Kieltäytymisen sietämätön vaikeus

Kuinka moni osaa sanoa EI, silloin kun sille on oikeasti tarvetta? Mie en ainakaan, ja saan kärsiä tästä idioottimaisuudestani joka ikinen syksy. Viimeistään lokakuussa huomaan, että olen taas haalinut kalenterini pitkälle kevääseen TÄYTEEN kaikkea mahdollista, kuten vaikkapa tanssikurssia, vapaaehtoistyötä, kouluhommia, reissuja kavereiden kanssa, erinäisiä töitä, treenailua...you name it. Kuitenkin, se kaikkein tärkein on unohtunut. Eli vapaa-aika, rentoutuminen. Aikaa ihan vain olla itsekseni, nauttien omasta mitä parhaimmasta seurastani.

Vapaa-aikanikin on jonkinlaista suorittamista. En haluaisi viettää näin paljon aikaa tietokoneella, tv:tä katsellen, mutta tietokone on nykyisin tapa, jolla koitan edes hieman ylläpitää sosiaalisia suhteitani, kun se muuten tahtoo jäädä vähemmälle. Televisio taas turruttaa jyskyttävät ajatukset ja stressin edes hetkeksi! En jaksaisi tuntea syyllisyyttä, mutta onpa vain fiilis että vapaa-aikana pitäisi tehdä edes jotain hyödyllistä, vaikkapa liikkua.

Haaveilen yhdestä illasta tai viikonlopusta ilman puhelinta, televisiota tai tietokonetta. Saisin vain olla, lukea kirjoja joita en muuten kerkeä muuta kuin vilkaisemaan kaihoisasti kirjastossa tai katsomaan elokuvia, jotka veisivät mieleni jonnekin ihan muualle kuin arjen harmaaseen todellisuuteen. Mussuttelisin suklaata hyvällä omallatunnolla, vetäisin villasukat jalkaan tai vaihtoehtoisesti paremman puoliskon lämpimän peiton alle.

Jospa mulla olisi joskus aikaa tuollaiseen ylellisyyteen. Sitä odotellessa jatkan suorittamista, vaikka eivätpä ne velvollisuudet tekemällä lopu.

"Ajan voi unohtaa vain käyttämällä sitä."
-Charles Baudelaire