Valintojen maailma

Otin kupillisen kahvia ja istuin alas miettimään opiskelu-uraani. Keskellä viimeisten hallintotieteen kandidaatintutkinnon opintojen aikataulutuksen, kandin kirjoittamisen ja maisterivaiheen opintojen suunnittelujen, halusin kirjoittaa ajatuksistani opiskelujani kohtaan. Tiedän, että tällä hetkellä kovin moni nuori pähkäilee valintoja sekä tulevaisuuttaan ylipäätään. Ylioppilaskirjoitukset siintävät lähitulevaisuudessa, mutta osalla sen jälkeinen horisontti voi näyttää kovinkin kysymysmerkkiseltä. Niin se näytti myös minulla vuonna 2010 ja hyvä, että näytti. Jokaiset valinnat ovat tuoneet tähän hetkeen. Tässä hetkessä on hyvä ja toiveikas olo, vaikka matkalla päämäärään ollaan vieläkin.

19-kesäisenä valintoja tehdessäni en osannut oikein sanoa itselleni, että mikä minulla oikein kiinnostaa tai mitä tahtoisin tehdä isona. "Kirjoitukset (ja tukka) ovat takana ja elämä edessä", tädit ja sedät virkkoivat minulle yo-juhlissani. Laitoin päämäärättömästi hakemuksia lähiympäristön suurimpien kaupunkien korkeakouluihin, sillä koti-kaupunkiini Kuusamoon jääminen ei ollut mahdollista korkeakoulujen puutoksen takia ja välivuotta en osannut edes ajatella itselleni vaihtoehtona silloin. Halusin opiskelemaan heti, mutta en vain tiennyt mitä. 

Syyskuussa 2010 aloitin liiketalouden opinnot Rovaniemen ammattikorkeakoulussa. Lähdin opiskelemaan aika tietämättäni mitä tuleman piti. Suoritin kyseiset opinnot purkkiin 2,5 vuodessa ja sen jälkeen tuntui, että jäin "tyhjän päälle". Opiskeluaika oli mukavaa; uuden oppiminen ja akateemiseen elämään rytmittäytyminen. Tuntui kuitenkin, että hätiköin opintoni loppuun ja sen jälkeen työelämään siirtyminen olisi ollut liian iso askel reilu 20 vuotiaalle minulle.

Jatko-opinnot siintivät kirkkaana mielessäni ja Rovaniemi oli selvästi se paikka, johon halusin ehdottomasti jäädä. Lapin yliopiston tarjonnasta löytyi jotain kiinnostavaa. Päätinkin hakea samantien valmistuttuani opiskelemaan joko johtamista tai hallintotieteitä - ja pääsin sisään! Hallintotieteen opinnot alkoivat vauhdilla syksyllä 2013. 

Vaikka olen kokenut itseni aina käytännön ihmiseksi, ei akateeminen elämä ole ollut yhtään huono asia. Se on opettanut hyvin paljon kurinalaisuutta, kriittisyyttä ja roppakaupalla muitakin elämäntaitoja. Akateemisia taitoja kun tarvitaan käytännön töissäkin.

Minulta (ja varmasti kaikilta jossain elämänvaiheessa) on kysytty monesti, että mikä minusta tulee isona, kun kerta minulle on jo yksi tutkintokin taskussa ja toista olen jo suorittamassa. Olen vastannut, että en tiedä vielä. Olen kuvannut itseäni "elämäntapa-opiskelijaksi", sillä en koe, että työllistyisin välttämättä mihinkään hallintotieteilijän kuvattuihin, julkisen sektorin tehtäviin, enkä välttämättä aikaisemman tutkinnon osoittamiin töihin. Moni kauhistuu tästä ajatuksesta - miksi, oletko aivan turhaan opiskellut? En missään nimessä! Toki kova halu työelämään jo on, mutta kaikki ajallaan. Siellä se työelämä nyt siintää lähihorisontissa, mutta vielä ei aika ole kypsä. 

Olen ajatellut, että kaiken opiskelemani keskeltä löytyy se kultainen keskitie, joka koostuu kaikesta koetusta ja opitusta, sekä elämässä, että kouluissa. Suurella sydämellä voin sanoa, että opiskelu on kannattanut ja kannattaa edelleen. Varsinkin yhteiskuntatieteiden opiskelun monipuolisuus on kiinnostanut ja innostanut jatkamaan.

Vielä on paljon omenoita kerättävänä koriin ja opintojen polkuja kuljettavana. Erilaiset valinnat ovat tuoneet minut tähän ja valintojen tekemistä ennakkoluulottomasti ei mielestäni kannata pelätä. Ties vaikka teenkin uusia reittivalintoja vielä tämänkin jälkeen? Mottonani onkin ollut opiskelujen varrella, että vääriä valintoja ei ole, on vain valintoja.