Opiskelu + työ = ?
Siitä puhuvat kaikki. Opiskelijat vertailevat keskenään työtuntimääriään, vanhemmat huolehtivat lastensa jaksamisesta ja koulu muistuttaa, että opiskelijoiden tulisi valmistua ajallaan: Opiskeleminen on teidän työtä!
Niin mistä
puhutaan? Opiskelun ja sen rahoittamisen, työnteon, yhdistämisestä. Minä kuulun
niihin opiskelijoihin, jotka tekevät töitä koulun ohella. Olen toiminut näin
lukion ensimmäiseltä luokalta lähtien, eli työelämän ja koulun rinnakkaiselo on
jatkunut jo kohta kahdeksan vuotta. Välillä on väsyttänyt ja välillä olen
tehnyt kolmea eri työtä koulun ohella.
Suomen
opintotukijärjestelmä on mielestäni pääosin hyvä. Ihan oikeasti. Jos asut
edullisessa soluasunnossa ja opiskelet 24/7 etkä harrasta mitään, mikä vaatii
rahallista panostusta, pärjäät perusopintotuella: jopa ilman lainan nostamista.
Mutta entä jos haluat käydä kotona 400 kilometrin päässä parin kuukauden
välein, harrastat monipuolisesti rahaa vaativia urheilulajeja tai olet muodin
suurkuluttaja? Aino vaihtoehto on käydä töissä.
Jos ainut
vaihtoehto tietynlaisen elämäntavan ylläpitämiselle on työnteko, kuinka sen voi
toteuttaa niin, että opiskelu ei siitä kärsi? Itse palasin opiskelijaksi
oltuani pari vuotta työelämässä. Niinhän sitä sanotaan: suuret tulot, suuret
menot. Kulutustottumukseni jäi päälle ja työnteko osoittautui
välttämättömäksi. Päätin kuitenkin ensimmäisestä työvuorosta lähtien, että
opiskelu on se ykkösjuttu ja työt tulevat ja menevät sen ehdoilla.
Parin työvuoron jälkeen jaksaa taas lukea..ainakin teoriassa. |
Itse teen keikkatöitä. Tämä työmuoto on mielestäni paras mahdollinen, koska voin sovittaa työt opintojen rytmiin. Jos tiedän, että viikko on opintojen osalta täynnä, kieltäydyn minulle tarjotuista töistä ja vastapainona kevyenä viikkona voin käydä töissä useampana päivänä. Oma työni on kaiken lisäksi kolmivuorotyötä, joten yksi yövuoro siellä täällä menee kevyesti: aamulla pari tuntia unta ja luennolle istumaan!
No onko se oikeasti
näin helppoa? Ei. Yliopistossa opiskelu vaatii selkärankaa. Kukaan ei vahdi
tekemisiäsi ja jos ahneus iskee ensimmäisen tilipäivän jälkeen, essee jos
toinenkin jää palauttamatta ja tenttiin ilmoittautuminen unohtuu. Itse yritän
rytmittää tilanteen niin, että teen kouluun liittyvät esseet ja tehtävät
mahdollisimman nopeasti alta pois, jolloin saan ”vapaapäiviä” töitä varten.
Välillä mietin, että elämä olisi paljon helpompaa jos vain nostaisin lainaa ja
opiskelisin tukka putkella. Myös rikas perhe voisi olla ihan kiva. Olen kuitenkin huomannut, että rahan lisäksi työ
tarjoaa hengähdystaukoa opiskelusta. Parin työvuoron jälkeen luennolle
raahautuminen iltapäivällä yhden aikaan tuntuu yllättävän mukavalta.
Aurinkoisia kevätpäiviä!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.