Iso paha gradu

Tänään ajattelin kirjoitella alkavan kaamoksen kunniaksi graduprosessin pimeyksistä. Vaikka olenkin täysin aloittelija gradukamppailussa ja vasta tutkimussuunnitelmavaiheessa, olen välillä onnistunut vajoamaan turhautuneisuuden ja lamaantumisen saattelemana gradupimeyteen. Ja sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä ei aina ole näkynyt.


Miksi se gradu tuntuu toiselle ylitsepääsemättömältä, kun toinen kiitää läpi graduseminaarin kuin luotijuna, jonka pääteasemalla odottaa valmis gradu? Tyhjentävää vastausta tähän on tuskin kenelläkään, mutta sivistyneen arvauksen uskaltanen kuitenkin esittää: Toiselle aloittaminen on haaste, kun toinen taas vain tarttuu toimeen heti. Toinen vaihtaa aihetta kolme kertaa, kun toinen pysyy ensimmäisessään. Toinen haluaa sinnikkäästi käyttää tiettyä teoriaa, kun toinen ymmärtää päästää irti sopimattomasta teoriasta. Toiselle myös gradun aihe on selvä jo syntyessään, kun toinen pähkäilee pitkäänkin. Uskon siis, että kysymys lienee tekemisen tavoista ja jokaisella meillä on omamme. Ja saapi ollakin. Jokainen meistä on myös omanlaisensa tekijä. Eikä kaikkien pidä samanlaisia ollakaan.

Kysymys ei missään nimessä ole siitä, että toinen olisi parempi ja toinen huonompi. Jokaiselle gradu on omanlaisensa projekti. Toinen etsii tietään kauemmin kuin toinen. Ei ole olemassa mitään valmista polkua täydelliseen graduun, minkä varrella kaikki sujuisi kuin tanssi ja tiedekuntaneuvosto takoisi Laudaturia tiskiin toukokuun päätteeksi.

On kuitenkin olemassa muutama perusasia, joiden avulla se polku helpottunee. Allekirjoittaneella on ollut enemmän ja vähemmän vaikeuksia nimenomaisesti tuon aloittamisen kanssa ja olenkin saanut oivia, joskin hitusen itsestäänselviä vinkkejä, joilla saamattomuuden suosta nouseminen on mahdollista meille kaikille. Jos siellä ruudun toisella puolen on joku samassa suossa vellova, otapa vinkistä vaari:

1.Tuumasta toimeen. Nyt oikiasti se pylly ylös (Lovisan) sohvalta ja kirjastoon, ei se teksti itse itseään kirjoita.
2. Tee hommia aluksi edes 15 minuuttia päivässä. Se on alku sekin.
3.Älä tee valtavia suunnitelmia. Et kuitenkaan pysy niissä, jos ne ovat liian valtavia ja uppoat syvemmälle suohon epäonnistuessasi suunnitelman noudattamisessa. Pidä jalat maan pinnalla.
4.Aseta tavoitteita, pieniä ja isoja. Ensimmäisen päivän tavoitteesi voi olla esimerkiksi yhden hyvän lähdekirjan etsiminen. Ei tarvitse tavoitella heti Nobelin palkintoa.
5.Tee valintoja ja pysy niissä. Ei kannata vaihtaa aihetta joka graduseminaariin.
6. Muista, että se on kuitenkin vain gradu. Harvalla gradulla pystyy muuttamaan maailmaa, joten siitä ei pidä tehdä liian suurta numeroa myöskään itselleen.
7.Usko itseesi. Sie olet monta vuotta opiskellut tätä, kyllä sie muuten osaat.
8.Kirjoita. Jotain. Mitä vain. Näet edistymisesi, kun konkreettisesti kirjoitat.
9.Juo paljon kahvia ja valita muiden seminaarilaisten kanssa gradutuskista. Tämä neuvo on allekirjoittaneen oma, joten ei ehkä kannata varauksetta noudattaa.
10.Laita nyt tämä välilehti ja se Facebook kiinni ja tee edes 15 min oikeita hommia.

Allekirjoittaneen gradupaja

Ja sitä paitsi alkukankeuden jälkeen paistaa se aurinko risukasaankin. Keväällä ehkä voinkin jo naureskella tälle ja kirjoittaa, kuinka nousin pimeydestä ja gradu etenee kuin tiivistunnelmainen trilleri. 

Tsemppiä kaikille gradu- ja kandisuossa rämpiville!

-Mirka

Struggling with Master’s Thesis


Have you ever had the feeling that you just can’t get yourself into doing something?  I have, with my Master’s Thesis. I started in the seminar this fall and I’m already having some troubles with the thesis. Why is the thesis so hard for some of us, when someone else isn’t having any problems?

I don’t have the answer for that, but I do have a hunch. We are all doing things in our own way. Some of us just do things quickly, when some of us need more time. And I think that’s the way it is supposed to be. Master’s thesis is a different kind of project for all of us.

I have gotten some good tips how to get the thesis done and I want to share these with you. Most of these also apply to essays and other smaller tasks:

1. Get it started. The thesis won’t write itself, so you need to do it.
2. Work with the thesis at least 15 minutes per day. That is a start.
3.  Do not do too many big study plans. If you have too big plans and you fail to keep up with them, the writing gets even harder.
4.  Set goals. Small and big ones. But do not aim straight to the stars, stay realistic.
5.  Make decisions and stick with them. It probably won’t help you if you change the subject of your thesis once a week.
6. Remember, it is only a Master’s Thesis. It is something you must do to graduate so do not overthink it.
7. Believe in yourself. You have studied a lot before this, so you can do it.
8. Write. Just write. And write even more.
9. Now stop reading Facebook and get started with it.

Have a nice week you all!


-Mirka

Kommentit

Suositut tekstit