Muutosten tuulia - Uskallatko hypätä tuntemattomaan?

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!

Uuden vuoden vaihtuminen tarkoittaa usein muutoksia sekä uusia lupauksia. Tämä voi tarkoittaa uusia opiskelukuvioita, uusia harrastuksia tai jopa muuttamista uuteen (tai ei niin uuteen) paikkaan. Muutosten ei tarvitse olla isoja, mutta vuoden vaihtuessa voi yrittää päästä eroon asioista, mitkä eivät enää palvele itseä tai päinvastoin alkaa tekemään asioita, jotka ovat itselle positiivisia.

Omalla kohdallani muuttaminen takaisin Etelään on valitettavasti tullut ajankohtaiseksi töideni takia. Muuttaminen tuo mukanaan vääjäämättä hyviä, sekä valitettavasti myös huonompia asioita mukanaan. Omalla kohdallani vaikeinta on haikeus siitä, että jättää omalla tavallaan opiskelijaelämän taaksensa. On kuitenkin myös tärkeää tunnistaa, milloin täytyy tehdä muutoksia ja mennä eteenpäin elämässään.

Olen miettinyt pitkään, että olenko tehnyt nyt suuren virheen muuttaessani jo näin aikaisin pois, koska kuitenkin usein opiskelijat asuvat Rovaniemellä kahdesta vuodesta pidempään. Osa ystävistäni taas eivät koskaan muuttaneet Rovaniemelle, ja ovat asuneet koko ajan sen mitä pystyvät, muualla. On kuitenkin tärkeää olla vertaamatta omaa tilannettaan muihin, koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen. Vaikka muutin pois Rovaniemeltä, tulen käymään Rovaniemellä aktiivisesti sekä toimihenkilön roolini että opintojeni takia. Monet ovat ihmetelleet sekä epäilleet tilannettani, mutta en ole antanut sen haitata menoani. 


Ei siis missään nimessä ole vain yhtä oikeaa polkua valmistumiseen sekä opiskelijaelämään, ja on tärkeää tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat itselle kaikista tärkeimpiä. Rohkeutta ei ole se, että miettii, miten muut ovat toimineet ja miten he toimisivat nyt tässä tilanteessa. Rohkeutta on se, että uskaltaa ottaa hyppyjä tuntemattomaan ja tehdä itsellekin tuntemattomia asioita. Pahin, mitä voi tapahtua on epäonnistuminen, mutta lopulta pahimmat epäonnistumisetkin ovat vain opetuksia. Ilman hyppyjä ja kokeilemista, ei voi tietää, mikä itselle on oikein ja mistä nauttii.

Valitettavasti usein arvostamme kaikkea hyvää vasta, kun se on poissa. Siksi kannustankin kaikkia nauttimaan siitä, mitä tekee nyt ja mitä kaikkea hyvää elämässä on. Voi olla, että vuoden päästä katsot taaksesi, ja mietit juuri näitä aikoja ikävöiden. Uuden vuoden alkaminen antaa mahdollisuuden aloittaa alusta, ja muokasta elämästään sellaista kuin haluaa, askel kerrallaan - tai näin minä sen ainakin haluan ajatella.

//Meea, OTK.

Kommentit

Suositut tekstit