Lomailun sietämätön vaikeus


Joululomat alkavat olla viimeistään nyt lusittu, ja edessä on vaikea paluu arkeen. Vai onko? Opiskelijat ovat monesti asemassa, jossa ei ole mahdollisuutta täysin asettua lomamoodiin. Esimerkiksi kesät menevät usein töissä ja säästöjä keräten, ja ahkerimmat sekä onnekkaimmat käyttävät myös muut, lyhyemmät lomat töissä puurtaen. Jos kesätyöt jäävät saamatta, melko usein vapaa aika käytetään enemmän tai vähemmän opintojen edistämiseen. Joskus tämä voi olla jopa toimeentulon ehto, sillä opiskelija ei yleensä ole oikeutettu muuhun kuin opintotukeen, jota taas ei voi nostaa, ellei opintoja kerry vaadittavaa määrää. Opiskelijan mahdollisuudet lomailuun ovat toisin sanoen heikot.  

Omatkin suuret odotukset pitkälle joululomalle osoittautuivat katteettomiksi ja suuruudenhulluiksi. Loma meni lopulta opintosuorituksia rustaillen ja vuoden vaihteen kulmilla alkavaan kesätyön metsästykseen ryhtyessä. Käteen jäi vain muutama päivä perheen parissa ja pari pitempää viikonloppua. Miten sitten opiskelija saa akkunsa ladattua? Kaipa yliopisto-opiskelijan etu on se kuuluisa akateeminen vapaus, jonka varjolla saa aika pitkälti itse aikatauluttaa omat puuhansa. Tämä mahdollistaa silloin tällöin tapahtuvan akkujen latailun ja laiskottelun. Siinä mielessä väittäisinkin, että opiskelijat ovat hyvin lähellä yrittäjiä, jotka myöskin kykenevät lomailemaan vain harvakseltaan.


Oma ongelmani on se, että suunnittelen usein asioita, joita haluaisin lomallani tehdä. Sen vuoksi stressistä irti päästäminen on vaikeaa, sillä pelkään, että jos en käytä aikaani suorittamiseen, jäävät suunnitelmat toteutumatta. Tarkoituksenani oli muun muassa valokuvata, mutta pääasiassa huonojen kelien ja muun aktiviteetin, kuten joulun aikaan ajettujen noin 1000 kilometrin vuoksi, se jäi vähemmälle. Ehkä loma on lomaa vasta silloin, kun sille ei lataa liikaa odotuksia, vaan antaa asioiden rullata omalla painollaan. Säälle ja monelle muulle asialle ei mahda mitään, joten on parempi nojata taaksepäin ja käyttää aika ihan vain ollen.

//

Students rarely have the luxury to have a holiday. Summers are used for working and saving money for the rest of the year and some even use shorter lecture brakes for work. Now is the time for job seeking for the upcoming summer. I had to use most of my so called vacation for writing applications.

One of my biggest mistakes was to make big plans for the Christmas vacation. Most of them never came true for various reasons, which resulted even more stress. Maybe the best vacation is the one you do not make strict expectations on and just enjoy the moment?

- Matias

Kommentit

Suositut tekstit