Järjestystä elämään?!
Olkoon tämä tunnustusten torstai: minä olen uskomaton sottapytty.
En osaa oikein pitää huolta tavaroistani ja usein katoan haaveisiin niin pitkäksi aikaa,
että kaikki muu ympärillä unohtuu...
Toivonkin kovasti apua kahdesta uudesta apuristani:
KonMari -siivouskirjasta ja The Minimalists -blogista.
Videossa enemmän juttua molemmista!
Nyt siis imuri kouraan ja tiskiharja toiseen!
Siistiä viikkoa!
-Janica
Heippa. Hain yhteishaussa Lapin yliopistoon taiteiden tiedekuntaan ja rupesin nyt fiilistelemään ja ottamaan selvää mikä minua odottaa jos pääsen sisään. Kovin vähän löysin tietoa opiskelijoiden mielipiteistä opiskelun tasoon, yhteishenkeen ja esim. millaiset tietokoneet ja ohjelmat ovat käytössä. Vahingossa jouduin jollekin viiden vuoden takaiselle keskustelupalstalle ja mitään hyvää ei kyllä Lapin yliopistosta sanottu. Yritin tietysti olla ottamatta muutaman ihmisen vanhentuneita mielipiteitä tosissani, mutta silti minusta tuntui että tarvitsen vähän faktaa vastapainoksi.
VastaaPoistaYliopiston nettisivut kun eivät kovin inspiroivat ole, ja tämäkin blogi kovin ankea ja luotaantyöntävä, niin päätin sitten ottaa selvää onko kyse vain visuaalisen epäesteettisyyden ja heikon tiedonsaannin aiheuttamasta ns. huonosta ensivaikutelmasta vai onko Lapin yliopisto tosiaan kuollut ja vanhentunut oppilaitos, jonka opettajat osaavat hädin tuskin käyttää tietokoneita ja muutenkin saisivat jäädä eläkkeelle, opiskelijat koostuvat lappalaisista ja niistä jotka eivät muualle päässeet ja lahjakkaat, motivoituneet opiskelijat ovat harvassa ja nekin karkaavat opiskelijavaihtoon tai työharjoitteluun kun vain saavat mahdollisuuden?
Haluaisin nimittäin todella kovasti päästä yliopistoon, jossa on hyvä, motivoitunut yhteishenki, tasokas opetus ja laadukas oppimisympäristö, ja josta valmistuneiden opiskelijoiden osaamiseen luotetaan.
Olisitko siis kiltti ja vastaisit rehellisesti, mitä hyvää ja huonoa Lapin yliopistossa ja Rovaniemellä ylipäätään opiskelussa on. Olisi tietysti kiva kuulla muidenkin opiskelijoiden ajatuksia ja mielipiteitä. Kiitos.
Hei Anonyymi!
PoistaVastaan sinulle mahdollisimman pian ja tietysti hyvin rehellisesti! (Vastauksesta on tulossa aika pitkä, joten maltathan hetken!)
Mitä hait opiskelemaan, jos saan udella?
-Janica
Kiitos! Ei haittaa vaikka vastauksessa menee aikaa, kuulen mieluummin pidemmän ja perustellun vastauksen. Graafista suunnittelua hain (:
VastaaPoistaHeippa taas Anonyymi ja kiitos vielä kysymyksestäsi!
VastaaPoistaTahdon korostaa sitä, että oma kokemukseni Lapin yliopistosta on todella henkilökohtainen! Olen itse ”luokkani” vanhimpia ja minulla on opiskelemastani alasta yli kymmenen vuoden työkokemus. Poikaystäväni, ystäväni ja perheeni – ja käytännössä koko elämäni - on myös Helsingissä ja totuus on se, että Suomi on j-ä-r-j-e-t-t-ö-m-ä-n pitkä maa ja Rovaniemelle on vähän kaikkialta aika pitkä matka.
Joten itse olen hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, kuin opiskelutoverini ja siksi minun voi olla vaikea hahmottaa asioita niin sanotun ”normiopiskelijan” näkökulmasta. Olen myös viettänyt lähes kaiken vapaa-ajan joko matkalla Helsinkiin tai Helsingissä, eikä minulla siten ole oikein kosketusta opiskelijaelämään Rovaniemellä.
Mutta yritän vastata sinulle mahdollisimman objektiivisesti ja rehellisesti, mutta otathan huomioon sen, että oma henkilökohtainen tilanteeni valitettavasti varmasti värittää vastaustani.
Olen hyvin samaa mieltä kanssasi yliopiston nettisivuista, ne eivät ole kovin viehättävät ja niiltä on myös vaikea löytää tietoa. Mutta verratessani sivuja muiden yliopistojen vastaaviin, tilanne on aikalailla sama. Tässä meidän omassa tapauksessa vaan ”suutarin lapsella ei ole kenkiä”, sillä taiteiden tiedekunta on täynnä osaavia valokuvaajia ja nettivelhoja, joiden varmasti olisi mahdollista vaikkapa kurssityönä luoda nettisivuista ulkoisesti viehättävimmät. (<- ILMAINEN VINKKI OPET!) Sivuilla oleva tietomäärä ja erilaiset järjestelmät ja työkalut vaan rajoittavat tekemistä – niiden ulkoasu kuitenkin säilyisi ennallaan ja sivujen yhtenäinen linja kärsisi joka tapauksessa jossakin vaiheessa.
VastaaPoistaOikeasti Taiteiden tiedekunnan tilat ovat ihan huikeat. Koko siipi kylpee luonnonvalossa! On isot maalausstudiot, puutyöluokat, keramiikka- ja grafiikkatilat, todella hyvin varustettu pimiö, uusimmalla kalustolla varustetut editointiyksiköt ja reilusti hyvälaatuisia kameroita (ja muuta rempettä!) ja todella kattavasti varustellut ATK-luokat. Eli teknologian ja tilojen suhteen Yliopisto on kyllä todella aikaansa seuraava.
Minut itseni yllätti ihan järjettömän tiukka läsnäolopakko (80%) kursseilla!
Opiskelijaruoka on tiedekuntamme puolella monipuolista ja oikeasti parasta mitä olen missään opiskelijaravintolassa saanut. Kasvissyöjillekin on aina kaksi eri vaihtoehtoa ja vegaaniruokavalio on todella hyvin huomioitu. Grillistä voi tilata myös erikseen annoksia. (Itse olenkin syönyt yliopistolla kahdesti päivässä…)
Koska Yliopisto on verrattain pieni (varsinkin taiteiden opiskelijoita on aika vähän) kaikki tulevat - ainakin kasvoiltaan - tutuksi todella pian. Myös se, että aika moni opiskelija matkustaa Lappiin vain opintojen takia johtaa siihen, että kaikki ovat lähes samassa (yksinäisessä) tilanteessa opintojen alettua ja ihmiset ystävystyvät toisiinsa melko nopeasti. Hyvää yliopistossa on ehdottomasti yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, jota sinäkin taisit kaivata. Kaikkeen toimintaan on tosi helppo päästä mukaan (esim. ylioppilasteatterin ja ylioppilaslehden toimintaan otetaan mukaan kaikki halukkaat ja molempien toiminta on silti hyvin monipuolista, hauskaa ja laadukasta).
VastaaPoistaMutta taiteiden opiskelu ja niiden opettaminen on aina vähän haastavaa. Kyselin ystäviltäni ja kaikki heistä sanoivat, että ensimmäinen vuosi taiteiden opiskelua on lähes aina aika kamalaa. Monet alaa opiskelevista ovat hyvinkin vahvoja persoonia ja jokainen joutuu kamppailemaan oman luovuutensa riittävyyden ja riittämättömyyden kanssa ja joskus läsnä on myös jonkinlainen kilpailutilanne: joku lähelläsi on aina vähän lahjakkaampi ja panostaa vähän enemmän kuin sinä. Mutta mielestäni tilanne ei Lapin yliopistossa ole ollut yhtään tuollainen! Kun asuu pienellä paikkakunnalla on hyvin tärkeää tulla kaikkien kanssa toimeen ja pystyä tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa. Epämääräistä kilpailutilannetta ei siis pääse syntymään. Toki kaikki silti ovat aika vahvoja persoonia!
Ensimmäisen vuoden opinnot ovat orientaatiota, pohjustusta ja kaiken alkeita ja tuntui, ettei missään asiassa oikeasti pääse oikein vauhtiin. Suosittelenkin ehdottomasti opintojen haalimista myös muista tiedekunnista, kun siihen kerran on mahdollisuus. Alkusyksyn opintoaikataulu oli ihan käsittämättömän löysä ja siihen kannattaakin ottaa jotain lisäkursseja. Tässä ongelmana on kurssien päällekkäisyys, esim. lähes kaikki ylimääräiset kieliopinnot menevät ekana vuonna muiden kurssien päälle.
Minä itse vihaan kylmää ja pimeää ja viime talvi Rovaniemellä oli minulle todella shokki. Kaamosmasennus kalvoi ja koska julkinen liikenne on aivan surkea, kaikkialle on pakko pyöräillä tai kävellä, oli keli mikä vaan. Rovaniemi on myös todella pieni paikka. Itse nautin paljon keikoilla käymisestä ja kovin moni artisti ei pohjoiseen asti tule. Huomasin myös kärsiväni hiljaisuuden ja aution paikan kammosta!
Myös tämänhetkinen yliopistojen rahoitus pilaa hieman opintoja. Joistakin kursseista saatetaan päästää vähän liian helpolla läpi, koska yliopiston rahoitus määräytyy suoritettujen opistopisteiden määrän mukaan. Siksi myöskään opintojen vauhdittamista ei välttämättä tueta. Mutta edellinen on kyllä varmasti ongelma kaikissa muissakin yliopistoissa tällä hetkellä.
Mutta koska kyseessä on yliopisto, sinä itse päätät kuinka paljon opit ja kuinka paljon suoritat opintoja ja missä tahdissa. Vastuu on siis ihan sinulla itselläsi. Tukea toki tarjotaan ja sitä voi aina pyytää.
Muutamat opettajat ovat mielestäni ihan huikean hyviä, innostavia, lahjakkaita ja hauskoja. Jotkut luennoivat vain lukemalla suoraan luentokalvoja powerpointista, jotkut ovat valmiita lahjoittamaan sinulle ja jakamaan kanssasi aikansa, intonsa ja IHAN KAIKEN TIETÄMYKSENSÄ IHAN KAIKESTA.
Valitettavasti minulla ei ole oikein tietoa graafisen suunnittelun opinnoista juuri nyt, mutta jos tahdot laitta minulle vaikka sähköpostia janica.gronqvist@gmail.com, niin voin kysellä lisää niistä!
Toivottavasti vastauksestani oli sinulle apua ja kysy toki lisää, jos tulee jotakin! Hirmu hyviä pääsykokeita ja toivottavasti olet osannut tehdä itsellesi sopivan valinnan! Sen näkee oikeastaan vasta, kun on kokeillut! Jokainen kuitenkin on niin yksilö, eikä toisen pään sisään valitettavasti ole pääsyä (ainakaan vielä).
Kaikkea hyvää kevääseesi!
-Janica
Kiitos todella todella paljon vastauksestasi! Oletinkin että asiat ovat lopulta paljon paremmin kuin kysymyksessäni ilmaisin, mutta en ainakaan pettynyt vastausestasi. Uskon että Lapin yliopisto sopii minulle ja tiedän että oma asenne ja aktiivisuus vaikuttavat paljon miten yliopistoelämän kokee. Kiitos vielä kattavasta vastauksestasi, nyt vain peukut pystyyn että pääsykokeissa tärppää!
VastaaPoistaHyvää kevättä sinullekin!
Mukavaa, että vastauksestani oli apua!
PoistaPidän peukut pystyssä!
Nähdään ehkä ensi syksynä, tule kiskomaan hihasta!
-J