Muutoksen tuulet
Kevät on ihanaa aikaa. Kevät on uudistumisen aikaa. Vaikka mulla vuosi alkaa aina syksystä, on kevät silti aivan oma lukunsa. Ehkä se on jollain tietyllä tavalla valmistumista syksyyn.
Kevät tuo aina mukanaan uusia asioita. Ihan niinkuin kesän eka uintireissu riisuu päältämme talviturkit, lähtee meidän päältämme talvitakit ja saappaat varastoon odottamaan tulevaa talvea. Ikäänkuin auringonsäteet poistaa harmaan kerroksen päältämme ja luo ihan uutta energiaa puuhastella asioita. Ainakin omalla kohdalla sen huomaa, että keväisin kiinnostaa tehdä uusia kiinnostavia asioita. Sitä odotellaan kesän ekaa uimareissua jännityksellä ja sitä ensimmäistä heittäytymistä järveen ja keväällä ikäänkuin heittäydytään jännittäviin uusiin seikkailuihin. Keväässä yleensä uuden alkuja tapahtuu kesän kynnyksellä, kun opinnot loppuvat, valmistutaan ammatteihin ja painetaan valkolakkeja päähän tai ihan vaan aloitetaan uudet kesätyöt opiskeluiden lomassa. Tuulet puhaltavat ja sitä ottaa yllättävän rohkeitakin askeleita uuden edessä.
Koen, että elämänmuutosten ei tarvitse olla mitenkään dramaattisia tai suuriakaan, jotta niillä on isoja vaikutuksia. Aion hieman raottaa omia muutoksia, mitä olen viime aikoina työstänyt ja mitä tuleman pitää.
Tänä keväänä olen aloittanut keväisiä muutosremppoja monella eri tavoilla. Ensiksikin muutosprojektini on alkanut aika villillä kodin raivaamisella, josta kohuttu Kon Marikin olisi aivan kauhuissaan. Olen järjestelmällisesti käynyt lävitse kotini jokaisen kolon, nurkan, kaapin sekä kaapinalusenkin ja kysynyt itseltäni "Tarvitsenko tätä todella? Tulenko toimeen ilman tätä?" Ihmeen vapauttavaa ja keveyttävää. Mukavinta hommassa on ollut se, että kysyy tuttavilta onko tavaroille tarvetta tai kuljettaa ne kierrätykseen niitä tarvitseville. (Facebookin Roskalava-yhteisö on loistava keksintö tällaiseen projektiin!) Raivaaminen ja karsiminen tuo oikeasti hyvän, seesteisen mielen ja tuottaa muutoksia omaan ajatteluun, sillä tavoin, kun miettiin kuinka selvitä minimalistisemmalla tavalla ja tarvitseeko sitä olla niin materian ympäröimänä.
Toisekseen olen haastanut itseäni entistä enemmän kokeilemaan ja yrittämään uutta keittiön saralla. Varsinkin keveämpi kasvisruokavalio on ollut hyvin tervetullut muutos. Uusien reseptien etsiminen ja testaaminen on haastanut itseäni ajattelemaan ja katsomaan jääkaapin sisältöä ihan eri tavalla, etenkin sillä tavalla kuinka hyödyntää eri ainesosia mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla ja ettei hävikkiruokaa pääse syntymään.
Päätin kodin suursiivouksen myötä tehdä pienen "siivouksen" myös itseeni. Aion ottaa osaa somessa pyörineeseen OFFLINE-haasteeseen, jossa tietotekniikka ja älypuhelimet suljetaan kello 22.00-07.00 välille. Tällä pyritään siihen, että saataisiin levollisemmat ja riittävämmät unet, koska älylaitteiden valon sanotaan rasittavan aivojamme, silmiämme ja vaikuttavan suuresti uneen. Älylaitteiden suurkuluttajana arjessa uskon tämän haasteen olevan erittäin tervetullut tähän toukokuuhun. Tästä tiistaista lähtien aion olla offline ja myös vähentää päivisin älylaitteiden tarpeetonta käyttöä. Katsotaan miten somettajan käy. Raporttia tulossa ensi kerralla!
Aurinkoa ja mukavia muutoksen tuulia jokaisen kevääseen!
Emmi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.