällä Etelä-Amerikassa ei ole syytä unohtaa paikallisissa olosuhteissa syntynyttä Vapautuksen teologiaa, jonka puitteissa pääosin katolisen kirkon papisto kirkon oppeja ja sanomaa hyödyntäen kritisoi silloisten sotilasdiktatuurien ihmisoikeusrikkomuksia ja demokratiavajetta.

Kansanvaltainen ja useassa suhteessa liberaali demokratia on täällä Perussa varsin tuore ilmiö. Keskimääräistä heikommista lähtökohdista huolimatta silmiinpistävää on perulaisten usko parempaan tulevaisuuteen. Lasten ja nuorten koulutuksen merkitystä korostetaan monissa eri yhteyksissä. Ja lapsia täällä tuntuu riittävän. Ainakin omissa mielikuvissani näen perulaiset - erityisesti nuoret - katseensa eteenpäin suunnaineina ja ns. tekemisen meiningin omaksuneina kansalaisina. Jos olen tässä suhteessa ylioptimistinen, niin kuitenkin parempi näin. Silmämääräisesti katsottuna ansiotöitä tuntuu olevan kohtuullisen hyvin tarjolla, myös vaatimattomampia ja suomalaisen silmin ilmeisen tehottomia työtehtäviä, jotka kuitenkin tehottomuudestaan huolimatta tuottavat täällä pientä lisäarvoa ympäristölleen ja mahdollisuuden työllistyä muuten heikosta työllistymiskyvystä huolimatta. Työharjotteluni puitteissa saan oman harjoittelupaikkani henkilöstöltä ja muilta tapaamiltani opetusalan ammattilaisilta kuulla paljon Suomen koulutusjärjestelmän suitsutusta. On hienoa nähdä ja kuulla omaa isänmaataan kehuttavan tässä yhteydessä. Kasvatustieteilijöiden työ ei ole mennyt hukkaan. Lämmin kiitos tässä yhteydessä Suomen paikalliselle suurlähetystölle josta sain jaettavaksi eteenpäin espanjankielistä materiaalia suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

Seuraavassa, 2. helmikuuta ilmestyvässä blogikirjoituksessani kirjoitan lähemmin työharjoittelupaikastani, työtehtävistäni sekä perulaisesta koulu- ja opiskelumaailmasta.

Hasta luego!

Harjoittelupaikkani erityislasten kanssa kunnallisella uima-altaalla. Lasten ilo vesileikeistä on universaalia ja jakamatonta.

Sunnuntai-iltapäivän surffailua.

Liman kuuluisin puisto Parque del Amor. Ei mitään kevyttä suukottelua vaan pussailua big time. 

San Juanin metroasema. Värikkäät mototaxit ovat paikallisliikenteen usein ensimmäinen ja viimeinen kuljetusmuoto.