Ansaittu menestys

Viikko sitten sunnuntaina Rovaniemen Palloseura, tuttavallisemmin Rops, taisteli mitalisijoista Rovaniemen keskuskentällä ja onnistuikin varmistamaan mitalin pitkän ajan jälkeen. Kauden viimeisessä kotiottelussa KuPs-voiton jälkeen joukkueen valmentaja julkaisi sosiaalisessa mediassa videon pukukopista, jossa joukkue iloitsi yhteishengessä ja juhli voittoaan - aivan kuten Rops oli tehnyt jokaisen kaudella voittamansa ottelun jälkeen. Siitä seuranneessa uutisoinnissa (LINKKI) ihmeteltiin Ropsin juhlatuulta ja sitä kuinka valmentaja antoi joukkueen juhlia railakkaasti, vaikka liigaa oli vielä pelaamatta yksi kierros, eikä lopputulos ollut vielä edes selvä - miksi siis joukkue iloitsee, jos voitto ei ole edes varmaa? Oliko voiton juhliminen valmentajalta vain strateginen valinta vai oikeasti voitonhenkeä nostattava riitti, joka juontui yhteishengestä ja onnistumisen ilosta? Olihan viime mitalipeleistä ehtinyt kulua jo useampi vuosi. Aloin pohtimaan tämän pohjalta aihetta, miksei Suomessa omaa menestystä ja iloa voisi näyttää, jos on saavuttanut jotain itselleen merkittävää? Miksei itseään saisi kehua ääneen edes vähän?

Rap-artisti Cheek herättää puolin ja toisin tuntemuksia ihmisissä ympäri Suomen. Jare Henrik Tiihonen, eli Cheek, on tullut kuuluisaksi valloittamalla monen nuoren tytön sydämen ja Olympiastadonin peräti kahdesti sekä uhmaamalla fanittamista ylitse ikärajojen. Tiihonen jatkaakin häpeilemättä voittokulkuaan minä-keskeisillä, itsekehua tihkuvilla sanoituksillaan. Hänen olemuksestaan huokuu ylpeys ja kunnianhimo sekä tarve tehdä asiat isosti, tyylillä. Tälläisen asenteen ja itsevarmuuden tavoittelu puuttuu meiltä suomalaisilta tyystin, valitettavasti. 

Epäilen vahvasti, että aiheutuneet soraäänet Ropsin iloittelun ja Cheekin menestyksen arvostelelemisessa juontuu pitkältä meidän suomalaisten luonteenpiirteistä. Molemmat edelläkäsitellyt esimerkkitapaukset ovat hyvin vieraita suomalaisille, mutta miksi? Oman pään nostaminen korkeammlle, tappioputkesta menestykseen nouseminen ja ihailun kohteeksi ajautuminen pitkän työn tuloksena pidetään Suomessa liiallisena rahvasteluna ja epäaitona toimintana. Varsinkin ylenpalttinen oman itsensä kehuminen julkisesti, tai saatika toisen joukkueen tai artistin, ei sovi laatuun. Me suomalaiset olemme tottuneet hiljaiseen pakertamiseen, pää rinnassa ahkerointiin ja etenkin siihen, että omaa itseä ei kehuta julkisesti. Me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että tavoitteet asetetaan ja niihin kyllä pyritään keinoin miten hyvänsä. Työn saavutuksista ei sitten hiiskuta melkein ollenkaan.

Rovaniemen Palloseuran kausi päättyi viime sunnuntaina - ei siihen kiiltävimpään mitaliin, mutta mitaliin silti. Ihailen joukkueen yhdessä kulkemaa uskomatonta matkaa. Heidän asenne urheilumenestystä ja joukkueurheilua kohtaan on jotain tavoittelemisen arvoista. Ihailen myös yleisön liikehdintää ja tukea, sillä joukkueen kulkema matka kohti tavoitetta on saanut paikalliset, kuin myös naapurikuntien fanit, liikkeelle kannustamaan kotikylän poikia tiukan paikan tullenkin. Toivoisin, että liikehdintä pysyisi samana, sillä urheilussa tarvitaan kannustusta tosifaneilta varsinkin silloin, kun tuntuu, ettei pelit kulje tai jaksa jatkaa matkaa kohti tavoitteita. Haluankin välittää suuret onnittelut Ropsille ja kippistelen mitalikahvit teidän puolestanne - olen ylpeä teistä ja olette onnenne ansainneet!

Kaikki edellä pohtimani pätee yleisesti ottaen missä tahansa elämän osa-alueella. Huomaamattaan sitä saattaa alkaa vähättelemään omia tavoitteitaan, joita pitää itselleen merkityksellisinä. Väkisinkin jossain vaiheessa omia tavoitteitaan vertaa muiden kanssakulkijoiden vastaaviin. Esimerkiksi yliopisto - ja missä tahansa muissa opinnoissa tämä konkretisoituu; arvosanat ovat pelkkiä lukuja, mutta antavat opiskelijalle kaivattua osviittaa omasta osaamisesta, mutta opiskelija itse tietää kuitenkin parhaiten oman taitotasonsa. Itse valitsemastaan urasta, asettamistaan tavoitteista ja niiden ylittämisestä pitäisi osata olla ylpeä. Ne aivan piienetkin itsensä ylittämiset ja tavoitteiden saavuttamiset ovat arvokkaita ja antavat motivaatiota jatkaa tavoittelemista yhä korkeammalle. Koskaan ei kuitenkaan pidä tyytyä reittiin, jossa aita on matalin, mutta yleensä ihminen sisimmässään tietää, milloin tavoitteet on kohdillaan ja saavutusten jälkeen on aihetta onnistumisen juhlaan. Sillon pitää antaa palaa - pää pystyyn, sinä olet juhlasi ansainnut, kultaseni.

Tavoitellaan tähtiä ja tehdään tästä hyvä viikko!

Emmi