Vuoteni valokeilassa (Laurin kanssa)

 Ilta-aurinko hiipii hiljalleen horisonttiin ja purppuran sävyiset pilvet verhoavat taivasta kuin pitsihepeneet neitosen vartaloa. Istun yksin lasitetun parvekkeeni rottinkituoleilla. Ilmassa tuoksuu mahonki, myski ja häivähdys tobaccoa. Katsellessani utuisten ikkunoiden läpi auringon menoa yöpuulle ja mietin aikaa ennen kuin olin kuuluisa blogisti. Ajat pyörivät kuin pikakelauksella mieleni läpi. Sydämeni valtaa levollisuuden tunne. Palaan kuitenkin nykyhetkeen ja kaikki levollisuus on poissa. Tiedän, että minua tarkkaillaan. Tälläkin hetkellä joku tuijottaa minua kaukoputken linssi läpi miettien: ”Mikä komistus.” Se on julkisuutta enkä mahda sille mitään. Kulunut lukuvuosi on ollut antoisa enkä vaihtaisi siitä hetkeäkään pois.

Kun lukuvuosi alkoi, olin täynnä intoa ja itsevarmuutta. Olihan nyt jo kolmannen vuoden konkari yliopistoihmisenä, sitä tietää yhdeksää vuotta normaalin ihmisen elämässä. Tunsin talon tavat ja kaipasin haastetta elämääni. Tilaisuus kirjoittaa blogia koitti enkä malttanut olla tarttumatta mahdollisuuteen. Olinhan jo kerran lähettänyt Kalajokilaakson tekstiviestipalstalle täyden sadan kuudenkymmenen merkin viestin. Olin siis synnynnäinen satusetä.

Mutta pentele vieköön, bloggaus olikin vaikeaa ja merkkejä vaadittiin satoja, ellei jopa tuhansia enemmän kuin tekstiviestipalstalla. Olin jo aikeissa luovuttaa kunnes ystäväni Renttu-Lasse astui kuvioihin. Lasse oli oikea insinööri niin ulkonäöltään kuin koodaustaidoiltaan. Kummallinen veikko. Houkuttelin Lassen mukaan antamalla hänelle luvan ostaa samanlaiset lenkkarit kuin minulla. Siitä tuo veijari innostui ja kiljui riemusta: ”JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!”

Heti seuraavana päivänä kävimme toimeen. Laitoin Lassen näppäimistön ääreen ja minä sanelin tekstiä tummalla, mutta niin silkinpehmeällä bassollani. Poika naputti tekstiä kuin tikka pesäkoloaan. Sen jälkeen blogini on ollut nousukiidossa, kiitos minun.

Vuosi on ollut todella antoisa. Kela kanssa asiat ovat hoituneet ja opintopisteitä on tippunut yhtä tiuhaan tahtiin kuin Lasselta saippua poikien suihkutiloissa. Minä olen saanut julkisuutta ja pärstäni komeileekin useimpien aikakauslehtien kannessa. Lasse on saanut myös yhden ystävän. Elämä maistuu. Ainut hampaankoloon jäänyt asia on kandidaatin tutkielma, jonka kyllä ehtii tehdä myöhemminkin. Sama työjako jatkuu myös kandidaatin tutkielmassa. Koen olevani oikea suojelusenkeli pojalle.

Haluamme kiittää kaikkia, jotka vaivautuneet lukemaan meidän osuuttamme Opiskelijaelämää -blogista. Erityisesti kiitämme niitä, jotka ovat ymmärtäneet, millä tavalla tekstejämme kannattaa lukea, pilke silmäkulmassa. Olemme pahoillamme niiden puolesta, jotka ovat suivaantuneet tai pahoittaneet mielensä teksteistämme. Erityismaininta Lassen mammalle hänen suurista tunnereaktioistaan Mysteeri yliopistolla -saagaa lukiessaan. Hyvää kesää juuri kaikille!

-Bobi ja Lasse