Vuoteni tutorina

Olin lauantaina muutaman muun tutorin kanssa fuksisitseillä, jotka ovat fuksivuoden viimeiset bileet. Ensi vuoden tutoreiden koulutuskin alkaa pian, joten näyttää siltä, että oma tutorvuoteni on päättymässä.

Tiesin jo heti omana fuksisyksynäni, että haluasin seuraavana vuonna tutoriksi. Olin itse suoraan lukiosta tulleena hyvin pihalla koko yliopisto-opiskelusta ja sain valtavasti apua tutoriltani ja fuksiryhmältäni. Halusin ehdottamasti olla mukana auttamassa uusia opiskelijoita opintojen alkuun. Olin aivan yllättynyt, että siitä jopa maksettiin! Tutorvuoden jälkeen en kuitenkaan ole enää siitä niin yllättynyt, sillä vaikka hauskaa oli, niin kyllä tutorilla on enemmän vastuuta ja tehtävää kuin fukseillaan.

Muistan edelleen, kuinka kauhuissani lähdin yliopistolle sinä päivänä, jolloin tutorit esittäytyivät uusille fukseille. Jännitin paljon enemmän kuin omana ensimmäisenä päivänäni yliopistossa. Alkujännityksestä huolimatta tutorointi sujui mukavasti ja minusta tuntui, että virallisissa tapaamisissani sain kerrottua tärkeitä asioita opintoasioita ja vapaa-ajalla autoin fukseja tutustumaan toisiinsa. Muutaman fuksin kanssa ystävystyin enemmänkin. 

Ihan tähän en tutorin rooliani vielä jätä, sillä olen vielä mukana uusien tutoreiden kouluttamisessa kevään aikana. Mitenköhän pärjään ensi syksynä kun kukaan ei kaipaa minua kaikkiin jännittäviin fuksitapahtumiin? Ehkä vihdoinkin keskityn tärkeimpään tehtävääni, opiskeluun, heti alkusyksystä.

Kuiva asfaltti alkaa vallata Rovaniemeä, 

mutta pilkillekin pääsee vielä.

Opiskelusta puheen ollen, yksi lyhyen opiskeluhistoriani kivoimmista kursseista oli hetki sitten suorittamani sovittelukurssi. Sovitellukurssin teemana oli tuomareiden harjoittama tuomioistuinsovittelu, joka on yleistymässä oleva riidanratkaisukeino oikeudenkäynnin rinnalle. Kurssi suoritettiin kahtena päivänä: toisena päivänä oli muutama tunti luentoja ja toisena päivänä seurasimme sovittelunäytelmää, jossa oli mukana käräjätuomari ja tiedekuntamme henkilökuntaa. Näytelmästä meidän piti laatia oppimispäiväkirja, joka supistui ilmeisesti valtavan osanottajamäärän (202) takia noin puoleentoista käsinkirjoitettuun sivuun.

Näytelmässä mukana olleiden ylinäytellessä sopivasti näytelmän seuraaminen oli hauskaa ja tuntui kuin olisi kesäteatterissa ollut. Vaikka kurssi oli erittäin mielenkiintoinen, uskon että monen sai osallistumaan se, että siitä sai erittäin pienellä vaivalla kokonaiset kolme (3) opintopistettä. Olisipa kaikki kurssit tälläisiä niin oikeustieteenkin opiskelu olisi aina hauskaa ja olisin maisterikin tuota pikaa.