Helan går, sjung hopp faderallan lallan lej!


Rakastetut ja vihatut akateemiset pöytäjuhlat kuuluvat, jos eivät keskeisesti, niin ainakin nyt olennaisena osana opiskelijaelämään yliopistossa. Vaikka en mikään sitsiveteraani olekaan, ajattelin kuitenkin kirjoittaa pientä pohdintaa ja tiivistystä näistä mielipiteitä jakavista, joidenkin mielestä jäykistäkin juhlista. Koska takana painavat myös Artiklan hienosti sujuneet vujut, en malta olla vetämättä vuosijuhlia osaksi tätä pöytäjuhlia sisältävää soppaa.

Sitsit ovat rantautuneet Suomeen, niin kuin moni muukin kaunis asia ennen sitä, rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista. Perinteen synnystä ei maailmanlaajuisesti ole täyttä varmuutta, mutta eräiden arvioiden mukaan se olisi lähtenyt brittiläisen ratsuväkiosaston iltajuhlista. Toiset taas pitävät sitsien edeltäjänä niin sanottua olutpenkkiperinnettä. Vanhimmat perinteet sitsaamisesta ovat ruotsinkielisillä opiskelijoilla, mutta sittemmin perinne on levinnyt lähes kaikkiin ylioppilaskuntiin. Pelkkiä pukujuhlia eivät nykyaikaiset sitsit ole. Ne voivat pukeutumisensa puolesta olla hyvinkin mielikuvituksellisia opiskelijahaalareista aina naamiaisasuihin.

Artiklan Hytte-sitsien teemana oli kymppikerho.

Sitseille ominaista on kolmen ruokalajin illallinen loppukahvitteluineen. Ryyp… seurustelua rytmittävät juhlapuheet ja yhteislaulut, joita myös rivivieraat yleensä voivat ehdottaa. Usein sitsejä varten onkin painettu lauluvihkoja, joista kulloistakin virttä voi tavata. Ahkera laulaminen johtaa usein siihen, että pääruokaa saa haarukoida kitusiinsa huoneenlämpöisenä. Muiden pitäessä puheita tai laulaessa ei nimittäin ole kohteliasta mättää ruokaa. Ensikertalaisille – tai vielä useammatkin sitsit sitsanneille – tilaisuus tuo eteen uutta ja ihmeellistä. Kokeneilta vierustovereilta saa yleensä ohjeistusta oikeanlaiseen käyttäytymiseen. Laulujen päätteeksi tavallisesti skoolataan, miehet ensin oikealla istuvalle vierustoverille, sitten eteen ja lopuksi vasemmalle naisten toimiessa peilikuvana. Usein kuvioihin mukaan tuleva Buffalo-sääntö mutkistaa asioita. (Ainejärjestö Pykälän näkemys säännön soveltamiseen.)

Lauluperinnettä on jäljitetty vuoteen 1901, jolloin naiset saivat vapaan opiskeluoikeuden yliopistoihin. Samoihin aikoihin sai alkunsa tämä yhteisöllisyyttä lisännyt juomalaulujen perinne sekä niiden usein kaksimielisyyksiä, pilkkaa ja ironiaa sisältäneet piirteet. Tuolloin opiskelijat alkoivat siirtyä yleisistä ravintoloista omiin oloihinsa, syistä tai toisista.Sitsikulttuuriin kuuluu juhlissa noudatettava etiketti, jonka noudattamista valvovat sitsien isännät, seremonia- tai toastmasterit. Etikettiä kunnioittamaton löytää itsensä hyvin pian julkisen rangaistuksen kohteena. Omien kokemusteni mukaan rangaistus voi olla kevyttä väkivaltaa (mm. piiskaamista), performanssi tai tavallisemmin käytöshäiriön syynäkin olleen juhlajuoman lisänauttimista. 



Artiklan hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarinen näyttää mallia oikeaopppiseen vujupukeutumiseen.

Vuosijuhlat poikkeavat sitseistä muun muassa pukukoodinsa ja sitsejä virallisemman etikettinsä suhteen. Usein vuosijuhlat painivat myös mittakaavansa vuoksi ihan omassa sarjassaan. Silti vuosijuhlat ja sitsit jakavat yllättävän monia yhteisiä elementtejä. Lauluja lauletaan ja puheita pidetään, vaikkei kuitenkaan jakkaroilla seisten. Usein vuosijuhlat ovat myös virallisuudestaan johtuen sitsejä vähemmän kosteita.

Silloin tällöin olen kuullut näkemyksiä, joiden mukaan sitsit ovat vain teennäinen tapa tehdä juhlista jäykkiä ja hankalia. Toiset taas pitävät sitsaamista oivana tapana kokoontua yhteen viettämään mukavaa iltaa ja irrottautumaan arjesta. Sitsit ovat usein huomattavasti esimerkiksi vuosijuhlia epämuodollisempia. Siksi ne käyvät hyvästä harjoittelusta kohti vuoden kohokohtaa – ainejärjestön tai mikseipä myös ylioppilaskunnan vuosijuhlia.



Edellä höperöimäni voi olla yliopisto-opiskelijoille selvää pässinlihaa, mutta kiinnostus aiheen valottamiseen heräsi, kun LYYn vuosijuhlilla eräs samassa pöydässä istunut, vähemmän akateemisia pöytäjuhlia kiertänyt tiedusteli erilaisista perinteistä. Ihmetystä herättivät muun muassa jälkiruoan jälkeen lautasliinoista taitellut pupunkorvat, jotka keventävät tunnelmaa virallisen osuuden loputtua.

Suosittelenkin kaikille sitseille osallistumista avoimin mielin. Juhlaetikettiä ei kannata kauhistella, sillä pienet nyanssit unohtuvat silloin tällöin myös useampia sitsejä kiertäneiltä. Tilaisuudet eivät missään nimessä ole niin formaaleja, että itse hauskanpito unohtuisi.

- Matias


Kommentit

  1. Näen itse yliopistot uuden luomisen ja uusien ajattelumallien paikkana. Sitsit, vuosijuhlat, speksit, ym. näyttäytyvät minulle perinteiden sokeana toistamisena, joka vertautuu yliopiston näkemiseen kouluttautumisena yhteiskunnan tarpeisiin, eikä niinkään sen uudistamiseen. Tulisiko mielestäsi yhteistä hauskanpitoa yliopiston kontekstissa ajatella uudestaan, vai näetkö perinteiden toistamisen järkevänä?

    VastaaPoista
  2. Mielestäni yliopisto näyttäytyy oman aikansa kuvana. Sitsit ja vuosijuhlat ponnistavat ylioppilaskunnasta, ja näiden järjestäminen on kuitenkin aina lähtöisin jäsenistöstä. Se, millaiseksi hauskanpito kulloinkin muodostuu, riippuu opiskelijoiden omista mieltymyksistä. Tapahtumien kirjo on oman kokemukseni mukaan todella laaja ja toivottavasti jokaiselle löytyy jotakin. Siksi näen, että myös perinteillä on oma paikkansa. Ainakin minusta on ihan piristävää kerran vuodessa kokoontua vähän konservatiivisemmassa hengessä viettämään iltaa. Speksiperinteestäkin rohkenen olla eri mieltä, sillä se on ehtinyt täällä Lapissa vaikuttaa vasta muutaman vuoden ja mielestäni se on myös vuosittain kyennyt uudistumaan. Se, että raami otetaan jostain muualta tai perinteestä ei tee siitä yksiselitteisesti sokeaa toistamista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit