Kevään viimeinen rutistus

Makaat sängyllä pimeässä huoneessa miettien hukkaan heitettyä syksyä ja talvea. Niin paljon aikaa niin vähän tehtyjä asioita. Yrität piristää mieltäsi lähtemällä ulos kävelylle. Kuitenkin kevät auringon säteet porautuvat kalloosi halpojen väärennös Raybänieni lävitse, joiden linssejä ei ole polarisoitu. Palaat takaisin sisälle ja peität ikkunasi pimennysverholla. Lukuvuoden epäonnistumiset kaappaavat mielesi kuin pahikset Liam Neelsonin perheen. On taas loppurutistuksen aika!

Jo kolmatta vuotta jätät kaikki kouluhommasi kevään viimeisille viikoille, päiville, tunneille. Säästät viimeisen englanninkielisen blogistekstin viimeiseksi, koska et tiedä, miten sudenkuoppa kirjoitetaan englanniksi. Olisiko se wolfhole? Et ota riskiä. Mieluummin stressaat kuukauden kuin yhdeksän. Tällä kertaa tehtävä ei ole yhtä helppo kuin muina vuosina. Viimeinen kuukausi on kuorrutettu harjoittelulla. Voihan perhana, Tompan Cruisekin sanoisi.

Harjoittelupäivät venyvät JOPA kahdeksan tunnin mittaisiksi eli käytännössä teet normaalia työpäivää. Olet koko ajan uupunut, ahdistunut, väsynyt ja mietit, että tätäkö työelämä on. Työt eivät lopu koululla vaan askartelet yön pikkutunteina kotona kellonaikadominopeliä. Olet kuitenkin niin nakkisormi, että leikkaat syvän viiltohaavan etusormeesi ja joudut viettämään koko yön LKS:llä. Aamulla ahdistustasosi saavuttaa maksimin, koska suurin osa oppituntisuunnitelmista ovat levällään eikä mitään ole suunniteltu loppuun. Lisäksi sormestasi tulee vieläkin verta.

Onneksi aamun ensimmäinen tunti on suunniteltu, mutta koska suunnittelit sen väsyneenä, se on täynnä ansoja ja sudenkuoppia, joihin väistämättä putoat koko ajan. Olet hukassa kuin pikkupoika kauppakeskuksessa ja kuulet jo nimeäsi huudeltavan infopisteellä. Loput neljäkymmentä minuuttia yrität saada kuriin holtitonta luokkaasi. Epäonnistut.

Siirryt märisemään opiskelijatupaan, jossa ystäväsi kehuvat sinua, ulkonäköäsi, oppituntejasi, pyyhkivät kyyneleesi ja nostavat sinut pystyyn. Olet valmis seuraavaan oppituntiin, joka näyttääkin alkaneen jo kymmenen minuuttia sitten. Kotiin päästessäsi otat itseäsi niskasta kiinni, ja muistutat itseäsi viimeisen kuun hurmoksesta. Ryhdyt hommiin kuin myyrä, sokeasti etsien ulospääsyä kaivamastasi kuopasta

Saat puskettua 123 sivuisen esseen, etsit lähdekirjallisuutta, kirjoitat portfolioita, oppimispäiväkirjoja ja annat kurssipalautetta. Myös harjoittelussa alkaa kulkemaan. Oppituntisi lähentelevät pedagogiikan timantin terävintä kärkeä. Oppilaat rakastavat sinua. Lohdutat muita opiskelijatuvassa. Kunnanjohtaja tarjoaa sinulle kaupungin avainta. Olet liian nöyrä ottamaan sen vastaan. Kirjaston eteen kuitenkin pystytetään massiivinen, pronssivalettu omakuvasi, jossa lukee: #kovatyöpalkitaan.

Kevään auringon säteetkään eivät enää haittaa, ostit polaroidut lasit. #kovatyöpalkitaan

Niko-Ville ja Lauri