Aikuinenkin on terve, kun se leikkii
Kirjoittelin alkusyksystä Lapin ylioppilaslehteen
kauko-ohjattavia lennokkeja koskevan jutun. Juristinalku kun olen, en malttanut
olla sotkematta siihen juridiikkaa. Nyt myöhemmin kätteni jälkiä ihastellessa
en voi kuin todeta, etten oikeastaan sääntelyn lisäksi muusta jutussa
kerrokaan. Onnistuin hukkaamaan kattavasti sen hauskuuden ja uuden luovuuden
tason, jotka tämä viime keväänä omaksumani harrastus on ehtinyt minulle
tarjota. Jos joku olisi kahdeksan vuotta sitten minun aloitellessa
valokuvausharrastustani todennut, että kohta voit vaivatta kuvailla
lintuperspektiivistä, en olisi uskonut. Nyt erilaiset kauko-ohjattavat
lentohärvelit alkavat hiljalleen olla arkipäivää. Kenties lähivuosina niitä
pörrää siellä täällä postipaketteja kuskaten ja vaikkapa liikennettä valvoen.
Teknologian aallonharja taittuu nopeasti, ja teknologiat arkipäiväistyvät, jos niistä
siihen on.
Omalla kohdalla kauko-ohjattavat lennokit tulivat tukemaan
rakasta harrastustani valokuvausta. Teen toki silloin tällöin myös
valokuvaukseen liittyviä työhommia, ja olenpa joskus elättänyt itseni kokonaan
kuvaamalla, mutta nykyään pyrin pääasiassa rentoutumaan valokuvausharrastuksen
parissa opintojen vastapainona. Maailmaa etsimen tai näytön läpi tuijottaessa
arkiset murheet eivät paina eikä pakkanen pure paljaita näppejä. Kotona taas
saattaa vierähtää useampi tunti valokuvia käsitellessä. Se, että voi keskittyä
johonkin unohtaen ympäröivän maailman on ainakin allekirjoittaneelle tärkeää.
Se nollaa, vapauttaa stressiä ja tuo valoa kaamoksen keskelle. Alkanut talvi on
tarjonnut valokuvausharrastukselle loistavat puitteet. Milloin taivaalla ovat
leiskuneet revontulet, milloin taas kaunis ruska on värjännyt puut ja pensaat.
Talven tullessa kirpeät pakkaspäivät ovat tarjonneet haloja sekä upeita auringonnousuja
ja laskuja.
Uskon, että jokainen tarvitsee harrastuksen, jonka parissa
viihtyy ja voi toteuttaa itseään. Sen ei tarvitse olla luovaa kuten valokuvaus
tai musiikki, vaan se voi olla vaikkapa urheilua tai lukemista. Ei ole yhtä
oikeaa harrastusta. Harrastusten kautta voi kehittyä, ja pian saattaa huomata
olevansa jonkin alan asiantuntija tai ammattilainen. Tässäkään ei välttämättä
ole mitään väärää, niin kauan kuin se itsestä tuntuu hyvältä. Harrastusten
kautta voi löytää aivan uudenlaista sisältöä elämäänsä ja tutustua saman henkisiin
ihmisiin.
Nyt kaamoksen keskellä on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista ja
antaa itselleen aikaa. Se oma aika voi olla vaikkapa rakkaan harrastuksen
parissa. Jos harrastusta ei ole vielä ennättänyt hankkia, tarjoaa Rovaniemi mahtavat puitteet harrastaa. Vaihtoehtoja löytyy niin liikunnan kuin taiteenkin parista. Esimerkiksi yliopistolla kokoontuva Kamerakerho tarjoaa loistavan mahdollisuuden kuvausharrastukselle. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan, minkä parissa viihtyisi parhaiten.
- Matias
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.